Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
MM-sarja, Inzell, Saksa
17.03.2019 | Laji: Jääspeedway

Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä

Jääspeedwayn henkilökohtainen MM-sarja jatkui kuluvana viikonloppuna Saksan Inzellissä kahdella osakilpailulla. MM-pisteistä taisteltiin lauantaina ja sunnuntaina. MM-karsinnoissa aiemmin talvella itsensä sarjan varakuljettajaksi ajanut Suomen Tomi Tani oli nyt mukana pikahälytyksellä edellisessä osakilpailussa tulleiden loukkaantumisten seurauksena.

Avauspäivänä Tani jäi viidestä ajetusta erästään ilman pisteitä, keräten kuitenkin kovassa seurassa tärkeää kokemusta. Tani oli avauspäivän 17. Toisena päivänä Tanin ajo kulki paremmin ja mies sai kasaan neljä pistettä viidestä erästä. Ainoastaan yhdessä erässä Tani jäi ilman pisteitä. Neljä ajettua MM-pistettä riitti sunnuntaina sijaan 11. joka on sekin hieno suoritus.

Lajin mahtimaa Venäjä hallitsi myöskin Inzellin osakilpailuja. Avauspäivän vei nimiinsä Daniil Ivanov ennen Dmitry Khomitsevichia, Dmitry Koltakovia ja Dinar Valeevia. Sunnuntain ykkönen oli Valeev ennen Koltakovia, Ivanovia ja neljänneksi tullutta Khomitsevichia.

Lauantai:
1. Daniil Ivanov, Venäjä 19
2. Dmitry Khomitsevich, Venäjä 18
3. Dmitry Koltakov, Venäjä 15
4. Dinar Valeev, Venäjä 18
5. Johann Weber, Saksa 12
6. Stefan Svensson, Ruotsi 10
7. Markus Jell, Saksa 8
8. Niclas Svensson, Ruotsi 8
9. Max Niedermaier, Saksa 6
10. Luca Bauer, Saksa 5
11. Charly Ebner, Itävalta 5
12. Franz Mayerbüchler, Saksa 4
13. Ove Ledström, Ruotsi 3
14. Günther Bauer, Saksa 3
15. Nikita Toloknov, Venäjä 2
16. Jimmy Tuinstra, Hollanti 1
17. Tomi Tani, Suomi 0
18. Franz Zorn, Itävalta 0

Sunnuntai:
1. Dinar Valeev, Venäjä 19
2. Dmitry Koltakov, Venäjä 18
3. Daniil Ivanov, Venäjä 16
4. Dmitry Khomitsevich, Venäjä 17
5.Johann Weber, Saksa 11
6. Niclas Svensson, Ruotsi 10
7. Stefan Svensson, Ruotsi 9
8. Ove Ledström, Ruotsi 9
9. Max Niedermaier, Saksa 7
10. Markus Jell, Saksa 7
11. Tomi Tani, Suomi 4
12. Charly Ebner, Itävalta 3
13. Franz Mayerbüchler, Saksa 3
14. Jimmy Tuinstra, Hollanti 3
15. Luca Bauer, Saksa 2
16. Marc Geyer, Saksa 0
17. Nikita Toloknov, Venäjä 0
18. Günther Bauer, Saksa 0

Teksti: Matias Hirsimäki, Ratalajiryhmä/SML


 
  TULOKSET
2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SM-finaali, Seinäjoki
18.05.2019 Speedway
Speedway of Nations, Manchester, Iso.Britannia
11.05.2019 Speedway
EM-karsinta, Rivne, Ukraina
02.05.2019 Speedway
EM-karsinta, Gorican, Kroatia
27.04.2019 Speedway
EM-karsinta, Poznan, Puola
27.04.2019 Speedway
MM-sarja, Heerenvee, Hollanti
31.03.2019 Jääspeedway
 MM-sarja, Inzell, Saksa
 17.03.2019 Jääspeedway
PM-finaali, Bollnäs, Ruotsi
09.03.2019 Jääspeedway
Henkilökohtainen SM-finaali, Kauhajoki
23.02.2019 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliat, Venäjä
17.02.2019 Jääspeedway
EM-finaali, Ufa, Venäjä
10.02.2019 Jääspeedway
SM-karsinta, Seinäjoki
26.01.2019 Jääspeedway
MM-karsinta, Örnsköldsvik, Ruotsi
12.01.2019 Jääspeedway
MM-karsinta, Kauhajoki
12.01.2019 Jääspeedway


Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula