Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


MINISPEEDWAY: Youth Gold Trophy, 4.-5.7.2015, Skaerbaek,Tanska
05.07.2015 - Ratalajiryhmä / SML

Tanskalaiset ylivoimaisia, Pentinmäki paras suomalainen

Minispeedwayn henkilökohtainen Youth Gold Trophy, eli lajin epäviralliset MM-kilpailut käytiin Tanskan Skaerbaekissa tänä viikonloppuna. Launtaina ajettiin kaksi semifinaalia, joista nopeimmat lunastivat paikkansa tämän päiväiseen finaaliin. Suomella oli matkassa mukana viisi edustajaa: Arttu Pentinmäki, Antti Vuolas, Timi Salonen, Toni Hyyryläinen, sekä Jere Kristola.

Ensimäisessä semifinaalissa nähtiin kaksi suomalaista, kun Vuolas ja Hyyryläinen olivat hakemassa finaalipaikkaa. Vuolas siinä onnistuikin, kun alkueristä kertyi kahdeksan pistettä. Sillä aukesi paikka uusinnassa finaalipaikasta, jonka suomalainen vei komeasti nimiinsä. Hyyryläinen sai kasaan viisi pistettä, sijoittuen sijalle 14. Hyyryläinen siis karsiutui finaalista.

Myös toisesta semifinaalista saatiin suomalainen finalisti, niin ikään uusinnan kautta. Pentinmäki ajoi eristään yhdeksän pistettä, voittaen uusintansa lisäksi. Timi Salonen jäi niukasti finaalista seitsemällä pisteellään. Salosen sijoitus siis 10. Kristola oli matkassa lähinnä keräämässä oppia, jääden pisteittä ja sijalle 19.

Sunnuntain finaalissa siis nähtiin kaksi suomalaista, Vuolaksen ja Pentinmäen haastaessa kivikovia tanskalaisia kotiradallaan. Pentinmäki keräsi tasaisesti pisteitä eristään, päätyen viiteen pisteeseen. Se riitti komeasti sijaan 13. Vuolas ei finaalissa onnistunut, vaan nuorukainen jäi ilman pisteitä sijalle 17.

Tanskalaiset olivat odotetun kovia vieden kahdeksan ensimmäistä sijaa. Mestariksi ajoi Christian Thaysen, ennen Jonas Seifert-Salkia, sekä Benjamin Bassoa.

Tulokset:
Semifinaali 1:
1. Morten Piepenbrick, Tanska 14+3
2. Christian Thaysen, Tanska 14+2
3. Jonas Seifert-Salk, Tanska 11+3
4. Alexander Woentin, Ruotsi 11+2
5. Jonas Knudsen, Tanska 11+1
6. Mads Hansen, Tanska 10
7. Keynan Rew, Australia 9
8. Antti Vuolas, Suomi 8+3
9. Lukas Baumann, Saksa 8+2
10. Sebastian Selvin, Ruotsi 8+1
11. Emil Breum, Tanska 6
12. Mateusz Bartkowiak, Puola 6
13. Andreas Jensen, Tanska 6
14. Toni Hyyryläinen, Suomi 5
15. Ben Ernst, Saksa 5
16. Maximilian Firniss, Saksa 3
17. William Björling, Ruotsi 2
18. Mateusz Swidnicki, Puola 0
19. Tim Sørensen, Tanska 0
20. Espen Sola, Norja 0

Semifinaali 2:
1. Kasper Faarkrogh, Tanska 14+3
2. Marius Nielsen, Tanska 14+2
3. Matias Nielsen, Tanska 12
4. Benjamin Basso, Tanska 11
5. Esben Hjerrild, Tanska 11
6. Matthew Gilmore, Australia 10
7. Eric Ivarsson, Ruotsi 10
8. Arttu Pentinmäki, Suomi 9+3
9. Emil Pørtner, Tanska 9+2
10. Timi Salonen, Suomi 7
11. Leon Arnheim, Saksa 6
12. Henrik Bergström, Ruotsi 6
13. Jonatan Gran, Ruotsi 6
14. Pawel Tyburski, Puola 5
15. Anton Woss, Ruotsi 3
16. Max-Wilhelm Kruth, Saksa 1
17. Lars Figved, Norja 1
18. Mike Boye, Tanska 1
19. Jere Kristola, Suomi 0

Finaali:
1. Christian Thaysen, Tanska 14
2. Jonas Seifert-Salk, Tanska 13+3
3. Benjamin Basso, Tanska 13+2
4. Mathias Nielsen, Tanska 10
5. Esben Hjerrild, Tanska 9
6. Mads Hansen, Tanska 9
7. Morten Piepenbrick, Tanska 8
8. Jonas Knudsen, Tanska 8
9. Keynan Rew, Australia 7
10. Mathew Gilmore, Australia 6
11. Marius Nielsen, Tanska 5
12. Alexander Woentin, Ruotsi 5
13. Arttu Pentinmäki, Suomi 5
14. Kasper Faarkrogh, Tanska 4
16. Eric Ivarsson, Ruotsi 1
17. Antti Vuolas, Suomi 0

*Arttu Pentinmäki oli paras suomalainen tämän vuoden Youth Gold Trophyssa. Kuva: Matias Hirsimäki*

Terveisin
Matias Hirsimäki
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway runkosarjan voittoon Hyvinkäällä
21.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan runkosarjan päätös Hyvinkäällä keskiviikkona
20.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahdelle viides peräkkäinen Suomen mestaruus
17.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lauantaina henkilökohtainen SM-finaali Yyterissä
15.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti kuudes speedwayn EM-osakilpailussa
10.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Hyyryläinen karsiutuivat U19 EM-finaalista
10.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti mukaan EM-sarjaan
09.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustonen ajoi vakuuttavasti Pohjoismaidenmestariksi
03.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon Varkauden Baltic Leaguessa
03.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosen upea ajo siivitti Suomen maaradan PM-kultaan
03.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway kotivoittoon Kuusankoskella
02.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kuusaalla kansainvälistä väriä perjantaina
31.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Varkauden Ankkureille pariajon Suomenmestaruus
27.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Pariajon SM-mitalit jakoon lauantaina
24.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway ykkönen myös Hyvinkäällä
22.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Haapajärvellä
21.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Maanantain kokoonpanot Hyvinkäälle
20.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigaa sunnuntaina ja maanantaina
18.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustonen ajoi kauden parhaan MM-finaalin
07.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timi Salonen 11. alle 21-vuotiaiden EM-semifinaalissa
07.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomi kolmas pariajon EM-semifinaalissa
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Mustonen Challengeen, Ahlbom karsiutui
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuorille kylmää kyytiä U21 MM-semifinaalissa
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Seinäjoella
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella hyvä vauhti La Reolen MM-maaradalla
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: RTC-Racing kotivoittoon Kauhajoella
15.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa tuplakierros viikonloppuna
13.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti lähellä jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
10.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Riikassa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aarnio ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga palaa Latviaan lauantaina
06.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Ahlbom 18. EM-semifinaalissa Bielefeldissä
02.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuoret kovassa kyydissä U21 EM-semifinaalissa
01.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella vaisu MM-avaus
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon SM-liigan avauksessa
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga alkaa helatorstaina Yyterissä
28.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Säyriö jäivät ilman paikkaa U21 MM-finaaleissa
26.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe SM-kultaan Forssassa
25.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula