Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
SPEEDWAY: Sanomien galleriat Ratinasta
18.05.2015 - Speedwaysanomat


Nicki Pedersen oli ykkönen viime lauantain MM-osakilpailussa Tampereella.

Lauantaina ajettiin speedwayn MM-sarjan toinen osakilpailu Tampereen Ratinassa. Vaikka sää ei kilpailupäivänä suosinut aivan viime vuoden malliin, vältyttiin Tampereella kuitenkin onneksi vesisateelta. Stadionilla kuulutettu yleisömäärä tämän vuoden tapahtumalle oli 5896. Myydyistä lipuista noin kolmannes ostettiin kilpailupäivänä.

Speedwaysanomat oli Ratinassa mukana sekä perjantain harjoituksissa, että lauantain osakilpailussa. Kamera tikkasikin viikonlopun aikana ennätyslukemat. Tähän kannusti ennen kokematon mahdollisuus liikkua vapaasti kilpailualueella, ja ensimmäistä kertaa koskaan päästä osakilpailun aikana radan sisäpuolelle. Alla linkit molempien päivien kuvagallerioihin.

>>SGP 2/12 2015 TAMPERE FI, osakilpailu 16.5.2015<<

>>SGP 2/12 2015 TAMPERE FI, harjoitukset 15.5.2015<<


(18.5.2015 Speedwaysanomat)



