Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


MAARATA: Aki-Pekka Mustonen taisteli hienosti Herxheimin MM-finaalissa
29.05.2014 - Ratalajiryhmä / SML

Aki-Pekka Mustonen piti tänään Suomen värejä kunniakkaasti yllä maaradan MM-sarjan avauskilpailussa Saksan Herxheimissä. Varamiespaikalta kilpailuun päässeeltä varkautelaiselta oli lupa odottaa kovaa tulosta, siksi vahvan alkukauden mies on ajanut.

Mustonen kuitenkin joutui painimaan kilpailussa pyöriensä suorituskyvyn kanssa. Mies keräsi alkueristä kovan taistelemisen jälkeen 11 pistettä. Se riitti kymmenen parhaan semifinaaleihin.

Semifinaalissa Mustosen pyörä ei kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla ja mies sai vaivoin raavittua kasaan yhden pisteen. Yhteensä pisteitä kertyi 12, joka oli miehelle pieni pettymys. Tasaisessa kilpailussa se riitti sijaan seitsemän, mihin Varkauden mies puolestaan oli tyytyväinen.

- Vähän on kaksijakoiset fiilikset. Sijoitukseen olen tyytyväinen mutta pisteitä olisi voinut tulla enemmän. Alussa ykköspyörä ei toiminut kunnolla. Viimeiseen alkuerään vaihdoin kakkospyörän ja se kulki paremmin, se oli hyvä erä, kommentoi Mustonen.

- Semifinaalissa kaasutin ei toiminut ja meno hyytyi. Sain vaivoin taisteltua sen yhden pisteen. Se oli semmoista taistelua koko kilpailu. Hieman parempaa suoritusta odotin mutta näin tällä kertaa, Mustonen toteaa.

Kilpailun voittajaksi ajoi viime vuoden MM-hopeamies Hollannin Jannick de Jong. Hallitseva mestari, tällä kaudella Ruotsin väreissä ajava Joonas Kylmäkorpi voitti kaikki viisi alkueräänsä ja eteni semifinaaleihin maksimipistein 20. Semifinaalinsa mies myös voitti, joten paikka viiden parhaan finaalissa varmistui maksimipistein 24. Juuri ennen finaalia sadekuuro kasteli radan ja vesitti Kylmäkorven startin. Ulkoa ei sadekelissä ehtinyt ja mies jäi finaalin neljänneksi. MM-pisteitä kertyi kuitenkin eniten, 25 ja mestari otti heti paikkansa MM-taulukon kärjessä.

Seuraavan kerran maaradan MM-pisteistä ajetaan heinäkuun 13. päivänä Ranskan Marmandessa.

Tulokset Herxheim:
1. Jannick De Jong Hollanti 22
2. Mathieu Tresarrieu Ranska 18
3. Erik Riss Saksa 19
4. Joonas Kylmäkorpi Ruotsi 25
5. Jörg Tebbe Saksa 16
6. Josef Franc Tsekki 14
7. Aki-Pekka Mustonen Suomi 12 (2,3,1,2,3,1)
8. Stephan Katt Saksa 9
9. Andrew Appleton Iso-Britannia 8
10. Stephane Tresarrieu Ranska 8
11. Richard Speiser Saksa 7
12. Cameron Woodward Autsralia 6
13. Richard Hall Iso-Britannia 5
14. Bernd Diener Saksa 5
15. Dirk Fabriek Hollanti 4
16. Nadine Frenk Saksa 2
17. Markus Eibl Saksa 0

*Appe Mustonen taisteli Herxheimissä. Kuva Jesper Veldhuizen.
Teksti Tomi Nevanperä
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula