Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


MAARATA: PM-finaali Mustosten juhlaa
07.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML

PM-finaali Mustosten juhlaa

Vaasan raviradalla ajettiin tänään maaradan Pohjoismaiden mestaruudesta. Mukaan taisteluun oli ilmoittautunut 14 kuljettajaa, joista yhdeksän oli Suomesta, neljä Ruotsista ja yksi Tanskasta. Ennakkoon suurimpina ennakkosuosikkeina kilpailuun lähtivät maaradan MM-sarjaa ajava Aki-Pekka Mustonen, ja MM-karsintojen finaalissa viidenneksi yltänyt Jesse Mustonen. Aarni Heikkilä, Kaj Laukkanen, Rene Lehtinen, sekä Ruotsin Anders Mellgren olivat kaksikon kovimpia haastajia.

Alkuerissä kovinta vauhtia piti Mellgren, voittaen kaikki ajamansa kolme alkuerää. Jesse Mustonen menetti alkuerien ainoan pisteensä Laukkaselle. Aki-Pekka Mustonen tiputti ainoat pisteensä samassa erässä häviten Laukkaselle ja pikkuveli Jesselle. Myös Laukkanen ja Heikkilä keräsivät alkueristään 10 pistettä mieheen. Klaus-Peter Gerdemann keräsi kahdeksan pistettä, Robin Aspegren kuusi ja Simo Pulli, Rene Lehtinen ja Jarmo Raappana viisi pistettä mieheen. Nämä olivat myös kuljettajat, jotka jatkoivat semifinaaleihin.

Ensimmäisessä semifinaalissa voittoon ajoi Laukkanen ennen Heikkilää ja Mellgreniä. Samalla kolmikko varmisti paikkansa finaaliin. Lehtisen ja Raappanan kilpailu päättyi semifinaaliin. Toisessa semifinaalissa Jesse Mustonen vei voiton veljesten välien selvittelyssä jättäen Aki-Pekan toiseksi. Gerdemann vei viimeisen finaalipaikan ennen Aspegreniä ja Pullia.

Finaalissa Jesse Mustonen nappasi parhaan starin, mutta isoveli Aki-Pekka tuli vauhdilla ensimmäisessä kurvissa ohitse jatkaen aina mestaruuteen asti. Jesse oli maalissa toisena täydentäen Mustosten kaksoisvoiton. Ruotsin Mellgren nappasi lopulta pronssia jättäen Heikkilän neljänneksi. Laukkanen joutui keskeyttämään finaalin jo alkumetreillä pyörään tulleen sähkövian vuoksi, ollen kilpailun viides.

PM-finaalin ohessa Vaasassa kilpailtiin myös Classic- luokassa, sekä flat trackissä. Classicin nopein oli Mikko Rahko ennen Jari Kortelaista ja Mika Tuurinmäkeä. Flat trackin nopein oli Mikko Koskinen ennen Janne Rantalaa ja Ari Åstedtia.

Tulokset:
PM-finaali:
1. Aki-Pekka Mustonen, Suomi 10+3+4
2. Jesse Mustonen, Suomi 11+4+3
3. Anders Mellgren, Ruotsi 12+2+2
4. Aarni Heikkilä, Suomi 10+3+1
5. Kaj Laukkanen, Suomi 10+4+R
6. Klaus-Peter Gerdemann, Suomi 8+2
7. Robin Aspegren, Ruotsi 6+0
8. Simo Pulli, Suomi 5+1
9. Rene Lehtinen, Suomi 5+1
10. Jarmo Raappana, Suomi 5+0
11. Jonas Andersson, Ruotsi 4
12. Anders Bergström, Ruotsi 2
13. Jacob Nymark, Tanska 1
14. Jukka Mäiseli, Suomi 0

Classic:
1. Mikko Rahko, VaMK 15+5
2. Jari Kortelainen, PirMM 5+4
3. Mika Tuurinmäki, KauhjMK 12+3
4. Mauri Palmi, SeMK 5+2
5. Jukka Rantamäki, KauhjMK 2+1
6. Juha Henriksson, OMK 5+0

Flat track:
1. Mikko Koskinen, SeMK 15+5
2. Janne Rantala, SeMK 10+4
3. Ari Åstedt, HyMK 9+3
4. Kaj Laukkanen, SeMK 7+2
5. Riku Haapamäki, SeMK 4+1
6. Sami Pasanen, ASMP 0+0

*Aki-Pekka Mustonen pääsi tuulettamaan PM-kultaa Vaasassa. Kuva: Matias Hirsimäki.*

Terveisin
Matias Hirsimäki
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Seinäjoella
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella hyvä vauhti La Reolen MM-maaradalla
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: RTC-Racing kotivoittoon Kauhajoella
15.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa tuplakierros viikonloppuna
13.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti lähellä jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
10.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Riikassa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aarnio ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga palaa Latviaan lauantaina
06.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Ahlbom 18. EM-semifinaalissa Bielefeldissä
02.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuoret kovassa kyydissä U21 EM-semifinaalissa
01.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella vaisu MM-avaus
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon SM-liigan avauksessa
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga alkaa helatorstaina Yyterissä
28.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Säyriö jäivät ilman paikkaa U21 MM-finaaleissa
26.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe SM-kultaan Forssassa
25.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula