Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML

Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa

Jääspeedwayssa nähtiin todellinen superviikonloppu Thialf stadionilla, Hollannin Heerenveenissä. Maailmanmestaruus oli useamman kuljettajan saavutettavissa ja siitä käytiinkin todella huikea taistelu.

Pistejohdossa ollut Ivanov ajoi todella varmasti ja kovaa, kauden päätöspäivän pistesaalis kohosi yhdeksääntoista, kolmea pistettä vaille maksimisuorituksesta. Tällä kaudella läpimurron jääspeedwayn kovimpaan kärkeen tehnyt Dinar Valeev sortui ulosajoihin kahden päivän aikana sillä seurauksella, että loppusijoitus jäi MM-taistossa kolmanneksi, edellisen vuoden mestarin Dmitry Koltakovin ajaessa MM-hopealle.

Tomi Tani päätti kautensa ja samalla uransa jääspeedwayssa ajajana. Kahdeksan vuotta sitten ensimmäistä kertaa jääspeedwayssa debytoinut Tani ajoi kahden viimeisen päivän aikana viisi MM-pistettä, lopullinen pistemäärä kasvoi yhteentoista MM-sarjassa. Alkuerien jälkeen Tani ja isäntämaan Simon Reitsma, joka myös päätti uransa, ajoivat kunniakierroksen yleisön edessä. Tani sai pokaalin omalta tiimiltään mittavan ajajauran päättymisen vuoksi.

– Tämä oli nyt tässä. Päätös uran lopettamisesta ajajana on ollut tiedossani jo alkukaudesta. Laji ei katoa minulta mihinkään, ajaminen vain tuli nyt päätepisteeseen. Unelmani sai arvoisensa lopun, mikä sen parempi paikka lopettaa kuin MM-sarjan viimeinen osakilpailu, Tani kommentoi kisan jälkitunnelmissa.

Jääspeedwayn kausi 2019 on nyt saatettu päätökseen, mestaruus meni jälleen kerran Venäjälle, parhaana ei-venäläisenä loppusijoituksissa on Saksan Johann Weber viidennellä sijallaan. Lajin mahtimaa pitää valtikkaa tiukasti käsissään, mutta takaa on tulossa kova rynnistys, varsinkin ruotsalaisten puolelta. Martin Haarahiltunen kärsi loukkaantumisista kauden aikana, mutta ajoesityksillään tämä Suomen lippua ajopuvun niskassaan kantava mies on vakuuttanut jääspeedwaypiirit otteillaan.

Ensi kaudella näemme varmasti kovan kamppailun MM-sarjassa ja toivotaan, että sarjassa nähdään myös suomalaiskuljettaja. Taso on kova, mutta aina sopii toivoa.

Tulokset:
Lauantai:
1. Daniil Ivanov, Venäjä 21
2. Dmitry Koltakov, Venäjä 19
3. Dinar Valeev, Venäjä 11
4. Dmitry Khomitsevich, Venäjä 15
5. Martin Haarahiltunen, Ruotsi 11
6. Stefan Svensson, Ruotsi 10
7. Niclas Svensson, Ruotsi 9
8. Ove Ledström, Ruotsi 7
9. Johann Weber, Saksa 7
10. Jasper Iwema, Hollanti 7
11. Jimmy Tuinstra, Hollanti 6
12. Max Niedermaier, Saksa 5
13. Charly Ebner, Itävalta 3
14. Nikita Toloknov, Venäjä 3
15. Tomi Tani, Suomi 2
16. Bart Schaap, Hollanti 2
17. Simon Reitsma, Hollanti 0

Sunnuntai:
1. Dmitry Koltakov, Venäjä 19
2. Dinar Valeev, Venäjä 17
3. Daniil Ivanov, Venäjä 19
4. Dmitry Khomitsevich, Venäjä 15
5. Martin Haarahiltunen, Ruotsi 11
6. Niclas Svensson, Ruotsi 9
7. Jasper Iwema, Hollanti 9
8. Stefan Svensson, Ruotsi 7
9. Max Niedermaier, Saksa 6
10. Johann Weber, Saksa 6
11. Bart Schaap, Hollanti 5
12. Ove Ledström, Ruotsi 4
13. Charly Ebner, Itävalta 4
14. Jimmy Tuinstra, Hollanti 3
15. Tomi Tani, Suomi 3
16. Simon Reitsma, Hollanti 0
17. Niek Schaap, Hollanti 0
18. Nikita Toloknov, Venäjä 0

Teksti: Timo Eronen
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
 JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
 01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula