Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
EM-osakilpailu, Vojens, Tanska
10.08.2019 | Laji: Speedway

Timo Lahti kuudes speedwayn EM-sarjan osakilpailussa Tanskan Vojensissa.

Speedwayn henkilökohtaisen EM-sarjan kolmas osakilpailu ajetiin lauantaina Tanskan Vojensissa. Kilpailuun mukaan sarjan varamiehenä noussut Suomen Timo Lahti ajoi erinomaisen kilpailun sijoittuen kuudenneksi.

Lahden kilpailusta tuli todellinen jännitysnäytelmä. Viimeiselle eräkierrokselle lähdettäessä Lahti oli kilpailun viides 8 pisteellään. Kuusi kuljettajaa olivat pisteen sisällä taistelemassa semifinaalipaikoista, joihin jatkaisivat alkuerien 3.-6. Semifinaalin kaksi parasta jatkoivat finaaliin yhdessä alkuerien kahden parhaan kanssa. Viimeisen alkuerän startti näytti huonolle, sillä Lahti jäi lähtökiihdytyksessä viimeiseksi kääntäen etukaarteen sisäreunaan ja ohittaen Grigori Lagutan. Erän toisena ajanut Frederik Jakobsen, Lahti ja Laguta taistelivat sijoituksista koko erän ajan rengas rengasta vasten, mutta maaliviivalle Lahti puristi kolmantena ennen Lagutaa etupyörän mitalla tiputtaen Lagutan samalla semifinaalista.

Semifinaaliin Lahti starttasi ulkoradalta, joka oli kilpailun ajan selkeästi huonoin lähtöpaikka. Hyvän startin jälkeen takasuora aukesi kolmannella sijalla eikä sijoitus erän aikana muuttunut, vaikka Lahti Kasper Worynan takarenkaassa roikkuikin.

Semifinaalin kolmas sija tarkoitti samalla kilpailun kuudetta sijaa, johon KMMK:n kasvatti oli erittäin tyytyväinen.

”Todella kova suoritus ei muuta voi sanoa. Uskoin toki hyvään tulokseen ja tänään siihen pystyttiin, vaikka toki hyppy vielä korkeammallekin oli tosi lähellä. Tällä tasolla on tärkeää näyttää heti, että vauhti riittää, jotta nimi pysyy mielessä. Sarjapaikka on tosi vaikea ajaa karsintojen kautta. Jo karsintafinaaleihin pääsy saati sieltä sarjaan ajo vaatii huippuonnistumisia, sillä sarjoihin on niin paljon yrittäjiä. Tällä tuloksella samalla osoitettiin, ettei sarjan nimetty varamiespaikka mennyt väärään osoitteeseen.” Timo Lahti kertoo.

Hienolla tuloksellaan Timo Lahti on tällä hetkellä EM-sarjan 15. ajettuaan vain yhden kolmesta osakilpailusta. Viimeinen osakilpailu ajetaan 28.9 Puolan Gorzowissa.

Tulokset (+ merkitty semifinaalierän tulokset):
1. Mikkel Michelsen (Tanska) - 15 (3,2,3,2,2,3)
2. Kacper Woryna (Puola) – 11+2 (0,3,3,1,2,2)
3. Nicki Pedersen (Tanska) - 14 (3,2,2,3,3,1)
4. Michael Jepsen Jensen (Tanska) – 11+3 (2,3,0,3,3,0)
5. Bartosz Smekta³a (Puola) – 10+0 (1,3,3,0,3)
6. Timo Lahti (Suomi) – 9+1 (3,2,1,2,1)
7. Kai Huckenbeck (Saksa) - 8 (1,3,1,3,0)
8. Andrzej Lebiediew (Latvia) - 8 (2,2,1,1,2)
9. Andreas Lyager (Tanska) - 7 (1,3,0,3)
10. Grigori £aguta (Venäjä) - 7 (3,1,2,1,0)
11. Frederik Jakobsen (Tanska) - 7 (2,1,0,2,2)
12. Andriej Kudriaszow (Venäjä) - 5 (0,0,1,3,1)
13. Vaclav Milik (Tsekki) - 5 (1,0,2,2,0)
14. Jaros³aw Hampel (Puola) - 4 (2,1,0,1,0)
15. Peter Kildemand (Tanska) - 3 (d,0,2,0,1)
16. Pawe³ Przedpe³ski (Puola) - 2 (t,1,0,0,1)
17. Antonio Lindbäck (Ruotsi) - 0 (0,0,-,-,-)