Speedwaysanomat - 040 738 8374 - +358 40 738 8374 - toimitus@speedwaysanomat.fi
  UUTISPALSTA
2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010
2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: SM-liigassa jatkaa viisi joukkuetta
22.12.2015 - Ratalajiryhmä / SML
VUOSIKALENTERI 2016: Tilaukset postitettu jouluksi
21.12.2015 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: Suomen kuljettajat MM-karsinnoissa
18.12.2015 - Ratalajiryhmä / SML
VUOSIKALENTERI 2016: Ensimmäiset postitettu
13.12.2015 - Speedwaysanomat
Speedwaysanomat 10/2015 on postissa, osa 2
07.12.2015 - Speedwaysanomat
Speedwaysanomat 10/2015 on postissa
05.12.2015 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: Kausi 2015-2016 jyrähtää käyntiin
01.12.2015 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Aki-Pekka Mustonen MM-sarjaan
17.11.2015 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwaysanomat 10/2015 viikolle 49
16.11.2015 - Speedwaysanomat
Politiikka puitu tältä syksyltä
08.11.2015 - Speedwaysanomat
RA-Lajiryhmä tiedottaa 9.10.2015
09.10.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SML:n lajien syksyn lajipäivä lauantaina 24.10.2015
21.09.2015 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwaysanomat 8-9/2015 valmistuu
21.09.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Kaupunki Cup, 12.9.2015, Seinäjoki
12.09.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga, 5.9.2015, Varkaus
05.09.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga huipentuu lauantaina
02.09.2015 - Ratalajiryhmä / SML
Mustoset hallitsivat Vaasassa
31.08.2015 - Speedwaysanomat
MAARATA: SM-finaali, 30.8.2015, Vaasa
30.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SM: Lahti maksimipistein mestariksi
29.08.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: SM-finaali, 29.8.2015, Haapajärvi
29.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SM: Lauantaina SM-finaali Haapajärvellä
26.08.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: SM-liiga, 25.8.2015, Pori
25.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U21 joukkue MM-semifinaali, 22.8.2015, Güstrow, Saksa
23.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ratalajien SM-viikko alkaa tiistaina
22.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup, 16.8.2015, Hyvinkää
16.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Kauhajoki 15.8.2015
16.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalissa ilmoittautuminen auki, KORJAUS
13.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: SM-finaali Vaasassa 30.8.
12.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga, 11.8.2015, Seinäjoki
11.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup, 9.8.2015, Pori
09.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Seinäjoella tiistaina ratkaisun hetket
09.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
Valokuvia lisätty sanomien galleriaan
09.08.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: U21 EM-semifinaali, 8.8.2015, Gislaved, Ruotsi
08.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Värikäs taistelu liigapisteistä Hyvinkäällä
05.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tiistaina Hyvinkäällä SM-liigaa
02.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Sade vesitti SM-finaalin
01.08.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SM: Launtaina suunnaksi Haapajärvi
31.07.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: joukkue U-21 EM-semifinaaliin valittu
29.07.2015 - Ratalajiryhmä / SML
U21SM: Lunnalle nuorten Suomenmestaruus
26.07.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: U21 SM-finaali, 25.7.2015, Kauhajoki
25.07.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Muutoksia loppukauden kilpailukalenteriin
24.07.2015 - Ratalajiryhmä / SML
61. Henkilökohtainen SM-finaali Haapajärvellä
24.07.2015 - Speedwaysanomat
MINISPEEDWAY: Suomen Cup, 19.7.2015, Seinäjoki
19.07.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Porin osakilpailu siirretty sateen vuoksi
18.07.2015 - Ratalajiryhmä / SML
Ilmoittautumiset Kauhajoki-speedway
17.07.2015 - Sivuston ylläpito
SPEEDWAY: Porissa lauantaina SM-liigaa
15.07.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga, 11.7.2015, Hyvinkää
11.07.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigapisteistä taistellaan Hyvinkäällä lauantaina
09.07.2015 - Ratalajiryhmä / SML
MINISPEEDWAY: Youth Gold Trophy, 4.-5.7.2015, Skaerbaek,Tanska
05.07.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalit
03.07.2015 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Joukkue MM-finaali, 28.6.2015, Mühldorf, Saksa
28.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
MINISPEEDWAY: EM-kisat, 27.-28.7.2015, Rybnik, Puola
28.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U21 EM-karsinta, 27.6.2015, Brovst, Tanska
27.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: 61. henkilökohtainen SM-finaali, ilmoittautumisaika päättymässä
27.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa lyhyt kesätauko
25.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-karsinta, 20.6.2015, Marianske Lazne, Tsekki
20.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga 14.6.2015, Seinäjoki
14.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga 13.6.2015, Pori
13.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Maarata Masters, Tampere 12.6.2015
13.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Muutos lauantaille Poriin
11.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Joonas Kylmäkorpi mukana Porissa
11.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalien ilmoittautumiset on käynnissä
10.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga 9.6.2015, Hyvinkää
09.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Davey Watt Haukkoihin
08.06.2015 - Speedwaysanomat
RUOHORATA: EM-semifinaali, Bielefeld, Saksa 7.6.
07.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Hyvinkäällä tiistaina SM-liigaa
07.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa ajojärjestys päivittyy
04.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-edustuskuljettajat nimetty
03.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: 85cc edustuskuljettajat valittu
03.06.2015 - Ratalajiryhmä / SML
Sivuston statistiikkaa ja BikeShow-asiaa
01.06.2015 - Sivuston ylläpito
MAARATA: Jörg Tebbe nopein Heinolassa
31.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U21 MM-karsinta, 30.5.2015, Zarnovica, Slovakia
31.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U21 MM-karsinta, 29.5.2015, Pardubice, Tsekki
30.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga, 26.5.2015 Varkaus
26.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Edustuskuljettajat U-21 MM-karsintaan valittu
23.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigaa tiistaina Varkaudessa
23.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwayn SM-liiga palaa Varkauteen
19.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
 SPEEDWAY: Sanomien galleriat Ratinasta
 18.05.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Nicki Pedersen voitti Ratinassa, Timo Lahti 15.
17.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ratinan arvonta suoritettu
16.05.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Yyterispeedway, 14.5.2015 Pori
14.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomalaiset Ratinassa
14.05.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Urapolku Suomessa
13.05.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: SM-liigan illan ottelu siirretty
12.05.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: SM-liiga jatkuu tiistaina Hyvinkäällä
11.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
MINISPEEDWAY: 80cc Suomen Cup, 10.5.2015, Seinäjoki
10.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga, 9.5.2015, Hyvinkää
09.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan avausottelu Hyvinkäällä
06.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: MM-karsinta 3.5.2015, Lonigo, Italia
03.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: MM-karsinta, St Johann, Itävalta 2.5.2015
03.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Vappu Speedway 2.5.2015 Ratina, Tampere
02.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: EM-semifinaali, Debrecen, Unkari 1.5.2015
01.05.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SGP2015: Varsovan pöly alkaa laskea
25.04.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Edustajat EM-karsintoihin nimetty
22.04.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti MM-osakilpailuun Tampereelle
22.04.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ratinan GP:n villinkortin valintakuvioon muutos
09.04.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa kalenterivaihdos ja sääntötiedote
08.04.2015 - Ratalajiryhmä / SML
FINNISH FIM SGP Ratinassa 16.5.
05.04.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: MM-karsijat ja Ratinan GP:n varamiehet selvillä
07.03.2015 - Ratalajiryhmä / SML
FINNISH FIM SGP Ratinassa 16.5.
05.03.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: SM-tason kalenteri on valmis
04.03.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Joukkue MM-finaali, 1.3.2015 Berliini, Saksa
01.03.2015 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-tason kalenteri on valmis
01.03.2015 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: Joukkue MM-finaali, 28.2.2015 Berliini, Saksa‏
01.03.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomen MM-joukkueeseen muutos
24.02.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: EM-finaali, 22.2.2015, Lukhovitsy, Venäjä
22.02.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: EM-finaali, 21.2.2015, Lukhovitsy, Venäjä
21.02.2015 - Ratalajiryhmä / SML
FIM FINNISH SGP Ratinassa toukokuussa
12.02.2015 - Speedwaysanomat
Speedwayn U21 SM-finaali Kauhajoella
10.02.2015 - Ratalajiryhmä / SML
RA-Lajiryhmä tiedottaa 9.2.2015
09.02.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: MM-sarja, Togliatti, Venäjä 7.-8.2.2015
08.02.2015 - Ratalajiryhmä / SML
61. henkilökohtainen SM-finaali Haapajärvellä
03.02.2015 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: 2. MM-osakilpailu, Krasnogorsk, Venäjä 1.2.2015
01.02.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: 1. MM-osakilpailu, Krasnogorsk, Venäjä 31.1.2015
31.01.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia edustustehtäviin
30.01.2015 - Ratalajiryhmä / SML
Sanomien valokuvat Joensuusta
26.01.2015 - Speedwaysanomat
Mats Järf Suomenmestariksi
24.01.2015 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaali, Joensuu 24.1.2015
24.01.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf MM-sarjaan
22.01.2015 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedwayn SM-finaali lauantaina Joensuussa
20.01.2015 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: SM-liigaan viides joukkue
18.01.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY MM-karsinta: Mats Järf ajoi jatkoon
17.01.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Joutsan SM-karsinta peruttu
16.01.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Vilponen korvaa Tanin MM-karsinnassa
15.01.2015 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Loukkaantunut Tani sivuun MM-karsinnasta
14.01.2015 - Ratalajiryhmä / SML
Minispeedwayn kalenterit tarjouksessa!
08.01.2015 - Speedwaysanomat
Jääspeedwayn SM-finaali Joensuussa 24.1.2015
06.01.2015 - Speedwaysanomat
  Speedwaysanomat