SPEEDWAY: Timo Lahdelle viides peräkkäinen Suomen mestaruus 17.08.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Timo Lahdelle viides peräkkäinen Suomen mestaruus
Speedwayn 65. henkilökohtainen SM-finaali kaasuteltiin tänään Porissa Yyterin radalla, jossa ajettiin samalla viimeistä kertaa kilpaa. 16 kuljettajaa lähti tavoittelemaan SM-kultaa. Ennakkosuosikkia ei ollut vaikea etsiä, sillä Timo Lahti oli vienyt neljä edellistä kultamitalia itselleen, ollen muutenkin Suomen radoilla lähes voittamaton. Lahden kovimpina haastajina Yyterin kaukaloon lähtivät Jesse Mustonen, Tero Aarnio ja Jooa Partanen. Viime vuoden pronssimitalisti Antti Vuolas, Teemu Lahti, Niko Siltaniemi ja Henri Ahlbom olivat myös ennakkoon mitalikamppailussa. Kilpailussa ajettiin ensin 20 alkuerää, jonka jälkeen kaksi parasta meni suoraan finaaliin ja sijoille 3.-6. tulleet semifinaaliin.
Timo Lahti näytti alkuerissä oman vauhtinsa. Muilla ei alkuerissä ollut vastusta Lahdelle, joka nappasi finaalipaikan voitettuaan kaikki viisi ajamaansa erää. Toinen suora finaalipaikka meni Partaselle, joka hävisi alkuerien aikana ainoastaan Lahdelle. Mustonen ja Teemu Lahti lunastivat paikat semifinaaliin, saaden seuraa Ahlbomista ja Siltaniemestä. Antti Vuolas jäi kilpailun seitsemänneksi pisteen semifinaalipaikasta. Aarnio joutui jättämään kilpailun kesken ollen viidellä pisteellään kymmenes.
Semifinaali tarjosi draamaa koko rahan edestä. Ensimmäisellä yrittämällä Siltaniemi kaatui, mutta pääsi mukaan uusintaan. Toisella yrittämällä Siltaniemi kaatui jälleen tullen tällä kertaa myös hylätyksi. Siltaniemi samalla kilpailun kuudes. Kolmas yritys päättyi Teemu Lahden ja Ahlbomin kolarointiin ensimmäisessä kurvissa, mutta molemmat pääsivät uusintaan. Lopullta neljännellä yrittämällä päästiin maaliin asti, Mustosen ja Lahden napatessa finaalipaikat. Ahlbom siis semifinaalin kolmas ja koko kilpailun viides.
Jos tarjosi semifinaali draamaa, jatkoi finaali samaa linjaa. Ensimmäisellä yrittämällä Teemu Lahti kaatui tullen hylätyksi. Toinen yritys päätyi Partasen osalta rajulla törmäyksellä laitaan. Partanen vietiin radalta sairaalaan. Kolmas yritys toi Timo Lahdelle viidennen peräkkäisen SM-kullan hänen johdettuaan uusinnan startista maaliin. Mustonen nappasi itselleen hopeaa. Partaselle SM-pronssia ja Teemu Lahti oli kilpailun neljäs.
Tulokset:
1. Timo Lahti, SE 15+3
2. Jesse Mustonen, VRT 13+3+2
3. Jooa Partanen, PMK 14+d
4. Teemu Lahti, KMMK 12+2+d
5. Henri Ahlbom, SeMK 10+1
6. Niko Siltaniemi, HjMK 10+d
7. Antti Vuolas, HjMK 9
8. Timi Salonen, HyMK 8
9. Niilo Vuolas, HjMK 7
10. Tero Aarnio, KMMK 5
11. Jere Lehtonen, PMK 5
12. Max Koivula, KaMoKe 4
13. Jarno Kokkonen, PirMM 3
14. Jarkko Kunnaskari, FMS 3
15. Janne Ruismäki, A-SMP 1
16. Seppo Pitkämäki, SeMK 1
17. Mattias Blom, HMK 0
*Timo Lahti ajoi viidettä kertaa putkeen SM-kultaan. Mestaruus irtosi Porissa maksimipistein. Kuva: Matias Hirsimäki.*