Teksti: Mad-Croc Lahti Racing tiedotus


 
  TULOKSET
2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SM-liiga 8, Hyvinkää
21.08.2019 Speedway
Henkilökohtainen SM, Pori
17.08.2019 Speedway
Eurooppa Cup 250cc, Tsekki
17.08.2019 Speedway
 EM-osakilpailu, Vojens, Tanska
 10.08.2019 Speedway
Eurooppa Cup U19, Pardubic, Tsekki
09.08.2019 Speedway
Eurooppa Cup U19, Gustrow, Saksa
09.08.2019 Speedway
Henkilökohtainen PM-finaali, Axewalla, Ruotsi
03.08.2019 Maarata
Mini- ja Microspeedway, Varkaus
03.08.2019 Speedway
Baltic League, Varkaus
03.08.2019 Speedway
Joukkue PM-finaali, Axewalla, Ruotsi
02.08.2019 Maarata
SM-liiga 7, Kuusankoski
02.08.2019 Speedway
Pariajon SM, Haapajärvi
27.07.2019 Speedway
SM-liiga 6, Hyvinkää
22.07.2019 Speedway
SM-liiga 5, Haapajärvi
21.07.2019 Speedway
MM 250cc, Holsterbro, Tanska
20.07.2019 Speedway
EM 125cc, epävirallinen, Torun, Puola
20.07.2019 Speedway
MM-sarja, Mühldorf, Saksa
07.07.2019 Maarata
EM-semifinaali U21, Holsted, Tanska
06.07.2019 Speedway
Pariajon EM-semifinaali, Terenzano, Italia
29.06.2019 Speedway
MM-karsinta, Marianske Lazne, Tsekki
29.06.2019 Maarata
MM-semifinaali U21 joukkue, Vetlanda, Ruotsi
29.06.2019 Speedway
Eurooppa Cup U19 pariajo, Plzen, Tsekki
22.06.2019 Speedway
SM-liiga 4, Seinäjoki
16.06.2019 Speedway
MM-sarja, La Reole, Ranska
16.06.2019 Maarata
SM-liiga 3, Kauhajoki
15.06.2019 Speedway
MM-karsinta, Abensberg, Saksa
10.06.2019 Speedway
MM-karsinta, Lamothe Landerron, Ranska
08.06.2019 Speedway
MM-karsinta, Glasgow, Iso-Britannia
08.06.2019 Speedway
SM-liiga 2, Riika, Latvia
08.06.2019 Speedway
EM-semifinaali, Bielefeld, Saksa
02.06.2019 Ruohorata
EM-semifinaali U21 joukkue, Glomso, Tanska
01.06.2019 Speedway
MM-sarja, Herxheim, Saksa
30.05.2019 Maarata
SM-liiga 1, Pori
30.05.2019 Speedway
MM-karsinta U21, Krakova, Puola
25.05.2019 Speedway
MM-karsinta U21, Stralsund, Saksa
25.05.2019 Speedway
75. SM, Forssa
25.05.2019 Maarata
PM-finaali 250cc, Geiteryg, Norja
25.05.2019 Speedway
SM-finaali, Seinäjoki
18.05.2019 Speedway
Speedway of Nations, Manchester, Iso.Britannia
11.05.2019 Speedway
EM-karsinta, Rivne, Ukraina
02.05.2019 Speedway
EM-karsinta, Gorican, Kroatia
27.04.2019 Speedway
EM-karsinta, Poznan, Puola
27.04.2019 Speedway
MM-sarja, Heerenvee, Hollanti
31.03.2019 Jääspeedway
MM-sarja, Inzell, Saksa
17.03.2019 Jääspeedway
PM-finaali, Bollnäs, Ruotsi
09.03.2019 Jääspeedway
Henkilökohtainen SM-finaali, Kauhajoki
23.02.2019 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliat, Venäjä
17.02.2019 Jääspeedway
EM-finaali, Ufa, Venäjä
10.02.2019 Jääspeedway
SM-karsinta, Seinäjoki
26.01.2019 Jääspeedway
MM-karsinta, Örnsköldsvik, Ruotsi
12.01.2019 Jääspeedway
MM-karsinta, Kauhajoki
12.01.2019 Jääspeedway


Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula