Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


SPEEDWAY: Kaupunki Cup 11.8.2013, Seinäjoki‏
12.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML

Haapajärvi ykkönen tynkäkisassa

Speedwayn Kaupunki Cup jatkui tänään Seinäjoella. Tällä kertaa mukana oli kuitenkin vain viisi joukkuetta, kun Viron joukkue ei kilpailupaikalle ilmestynyt. Tämä lyhensi kilpailun kymmeneen erään. Lisäksi erät joissa Viron piti olla tuomittiin kaikki 5-0 voittoihin muille joukkueille. Ennakkosuosikkina kilpailuun starttasi jälleen kerran tämän vuoden Cupia mielin määrin hallinut Haapajärven joukkue. Tänään heille odottettiin kuitenkiin tiukkaa vastusta mm. Karhulan joukkueelta, jonka riveissä Nike Lunna teki paluun loukkaantumisen jälkeen.

Kilpailun voittoon ajoi jälleen kerran Haapajärven pari Niko Siltaniemi ja Jiri Nieminen. Tällä kertaa kaksikko keräsi yhteensä 22 pistettä. Toiseksi kilpailussa sijoittui Karhula kaksi pistettä voittajalle hävinneenä. Karhulan voittohaaveet kaatuivat Nike Lunnan jouduttua keskeyttämään kaksi kertaa ketjurikkoihin. Päivän kolmas oli isäntäjoukkue Seinäjoki kukistettuaan neljänneksi sijoittueen Porin joukkueen pisteellä. Seinäjoki keräsi kilpailussa 15 pistettä. Päivän viimeiseksi jäi Kuusankoski. Kuusankoski koki kilpailussa epäonnea, sillä Jooa Partanen kaatui ensimmäisessä erässään kärkipaikalta. Partanen loukkasi itseään tilanteessa sen verran että kilpailu jäi kesken, vaikka nuorukainen vielä yhden erän ajoikin kolarin jälkeen.

Kaupunki Cup jatkuu Kuusankoskella 17.8 ajettavalla osakilpailulla, ollen samalla sarjan toiseksi viimeinen kilpailu tälle kaudelle.

Tulokset: (Kuskien pisteet ilman Viro-eriä)
1. Haapajärvi 22: Jiri Nieminen 8, Niko Siltaniemi 9
2. Karhula 20: Nike Lunna 6, Jesse Mustonen 9
3. Seinäjoki 15: Aarni Heikkilä 6, Janne Nyman 4
4. Pori 14: Jouni Viljanen 2, Jere Lehtonen 7
5. Kuusankoski 12: Jooa Partanen 2, Vili Mattila 5

*Kuvassa Haapajärven Niko Siltaniemi ja Jiri Nieminen. Kuva: Matias Hirsimäki*

Terveisin
Matias Hirsimäki

Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway ykkönen myös Hyvinkäällä
22.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Haapajärvellä
21.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Maanantain kokoonpanot Hyvinkäälle
20.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigaa sunnuntaina ja maanantaina
18.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustonen ajoi kauden parhaan MM-finaalin
07.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timi Salonen 11. alle 21-vuotiaiden EM-semifinaalissa
07.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomi kolmas pariajon EM-semifinaalissa
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Mustonen Challengeen, Ahlbom karsiutui
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuorille kylmää kyytiä U21 MM-semifinaalissa
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Seinäjoella
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella hyvä vauhti La Reolen MM-maaradalla
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: RTC-Racing kotivoittoon Kauhajoella
15.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa tuplakierros viikonloppuna
13.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti lähellä jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
10.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Riikassa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aarnio ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga palaa Latviaan lauantaina
06.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Ahlbom 18. EM-semifinaalissa Bielefeldissä
02.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuoret kovassa kyydissä U21 EM-semifinaalissa
01.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella vaisu MM-avaus
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon SM-liigan avauksessa
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga alkaa helatorstaina Yyterissä
28.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Säyriö jäivät ilman paikkaa U21 MM-finaaleissa
26.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe SM-kultaan Forssassa
25.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula