Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


SPEEDWAY: MM-karsinta 3.5.2015, Lonigo, Italia
03.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML

Mäkinen karsiutui jatkosta

Yksi speedwayn henkilökohtaisista MM-karsinnoista ajettiin tänään Italiassa Lonigon radalla. Jatkopaikkaa Suomen väreissä oli hakemassa Jari Mäkinen. Kilpailusta jatkoon ajaisi seitsemän parasta, sekä yksi varamies.

Mäkinen aloitti kilpailunsa vahvasti pitäen avauserässään ruotsalaistähti Antonio Lindbäckin takanaan aina viimeiseen kurviin asti, jossa ruotsalainen kuitenkin tuli ohitse. Kaksi pistettä oli kuitenkin hyvä avaus. Toisessa erässä pistepussi karttui yhdellä, kun Tsekin Vaclav Milik jäi selän taakse. Kolmannesta ja neljännestä erästä ei paljon kerrottavaa jäänyt, sillä niissä mies jäi pisteittä. Viimeisestä erästään Mäkinen otti vielä komean erävoiton päätyen kivikovassa karsinnassa kuuteen pisteeseen. Se riitti tällä kertaa sijaan 10.

Näin Mäkinen itse kommentoi kisan antia: "Oli ihan hyvä kisa, ottaen huomioon että tämä oli vasta kolmas kisa tälle kaudelle. Omat virheet kolmannen ja neljännen erän starteissa, sekä Lindbäckin ohitus ekassa erässä viimeisellä kierroksella maksoivat tänään paljon.

Kilpailun voittoon Tanskan entinen GP-kuljettaja Kenneth Bjerre 14 pisteellä ennen kaksi pistettä vähemmän kerännyttä Australian Max Frickeä. Kolmanneksi sijoittui Lindbäck ennen Milikiä ja viime vuonna GP-sarjassa ajanutta Ruotsin Fredrik Lindgreniä.

Tulokset:
1. Kenneth Bjerre, Tanska 14
2. Max Fricke, Australia 12
3. Antonio Lindbäck, Ruotsi 11
4. Vaclav Milik, Tsekki 11
5. Fredrik Lindgren, Ruotsi 11
6. Jesper Monberg, Tanska 10
7. Ricky Wells, Yhdysvallat 9
8. Kacper Gomolski, Puola 8+3
9. Mathieu Tresarrieu, Ranska 8+2
10. Jari Mäkinen, Suomi 6 (2,1,0,0,3)
11. Craig Cook, Iso-Britannia 5
12. Maks Gregoric, Slovenia 5
13. Daniel King, Iso-Britannia 4
14. Michele Paco Castagna, Italia 3
15. Nicols Vicentin, Italia 1
16. Hayden Sims, Uusi-Seelanti 1
17. Paolo Scagnetti, Italia 1

*Jari Mäkinen ajoi kymmenenneksi MM-karsinnassa Italian Lonigossa. Kuva: Matias Hirsimäki*

Terveisin
Matias Hirsimäki
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula