Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
SGP: Lauantaiaamuna se alkaa
03.04.2014 - Speedwaysanomat



2014 FIM SPEEDWAY GRAND PRIX
Speedwayn henkilökohtainen MM-sarja pamahtaa käyntiin Uudessa-Seelannissa nyt tulevana lauantaiaamuna. Tuleva kausi on siinä mielessä historiallinen, että ensimmäistä kertaa ajetaan myös Suomessa. Se ei kuitenkaan ole ainoa merkittävä uutuus/muutos, sillä sarjan kuljettajakaarti on myös uudistunut radikaalisti alkuperäisen julkistamisensa jälkeen.



Ensimmäinen uutispommi tipahti jo joulukuussa reilu kuukausi sen perään, kun sarjan kuljettajat olivat nimetty. Yksi sarjan valovoimaisimmista tähdistä, Puolan Tomasz Gollob nimittäin vetäytyi sarjasta. Gollob kertoi syyksi mm. Tukholmassa tapahtuneen loukkaantumisen, sekä eri yhteistyökumppanien menettämisen syksyn aikana. Ainakin energiajuomajätti Monsterin tiedetään olleen yksi näistä. Gollob ei myöskään peitellyt ikäänsä ja jo kokemaansa. 21 vuotta maailman huipulla ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Gollob oli Greg Hancockin ohella toinen sarjan jokaisella 19 jo ajetulla kaudella ajaneista kuljettajista. Koska ensi vuoden sarjaan nimettyjen kuljettajien lista oli jo julkaistu, meni Gollobin luovuttama paikka Iso-Britannian Chris Harrisille. Harris sijoittui viidenneksi viime syksynä ajetussa Challengessa. Kun Tanskan Niels-Kristian Iversen säilytti sarjapaikkansa suoraan MM-pisteiden perusteella, nousi hänen tilalleen Saksan Martin Smolinski. Näin Harris oli ensimmäinen varakuljettaja lokakuun lopulta alkaen ja nousi siis Gollobin tilalle.



Toinen vastaava pommi pamahti sitten myöhemmin talvella. Maaliskuun alussa nimittäin Venäjän Emil Sajfutdinov ilmoitti myös jäävänsä sarjan ulkopuolelle. Syyksi ilmoitettiin virallisesti viime kauden päättänyt loukkaantuminen, jonka seurauksena kaksinkertainen nuorten henkilökohtainen maailmanmestari joutui jättämään kauden kolme viimeistä MM-osakilpailua väliin. Toipuminen ei ole ollut siinä mielessä riittävä, että Sajfutdinov kokisi olevansa valmis ajamaan/taistelemaan MM-sarjassa haluamallaan tasolla. Lisäksi Sajfutdinov on itse tullut julkisuuteen paljastamalla lisäksi, että hänellä on ollut vaikeuksia kerätä kasaan riittävää budjettia MM-sarjan läpivienniksi. Suurena osatekijänä tässä on hänen saamisensa viime vuoden Puolan Ekstraliigan kerholtaan, jonka kerrotaan olevan useita satoja tuhansia euroja. Sajfutdinovin paikan MM-sarjassa ottaa Australian Troy Batchelor, joka esiintyi ensimmäisessä MM-osakilpailussaan viime vuonna Puolan Torunissa. Batchelorin nousu mukaan sarjan vakikuljettajiin tarkoittaa, että sarjaan nimetyistä varakuljettajista on jäljellä enää Tanskan Michael Jepsen Jensen. Hänen jälkeensä listalla ei (julkisesti) ole muita nimiä.

Viime vuonna Speedwaysanomat kävi laajasti läpi kaikki sarjan kuljettajat. Siinähän kävi kuten olettaa saattaa, että monen suhteen mentiin täysin metsään, eikä vähiten lopulta maailmanmestaruuden voittaneen Tai Woffindenin kohdalla. Kuten kaikki jutut, oli se kirjoitettu sen hetkisen tiedon voimalla, eikä siten tuottanut tunnontuskia myöhemmin kesällä jutella useampaan suuntaan, kuinka väärässä lehteen päätyneet ennustukset olivat. Niin yllätyksellinen kausi kuin 2013 henkilökohtaisessa MM-sarjassa oli, vain palveli sitä.

Kuljettajat ovat tälle kaudelle saaneet myös valita omat henkilökohtaiset ajonumerot. Sarjaan nimetyt kuljettajat saivat valita numeronsa joko viime vuoden sijoituksen perusteella, tai vapaasti. Woffinden valitsi ykkösen hallitsevana maailmanmestarina. Greg Hancock on jo pitkään ollut tunnettu numerosta 45 ja Matej Zagar numerosta 55.



2014 FIM SPEEDWAY GRAND PRIX
SARJAN KULJETTAJAT (3.4.2014)
1) Tai Woffinden (GB), 33) Jaroslaw Hampel (PL), 88) Niels-Kristian Iversen (DK), 45) Greg Hancock (US), 5) Nicki Pedersen (DK), 55) Matej Zagar (SI), 43) Darcy Ward (AU), 507) Krzysztof Kasprzak (PL), 66) Fredrik Lindgren (SE), 23) Chris Holder (AU), 100) Andreas Jonsson (SE), 91) Kenneth Bjerre (DK), 84) Martin Smolinski (DE), 37) Chris Harris (GB), 75) Troy Batchelor (AU), 16) VILLI KORTTI, 17) RATARESERVI 1, 18) RATARESERVI 2

SARJAN VARAKULJETTAJAT
19) Michael Jepsen Jensen (DK)
Mikäli kauden 2014 aikana tarvitaan lisää sarjan varakuljettajia, SGP komissio nimeää nämä kuljettajat.

Speedwaysanomat seuraa koko sarjan lehden sivuilla. Tervetuloa mukaan!

(3.4.2014 Speedwaysanomat)

Speedwaysanomat - 040 738 8374 - +358 40 738 8374 - toimitus@speedwaysanomat.fi
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Timo Lahdelle viides peräkkäinen Suomen mestaruus
17.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lauantaina henkilökohtainen SM-finaali Yyterissä
15.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti kuudes speedwayn EM-osakilpailussa
10.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Hyyryläinen karsiutuivat U19 EM-finaalista
10.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti mukaan EM-sarjaan
09.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustonen ajoi vakuuttavasti Pohjoismaidenmestariksi
03.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon Varkauden Baltic Leaguessa
03.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosen upea ajo siivitti Suomen maaradan PM-kultaan
03.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway kotivoittoon Kuusankoskella
02.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kuusaalla kansainvälistä väriä perjantaina
31.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Varkauden Ankkureille pariajon Suomenmestaruus
27.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Pariajon SM-mitalit jakoon lauantaina
24.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway ykkönen myös Hyvinkäällä
22.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Haapajärvellä
21.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Maanantain kokoonpanot Hyvinkäälle
20.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigaa sunnuntaina ja maanantaina
18.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustonen ajoi kauden parhaan MM-finaalin
07.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timi Salonen 11. alle 21-vuotiaiden EM-semifinaalissa
07.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomi kolmas pariajon EM-semifinaalissa
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Mustonen Challengeen, Ahlbom karsiutui
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuorille kylmää kyytiä U21 MM-semifinaalissa
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Seinäjoella
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella hyvä vauhti La Reolen MM-maaradalla
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: RTC-Racing kotivoittoon Kauhajoella
15.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa tuplakierros viikonloppuna
13.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti lähellä jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
10.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Riikassa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aarnio ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga palaa Latviaan lauantaina
06.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Ahlbom 18. EM-semifinaalissa Bielefeldissä
02.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuoret kovassa kyydissä U21 EM-semifinaalissa
01.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella vaisu MM-avaus
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon SM-liigan avauksessa
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga alkaa helatorstaina Yyterissä
28.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Säyriö jäivät ilman paikkaa U21 MM-finaaleissa
26.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe SM-kultaan Forssassa
25.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula