Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


SPEEDWAY: Timo Lahdella vaikea ilta Rybnikin EM-osakilpailussa
22.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML

Timo Lahdella vaikea ilta Rybnikin EM-osakilpailussa

Speedwayn henkilökohtaisen EM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajettiin tänään Puolan Rybnikissä. Suomea sarjassa edustava Timo Lahti oli esiintynyt kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa edukseen sijoittuen sijoille seitsemän ja kahdeksan. Lahti oli Rybnikin osakilpailuun lähdettäessä sarjassa seitsemäntenä. 

Lahti sai kilpailuun hankalan alun kun avauserä päättyi hylkäykseen suomalaisen jouduttua kaatamaan pyöränsä, kun tila loppui hallitsevaa maailmanmestaria Bartosz Zmarzlikia vastaan. Lahti jäi toisessa erässään myös pisteittä ylitettyään ruutulipun neljäntenä. Kolmas erä oli Lahden illan paras. Siinä suomalainen ajoi maaliin toisena Iso-Britannian Robert Lambertin perässä. Taakse jäivät Saksan Kai Huckenbeck ja venäläinen Andrey Kudriashov. Neljännessä ja viidennessä erässään Lahti jätettiin pisteittä, hänen oltuaan molempien erien neljäs. Näin ollen Lahden kilpailun saldona oli kaksi ajettua pistettä ja sijoitus oli 16. 

Kilpailun voittoon ajoi kahden aiemman osakilpailun tavoin Tanskan Leon Madsen ennen toiseksi ajanutta Venäjän Grigorij Lagutaa ja kolmanneksi tullutta Zmarzlikia.
 
EM-sarja jatkuu heti huomenna Puolan Gnieznossa. Lahti edustaa Puolan 1. divisioonassa juuri Gnieznoa, joten suomalainen pääsee kotiradalleen taistelemaan pisteistä. EM-sarja huipentuu viidenteen ja viimeiseen osakilpailuun Puolan Torunissa 29. heinäkuuta. EM-sarjan viisi parasta lunastaa paikan suoraan ensi vuoden sarjaan. 

Tulokset:
1. Leon Madsen, Tanska 16
2. Grigorij Laguta, Venäjä 13
3. Bartosz Zmarzlik, Puola 15
4. Nicki Pedersen, Tanska 11
5. Robert Lambert, Iso-Britannia 12
6. David Bellego, Ranska 10
7. Bartosz Smektala, Puola 8
8. Kacper Woryna, Puola 7
9. Mikkel Michelsen, Tanska 7
10. Peter Ljung, Ruotsi 6
11. Vaclav Milik, Tsekki 5
12. Kai Huckenbeck, Saksa 4
13. Michael Jepsen Jensen, Tanska 4
14. Andrey Kudriashov, Venäjä 3
15. Krzysztof Kasprzak, Puola 3
16. Timo Lahti,Suomi 2 (d,0,2,0,0) 
17. Sergey Logachev, Venäjä 0

*Timo Lahdella oli hankala ilta Puolan Rybnikissä EM-osakilpailussa. Lahden saldoksi tuli kaksi pistettä ja sija 16. Kuva: Matias Hirsimäki.*

Teksti: Matias Hirsimäki, Ratalajiryhmä/SML 
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Ricards Ansviesulis voittoon Aarre Soivuoren muistokilpailussa
08.08.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway kotivoittoon Kuusankoskella
31.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti hienosti kolmas EM-sarjan päätösosakilpailussa
30.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigaa torstaina Kuusankoskella
30.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio Suomenmestari 2020
25.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti häikäisi sijoittuen toiseksi EM-sarjan neljännessä osakilpailussa
23.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML
 SPEEDWAY: Timo Lahdella vaikea ilta Rybnikin EM-osakilpailussa
 22.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomenmestari vaihtoon lauantaina Seinäjoella
22.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti jatkoi EM-sarjassa pirteästi sijoittuen kahdeksanneksi
08.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti seitsemäs EM-sarjan avauksessa
05.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit kotivoittoon Haapajärvellä
05.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigaa lauantaina Haapajärvellä
01.07.2020 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Speedwayn ilmoittautuminen auki, Forssan MM ensi vuoteen?
29.06.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway vahvin liiga-avauksessa
17.06.2020 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kausi starttaa keskiviikkona Seinäjoella
14.06.2020 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaali siirtyy loppuvuoteen
13.03.2020 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Jääspeedwayta peruttu, maaradan SM-ilmoittautuminen
10.03.2020 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Ala-Riihimäki EM-finaaliin
10.03.2020 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedwayta peruttu, maaradan SM-ilmoittautuminen
10.03.2020 - Sivuston ylläpito
JÄÄSPEEDWAY: Ove Ledström pohjoismaidenmestariksi Varkaudessa
07.03.2020 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kilpailukalenteri 2020
07.03.2020 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Valinnat henkilökohtaiseen PM-finaaliin
24.02.2020 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalia siirretään
11.02.2020 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin arvonta ja edustustehtäviä
31.01.2020 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: SM-finaalien päivämäärät selvillä
31.01.2020 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoen MM-karsinta peruttu, SM-ilmoittautuminen auki
02.01.2020 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula