Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


SPEEDWAY: Tiistaina Varkauteen
18.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML

SPEEDWAY: Tiistaina Varkauteen

Speedwayn SM-liigan kolmas ottelu ajetaan ensi tiistaina Varkaudessa. Kotijoukkue Ankkurit saa vastaansa kaksi kovaa SM-liigan mitalisuosikkia, kun Haukat Lahdesta ja Sand Blowers Hyvinkäältä saapuvat Huruslahden moottoriurheilukeskukseen. Kolme viikkoa sitten Hyvinkäällä ajetussa ottelussa Ankkurit oli yltää pienoiseen yllätykseen, kun se kauden toisessa ottelussa taisteli otteluvoitosta Sand Blowersin kanssa pitkälle yli ottelun puolivälin. Tiistaina nähdään kuinka Ankkurien vire on lyhyen tauon aikana säilynyt.

Ankkureiden kuljettajista Aki-Pekka Mustonen ja Niklas Säyriö hakevat tiistain otteluun vauhtia ulkomailta asti. Mustonen on mukana maaradan MM-sarjan osakilpailussa Saksassa sunnuntaina ja Säyriö puolestaan ajaa 250cc speedwayn epävirallisessa EM-kilpailussa Tanskassa. Vierasjoukkueiden kuljettajista mainittakoon Haukkojen Jooa Partanen, jonka ensi esiintyminen Ruotsin Allsvenskanissa siirtyi sateen takia ensi viikolle. Partanen on nyt Valsarnan kuljettaja Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Sand Blowersin riveissä Varkauteen saapuu viime vuoden henkilökohtainen Suomenmestari Timo Lahti, joka tekee ensi esiintymisensä tällä kaudella suomalaisella kilparadalla. Aarni Heikkilä tekee paluun loukkaantumisestaan ja Mattias Blom ajaa Seinäjoen Kotkien joukkueessa uransa ensimmäisen SM-liigan ottelun.

Tiistain ottelu on siinä mielessä historiallinen, että ensimmäistä kertaa SM-tasolla ajetaan radalla, jolle on asennettu ilmalaidat. Varkaus Racing Team hankki viime talvena Suomen ensimmäiset ilmalaidat, jotka nyt tullaan näkemään asennettuna kilpailutilanteessa ensimmäistä kertaa. Ilmalaitojen ensimmäinen kansainvälinen tapahtuma on heinäkuun alussa samalla radalla ajettava nuorten U21 EM-semifinaali, jossa Suomea edustavat Ankkureiden Jesse Mustonen ja Haukkojen Jooa Partanen.

Tiistain ottelu alkaa ajajaesittelyllä kello 18.00. Liput maksavat 10 euroa. Tervetuloa mukaan!

SPEEDWAYN SM-LIIGA, OTTELU 3 VARKAUS 21.6.2016, KOKOONPANOT
ANKKURIT: 1) Tero Aarnio R/R, 2) Jesse Mustonen, 3) Niklas Säyriö, 4) Aki-Pekka Mustonen ja jj Tomi Nevanperä.
HAUKAT: 1) Kauko Nieminen, 2) Jooa Partanen, 3) Niko Siltaniemi, 4) Jiri Nieminen ja jj Sofia Soivuori.
KOTKAT: 1) Niilo Vuolas, 2) Henri Ahlbom, 3) Mattias Blom, 4) Markku Autio ja jj Mauri Palmi.
SAND BLOWERS: 1) Timo Lahti, 2) Jari Mäkinen, 3) Teemu Lahti, 4) Aarni Heikkilä ja jj Harri Heikkilä.

SM-LIIGAN SARJATILANNE 2/10 18.6.2016

1) Haukat 2 ottelua (+63 eräpistettä) 7 sarjapistettä, 2) Ankkurit 2 (+58) 7, 3) Sand Blowers 1 (+38) 5, 4) Porin Nopea Racing 1 (+36) 5, 5) Kotkat 2 (+31) 4.

TEKSTI JA KUVA: Petteri Pohjola, Speedwaysanomat
KUVATEKSTI: Niklas Säyriö (etualalla) ja Aki-Pekka Mustonen keräävät Ankkureille pisteitä jälleen tiistaina Varkaudessa.

Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway ykkönen myös Hyvinkäällä
22.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Haapajärvellä
21.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Maanantain kokoonpanot Hyvinkäälle
20.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigaa sunnuntaina ja maanantaina
18.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustonen ajoi kauden parhaan MM-finaalin
07.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timi Salonen 11. alle 21-vuotiaiden EM-semifinaalissa
07.07.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomi kolmas pariajon EM-semifinaalissa
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Mustonen Challengeen, Ahlbom karsiutui
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuorille kylmää kyytiä U21 MM-semifinaalissa
30.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Seinäjoella
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella hyvä vauhti La Reolen MM-maaradalla
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: RTC-Racing kotivoittoon Kauhajoella
15.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa tuplakierros viikonloppuna
13.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti lähellä jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
10.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Riikassa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aarnio ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga palaa Latviaan lauantaina
06.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Ahlbom 18. EM-semifinaalissa Bielefeldissä
02.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuoret kovassa kyydissä U21 EM-semifinaalissa
01.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella vaisu MM-avaus
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon SM-liigan avauksessa
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga alkaa helatorstaina Yyterissä
28.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Säyriö jäivät ilman paikkaa U21 MM-finaaleissa
26.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe SM-kultaan Forssassa
25.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula