Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
SPEEDWAY: MINISPEEDWAYN KALENTERI 2013
17.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML

MINISPEEDWAYN KALENTERI 2013

Mini- ja microspeedwayn kotimaisen kalenterin viimeiset säädöt on saatu tehtyä. Päällekkäisyyksiä kansainvälisen kalenterin kanssa on löytynyt aina huhtikuun puolivälille asti, mutta nyt kaikki on valmista tulevaa kautta ajatellen. Suomen Cupin osakilpailuiden määräksi on muodostunut kahdeksan osakilpailua, joista sääntöjen mukaan jokainen lasketaan mukaan kauden yhteispisteisiin. Tällä haetaan kuljettajien sitoutumista kilpailuihin osallistumisiin, jonka ajatellaan pitävän osallistujamäärät mahdollisimman korkeina. Samalla kilvanajon oletetaan paranevan, kun vajailta eriltä vältytään, eikä paikka semifinaalissa ole kuljettajalle itsestäänselvyys. Kansainvälistä linjaa seuraten on minispeedwayn Suomen Cupissa luovuttu finaalierän tuplapisteistä. Viime kauden kärkikolmikosta Jooa Partanen ja Nike Lunna nousevat isoihin pyöriin, kuten myös Henri Ahlbom. Ahlbom kuitenkin ikänsä puolesta pystyy, ja myös ajaa myös minispeedwayta tulevalla kaudella. Suomalaisedustusta on kahden kuljettajan voimin myös oikeus odottaa Tanskan minisarjasta. Ahlbomin esiintymisen sekä minispeedwayssa, että isoissa pyörissä mahdollistaa Moottoriliiton nuorisolisenssi.

Microspeedwayn mukaantulo kotimaiselle kilpailukartalle perustuu noin kymmenen kuljettajan suunnalta lajiryhmälle tulleeseen kannanottoon, että kilpailuita tulisi järjestää. Tämän seurauksena osaan kauden minispeedwayn Suomen Cupin kilpailuista on otettu mukaan microspeedway. Microspeedwayn kilpailut ajetaan kuten minispeedway sillä erotuksella, että finaalieriä ei ajeta lainkaan. Myöskään Suomen Cupin arvoa ei kilpailuilla vielä tällä kaudella ole.

Speedwaysanomien toimituksessa on seurattu kohtalaisen läheltä suomalaista minispeedwayta kohta kymmenen vuoden ajan. Tämän kevään sarjakokous oli siitä poikkeuksellinen, että mini- ja microspeedwaykilpailuja suorastaan runnottiin läpi kerhojen
järjestettäväksi. Syksyllä nähdään, miten kaikkien (kaikkiaan 13) kilpailuiden järjestämisessä on onnistuttu. Yritys on ainakin ollut aiempia vuosia parempi, joka on ehdottoman tärkeää.

Lehden mennessä painoon, eletään Ruotsin minisarjan suhteen edelleen tiedossa, että suomalaiskuljettajia ei mukaan oteta. Ruotsissa on kuitenkin myös jonkin verran henkilökohtaisia kilpailuja, joihin suomalaiskuljettajia on lähdössä mukaan. Vertailun vuoksi voidaan mainita, että Suomen 26 tapahtumaa (kv-kalenteri ja leirit mukana) vastaan löytyy Ruotsin kalenterista 47 tapahtumaa. Lajin mahtimaassa Tanskassa sama luku on 146.

Kaikkiin mini- ja microspeedwayta koskeviin kysymyksiin saa vastauksen lajiryhmän nuorisovastavaava Marko Partaselta. Partasen tavoittaa puhelimella numerosta 050 441 8786 ja sähköpostilla osoitteesta mmp.racing@gmail.com. Partasen apuna mini- ja microspeedwayn suhteen lajiryhmässä toimii Nicklas Finne.

MINISPEEDWAYN HENKILÖKOHTAINEN 80cc SUOMEN CUP
Suomen Cup 1 PORI 9.5.
Suomen Cup 2 PORI 18.5. + microspeedway
Suomen Cup 3 HYVINKÄÄ 26.5. + microspeedway
Suomen Cup 4 PORI 15.6.
Suomen Cup 5 KAUHAJOKI 29.6. + microspeedway
Suomen Cup 6 HAAPAJÄRVI 21.7. + microspeedway
Suomen Cup 7 SEINÄJOKI 31.8. + microspeedway
Suomen Cup 8 KARHULA 1.9. + microspeedway

Suomen Cup (joukkue) VARKAUS 27.7.

MUUT KOTIMAISET KILPAILUT
Henkilökohtainen KUUSANKOSKI 13.7. + microspeedway
Henkilökohtainen SEINÄJOKI 25.5. + microspeedway
Henkilökohtainen SEINÄJOKI 11.8. + microspeedway
1. Itä-Länsi SEINÄJOKI 7.9.
Henkilökohtainen VIRO 28.9.

MINISPEEDWAYN HARJOITUSLEIRIT SUOMESSA
7.5. Pori/Seinäjoki (tbc)
6-7.7. Seinäjoki
14-15.9. Hyvinkää

MINISPEEDWAYN KV-KALENTERI 2013
Pohjoismaiden mestaruus (henkilökohtainen) 13.7. Vetlanda, SE
Pohjoismaiden mestaruus (joukkue) 14.7. Vetlanda, SE
Euroopanmestaruus (henkilökohtainen) 10-11.8. Elgane, NO
Youth Gold Trophy (henkilökohtainen MM) 3-6.7. Fjelsted, DK

Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

MAARATA: Jesse Mustonen ajoi kauden parhaan MM-finaalin
07.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timi Salonen 11. alle 21-vuotiaiden EM-semifinaalissa
07.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomi kolmas pariajon EM-semifinaalissa
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Mustonen Challengeen, Ahlbom karsiutui
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuorille kylmää kyytiä U21 MM-semifinaalissa
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Seinäjoella
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella hyvä vauhti La Reolen MM-maaradalla
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: RTC-Racing kotivoittoon Kauhajoella
15.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa tuplakierros viikonloppuna
13.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti lähellä jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
10.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Riikassa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aarnio ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga palaa Latviaan lauantaina
06.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Ahlbom 18. EM-semifinaalissa Bielefeldissä
02.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuoret kovassa kyydissä U21 EM-semifinaalissa
01.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella vaisu MM-avaus
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon SM-liigan avauksessa
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga alkaa helatorstaina Yyterissä
28.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Säyriö jäivät ilman paikkaa U21 MM-finaaleissa
26.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe SM-kultaan Forssassa
25.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula