Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
MM-sarjan avaus, Mühldorf, Saksa
19.06.2016 | Laji: Maarata

Mustonen huippusuoritukseen MM-sarjan avauksessa

Varkautelainen maarataässä Aki-Pekka Mustonen oli mahtavassa vedossa tänään Mühldorfissa Saksassa ajetussa maaradan MM-sarjan avauksessa. Viidestä alkuerästään Mustonen keräsi yhden erävoiton siivittämänä 13 pistettä ja se riitti komeasti semifinaaleihin. Ja kuin kirsikkana kakun päälle, onnistui Savon tykki alkuerissä kukistamaan kaksi kertaa viime vuoden MM-hopeamitalistin Saksan Erik Rissin. Myös päivän nopein erävoittoaika mitattiin Mustoselle.

Semifinaalissa varkautelaisen startti hankalalta lähtöpaikalta hieman epäonnistui ja mies onnistui saalistamaan vain yhden pisteen. Näin paikka finaalierässä jäi harmittavasti yhden pisteen päähän. Kuudes sija ja 14 MM-pistettä on jykevä avaus mestaruussarjaan ja syystäkin mies oli tyytyväinen.

- Hieno päivä, erinomainen kilpailu. Kaikki toimi hyvin, sekä mies että pyörä. Pari starttia epäonnistui. Ensimmäisessä erässä en päässyt keltaisella kunnolla liikkeelle ja heittolasit oli käytetty jo takasuoran alussa. Semifinaalissa starttipaikka oli myös hankala ja kun en ihan nappistarttia saanut niin kärki karkasi. Ennen kisaa satoi vettä ja se teki olosuhteista haastavat. Rata oli märkä ja ulkokautta ei voinut ohituksia tehdä. Sen vuoksi startti oli tosi tärkeä. Toki sitä se on aina MM-finaaleissa, mutta tänään se oli vielä astetta tärkeämpi, kommentoi Mustonen.

- Upea fiilis ja pienestä se oli kiinni, että ei finaaliin päässyt. Mekaanikko Jarmo Raappanalle suuri kiitos, mahtavaa yhteistyötä, päättää tyytyväinen Mustonen.

Kilpailun voittajaksi ajoi kotiyleisön riemuksi Erik Riss, joka finaalissa jätti muut kauas taakseen. Villilläkortilla kilpailussa ajanut Saksan Martin Smolinski ajoi toiseksi ja hallitseva maailmanmestari Jannick de Jong aloitti tittelin puolustamisen kolmossijalla.

1. Erik Riss Saksa25
2. Martin Smolinski Saksa 25
3. Jannick de Jong Hollanti 21
4. Mathieu Tresarrieu Ranska 16
5. Richard Hall Iso-Britannia 17
6. Aki-Pekka Mustonen Suomi 14 (1,4,2,3,3,1)
7. Dimitri Berge Ranska 13
8. Theo Pijper Hollanti 12
9. Glen Phillips Iso-Britannia 9
10. Stephan Katt Saksa 7
11. Jörg Tebbe Saksa 6
12. Josef Franc Tsekki 6
13. Theo di Palma Ranska 5
14. Matthias Kröger Saksa 2
15. Stephane Tresarrieu Ranska 2


Teksti Tomi Nevanperä


 
  TULOKSET
2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SM-liiga 10, Pori
24.09.2016 Speedway
U-21 EM-finaali, Lamothe-Landerron, Ranska
10.09.2016 Speedway
SM-liiga 9, Hyvinkää
10.09.2016 Speedway
Yyterispeedway, Pori
03.09.2016 Speedway
3. MM-osakilpailu, Forssa
27.08.2016 Maarata
SM-liiga 8, Varkaus
23.08.2016 Speedway
MM-sarja, Eenrum, Hollanti
21.08.2016 Maarata
80cc Suomen Cup, Hyvinkää
20.08.2016 Speedway
SM-liiga 7, Hyvinkää
20.08.2016 Speedway
80cc Suomen Cup, Hyvinkää
13.08.2016 Speedway
Henkilökohtainen SM-finaali, Hyvinkää
13.08.2016 Speedway
SM-liiga 5, Seinäjoki
09.08.2016 Speedway
PM-finaali, Vaasa
07.08.2016 Maarata
85cc Euroopan Cup, Vissenbjerk, Tanska
07.08.2016 Speedway
85cc Euroopan Cup, Vissenbjerk, Tanska
06.08.2016 Speedway
U21 SM, Varkaus
06.08.2016 Speedway
MM-Challenge, La Reole, Ranska
31.07.2016 Maarata
Kouvola - muu Suomi, Kuusankoski
30.07.2016 Speedway
SM-liiga 6, Seinäjoki
24.07.2016 Speedway
80cc Suomen Cup, Seinäjoki
24.07.2016 Speedway
MM-finaali, joukkue, Marianske Laznes, Tsekki
16.07.2016 Maarata
250cc World Cup finaali, Güstrov, Saksa
15.07.2016 Speedway
250cc World Cup, Grudziadz, Puola
10.07.2016 Speedway
250cc World Cup, Grudziadz, Puola
09.07.2016 Speedway
80cc Suomen Cup, Seinäjoki
09.07.2016 Speedway
EM-semifinaali, Mulmshorn, Saksa
03.07.2016 Ruohorata
FIM Youth Gold Trophy, Kumla, Ruotsi
03.07.2016 Speedway
FIM Youth Gold Trophy, Kumla, Ruotsi
02.07.2016 Speedway
U-21 EM-Semifinaali, Varkaus
02.07.2016 Speedway
SM-liiga 4, Seinäjoki
29.06.2016 Speedway
SM-liiga 3, Varkaus
21.06.2016 Speedway
250cc EM-finaali, Grindsted, Tanska
19.06.2016 Speedway
 MM-sarjan avaus, Mühldorf, Saksa
 19.06.2016 Maarata
250cc EM-semifinaalit, Grindstedt, Tanska
18.06.2016 Speedway
90-vuotis juhlakilpailu, Seinäjoki
18.06.2016 Speedway
SM-kisa, Kauhajoki
11.06.2016 Maarata
Masters, Tampere
10.06.2016 Maarata
MM-karsinta, St Macaire, Ranska
05.06.2016 Maarata
MM-karsinta, Bielefeld, Saksa
05.06.2016 Maarata
MM-karsintojen semifinaali, Gorican, Kroatia
28.05.2016 Speedway
80cc Suomen Cup, Hyvinkää
28.05.2016 Speedway
SM-liiga 2, Hyvinkää
28.05.2016 Speedway
85cc maaottelu, Ödebro, Ruotsi
23.05.2016 Speedway
85cc maaottelu, Nyköping, Ruotsi
22.05.2016 Speedway
U-21 MM-karsinta, Manchester, Iso-Britannia
21.05.2016 Speedway
85cc maaottelu, Örebro, Ruotsi
21.05.2016 Speedway
SM-liiga 1, Seinäjoki
17.05.2016 Speedway
Kansallinen, Heinola
15.05.2016 Maarata
MM-karsinta, Slangerup, Tanska
07.05.2016 Speedway
Maarataharjoitukset, Vaasa
05.05.2016 Maarata
Dingolfing, Saksa
01.05.2016 Maarata
Parchim, Saksa
30.04.2016 Maarata
EM-semifinaali, Debrecen, Unkari
30.04.2016 Speedway
8. MM-osakilpailu, Assen, Hollanti
13.03.2016 Jääspeedway
7. MM-osakilpailu, Assen, Hollanti
12.03.2016 Jääspeedway
6. MM-osakilpailu, Berliini, Saksa
06.03.2016 Jääspeedway
5. MM-osakilpailu, Berliini, Saksa
05.03.2016 Jääspeedway
SM-finaali, Varkaus
27.02.2016 Jääspeedway
EM-finaali 2, Ufa, Venäjä
22.02.2016 Jääspeedway
EM-finaali 1, Ufa, Venäjä
21.02.2016 Jääspeedway
4. MM-osakilpailu, Almaty, Kazakstan
21.02.2016 Jääspeedway
SM-karsintakilpailu, Kuortane
20.02.2016 Jääspeedway
3. MM-osakilpailu, Almaty, Kazakstan
20.02.2016 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliat, Venäjä
14.02.2016 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliat, Venäjä
13.02.2016 Jääspeedway
2. MM-osakilpailu, Krasnogorsk, Venäjä
07.02.2016 Jääspeedway
1. MM-osakilpailu, Krasnogorsk, Venäjä
06.02.2016 Jääspeedway
PM-finaali, Teuva
06.02.2016 Jääspeedway
EM-finaali, St Johan, Itävalta
30.01.2016 Jääspeedway
MM-karsinta, Östersund, Ruotsi
15.01.2016 Jääspeedway
MM-karsinta, Ylitornio
09.01.2016 Jääspeedway


Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
  Speedwaysanomat