Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


SPEEDWAY: Aarnio viides, Mustonen kahdeksas EM-semifinaalissa
27.04.2018 - Ratalajiryhmä / SML

Aarnio viides, Mustonen kahdeksas EM-semifinaalissa

Speedwayn henkilökohtaiset EM-semifinaalit käynnistettiin tänään Venäjän Balokovossa. Alunperin kilpailu oli tarkoitus ajaa jo eilen, mutta kilpailu siirrettiin neljän ajetun erän jälkeen sateen vuoksi. Suomella oli kilpailuun kaksi paikkaa Tero Aarnion ja Jesse Mustosen tavoitellessa paikkaa neljän parhaan joukkoon, joka oikeuttaisi paikkaan EM-karsintojen finaaliin eli Challengeen.

Suomalaiset aloittivat kilpailun vahvasti, sillä molemmat avasivat pistetilinsä ensimmäisissä erissään kakkossijojen turvin. Aarnio jatkoi vahvoja otteitaan toisessakin erässä nappaamalla erävoiton. Mustonen puolestaan jätettiin pisteittä omassa erässään. Aarnio jatkoi pistetehtailuaan kolmannella sijallaan kolmannessa erässään, Mustosen kaasuttaessa oman eränsä ykkösenä ruutulipulle. Aarnio nousi neljännen erän jälkeen yhdeksään pisteeseen ottamalla toisen erävoittonsa. Samassa erässä nähtiin suomalaisten kohtaaminen Mustosen tullessa kolmantena maaliviivalle. Viimeisessä alkuerässään Aarnio varmisti paikan semifinaaliin kakkossijan ja 11 pisteen turvin. Mustosen kilpailu päättyi viimeisen erän kakkossijaan ja koko kilpailun sijalle kahdeksan.

Semifinaalissa Aarnio jäi kolmanneksi ollen ensimmäinen finaalista karsiutunut kuljettaja. Samalla Aarnion kilpailu päättyi sijalle viisi, joten myöskin hän karsiutui niukasti paikasta Challengeen. Kokonaisuudessaan suomalaisten suoritus oli kuitenkin hyvä, sillä Mustonen ajoi kauden avauskilpailunsa sekä Aarnio oli todella lähellä jatkopaikkaa.

Kilpailun voittoon ajoi Venäjän Ilja Chalov ennen maanmiestään Andrej Kudriashovia sekä Puolan Krystian Pieszczekia.

EM-semifinaalit jatkuvat suomalaisten osalta huomenna Timo Lahden taistellessa jatkopaikasta Tsekin Pardubicessa.

Tulokset:
1. Ilja Chalov, Venäjä 13+2
2. Andrej Kudriashov, Venäjä 13+2
3. Krystian Pieszczek, Puola 14+3
4. Szymon Wozniak, Puola 15+0
5. Tero Aarnio, Suomi 11+1 (2,3,1,3,2,+1)
6. Ondrej Smetana, Tsekki 10+0
7. Vladimir Morozov, Venäjä 8
8. Jesse Mustonen, Suomi 8 (2,0,3,1,2)
9. Oleg Michalov, Latvia 8
10. Viktor Kulakov, Venäjä 6
11. Tobias Busch, Saksa 5
12. Patrik Buri, Tsekki 5
13. David Kurmis, Latvia 3
14. Jevgenjis Kostigovs, Latvia 2
15. Matej Kus, Tsekki 2
16. Milen Manev, Bulgaria 1

*Jesse Mustonen ja Tero Aarnio ajoivat hienon kilpailun EM-semifinaalissa, vaikka jatkopaikat jäivätkin haaveeksi. Kuva: Matias Hirsimäki.*

Terveisin
Matias Hirsimäki
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula