Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


SPEEDWAY: Antti Vuolas Kaanaa Center Cupin ykkönen
27.09.2020 - Ratalajiryhmä / SML

Antti Vuolas Kaanaa Center Cupin ykkönen

Kotimainen speedway-kausi jatkui eilen Tampereella, kun Kaanaan radalla ajettiin henkilökohtainen Kaanaa Center Cup. Kilpailu oli jaettu kahteen luokkaan, A- ja B- luokkiin. A-luokassa oli mukana kovempitasoiset kuljettajat. A-luokassa olivat mukana muun muassa viime viikonloppuna alle 21-vuotiaiden SM-finaalin kärkikolmikko Antti Vuolas, Roni Niemelä ja Niklas Säyriö. Timi Salonen oli puolestaan aiemmin kauden aikana nappannut itselleen aikuisten SM-pronssia.
 
Viime viikonloppuna maksimipistein U21 SM-kultaa voittanut Vuolas jatkoi siitä mihin viime viikonloppuna jäi. Vuolas ajoi neljään erään maksimipisteet ja nappasi kilpailun voiton itselleen. Kilpailun toiseksi sijoittui 10 pistettä kasanut Säyriö, ennen tasapisteissä ollutta Niemelää. Säyriöllä oli kilpailussa yksi erävoitto enemmän, jonka vuoksi hän nappasi kakkossijan itselleen. Salonen ajoi kilpailun neljänneksi kahdeksalla pisteellään. Joni Laukkanen ajoi seitsemällä pisteellään viidenneksi ennen viisi pistettä mieheen keränneitä Markus Lilliä ja Niilo Vuolasta. Aadam Seermaa oli kilpailun kahdeksas ja Gert Heinvee yhdeksäs. 

B-luokassa voittoon ajoi SM-liigassa Wasamien riveissä nähty Max Koivula maksimipistein. Koivula voitti kaikki neljä ajamaansa erää. B-luokassa toiseksi kaasutteli yhdeksän pisteen Seppo Pitkämäki ennen kahdeksan pistettä ajanutta Esko Mylläriä.

Tulokset:
A-luokka:
1. Antti Vuolas, HjMK 12
2. Niklas Säyriö, KauhjMK 10
3. Roni Niemelä, SeMK 10
4. Timi Salonen, HyMK 8
5. Joni Laukkanen, SeMK 7
6. Markus Lill, Viro 5
7. Niilo Vuolas, HjMK 5
8. Aadam Seermaa, Viro 2
9. Gert Heinvee, Viro 1

B-luokka:
1. Max Koivula, KaMoKe 12
2. Seppo Pitkämäki, SeMK 9
3. Esko Mylläri, SeMK 9
4. Jarkko Kunnaskari, FMS 7
5. Roope Matsson, KaMoKe 7
6. Simo Pulli, ValkMK 6
7. Mattias Blom, HMK 6
8. Jukka Seppä, VaMP 3
9. Atte Suolammi, HäMK 1
10. Jussi Hulkkonen, VRT 0

*Antti Vuolas ajoi itsensä Kaanaa Center Cupin A-luokan voittajaksi. Kuva: Matias Hirsimäki.*

Teksti: Matias Hirsimäki, Ratalajiryhmä/SML
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Edustajat EM- ja MM-karsintoihin
06.05.2021 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Matti Isoaho Suomenmestari 2021
06.03.2021 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Aki Ala-Riihimäki MM-sarjan kymmenes
14.02.2021 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoen SM-finaali siirretty
13.02.2021 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula