Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
SPEEDWAY: SM-liigaa ei ajeta kaudella 2022
24.02.2022 - Ratalajiryhmä / SML

Speedwayn SM-liigaa ei siis tulevalla kaudella ajeta. Kahden korona-pandemian vaikeuttaman kauden jälkeen kaikki näytti edes vähän paremmalle kohti kautta 2022, mutta helmikuun aikana tilanne kuitenkin on kääntynyt siten, että päätös sarjamuotoisen kerhojoukkueiden SM-kilpailun järjestämisestä oli tehtävä. Ilmoittautumisaikaa oli jo jatkettu enemmän kuin yhden kerran, ja helmikuun alussa pidetyssä ratalajikerhojen kokouksessa puhuttiin vielä ääneen viiden joukkueen SM-liigasta tulevalle kaudelle. Näin ei kuitenkaan lopulta käynyt, vaan SM-liigan suhteen oli tehtävä päätös, jotta asiat saataisiin kesää varten etenemään eri uraa pitkin.

Mukaan lähdössä olleiden joukkueiden ilmoittautumiset on nyt mitätöity, joten mitä kevät tuokaan tullessaan, ovat kerhot ja kuljettajat vapaita osallistumaan tuleviin tapahtumiin ilman SM-liigan ilmoittautumisen tuomaa painolastia. Uudessa tilanteessa ensisijainen SM-liigan vaihtoehto on ajattaa kesällä kerrasta poikki kerhojoukkueiden SM-finaali, mutta tämä on vasta suunnitteluasteella.

Ensi kesän kilpailukalenterista on SM-tason tapahtumille jo kuitenkin varattu 18. kesäkuuta ja 20. elokuuta. Haapajärvellä ajetaan kesäkuussa speedwayn pariajon SM-finaali ja Tampereella elokuussa speedwayn henkilökohtainen SM-finaali. Maaradalla SM-finaalin järjestelyvastuun on ottanut harteilleen Forssan Moottoriseura, ja kilpailulle tullaan löytämään ajopäivä syksyltä SM-finaalin jälkeen. Sen ajoittumista ohjaa paitsi Pilvenmäellä ajettavat Kuninkuusravit, niin myös syksyn kansainvälinen maaratakalenteri.

TEKSTI: Ratalajiryhmä/SML
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Uusi Suomenmestari lauantaina Tampereella
22.09.2022 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Pilvenmäellä ajetaan lauantaina Suomenmestaruudesta
08.09.2022 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin ilmoittautuminen on auki jälleen
29.08.2022 - Ratalajiryhmä / SML
SM-viikonloppu Varkaudessa - Ampiais-Ankkurit tuplamestariksi
14.08.2022 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-viikonloppu Varkaudessa
11.08.2022 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Jälki-ilmoittautuminen on auki elokuun SM-finaaleihin
03.08.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Suomi jäi hännille speedwayn MM-joukkuekisassa
31.07.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Suomi Speedway of Nations -finaalissa lauantaina
29.07.2022 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomi ajaa jatkopaikasta keskiviikkona
26.07.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Otto Raak EM-kiertueella
11.07.2022 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalien ilmoittautumiset ovat auki
06.07.2022 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aarnio MM-karsinnoissa, kotimaassa kalenterimuutoksia
10.06.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Jesse Mustonen ei päässyt speedwayn MM-sarjaan
07.06.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Suomi jäi hännille maaradan MM-joukkuekisassa
29.05.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Timi Salonen vauhdissa MM-sarjassa
29.05.2022 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timi Salonen MM-finaalissa perjantaina
26.05.2022 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Juokkue-edustukset, nuoriso ja maarata
05.05.2022 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kesän kansainväliset karsinnat
23.04.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Ruotsiin jääspeedwayn MM-kulta
03.04.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Suomalaisilla hyvä vauhti jääspeedwayn arvokisoissa
20.03.2022 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaalin kuljettajat Ruotsiin***
10.03.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Ala-Riihimäki jääspeedwaymestariksi Varkaudessa
26.02.2022 - Ratalajiryhmä / SML
 SPEEDWAY: SM-liigaa ei ajeta kaudella 2022
 24.02.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Jetsonen paras suomalainen jääspeedwayn EM-kisassa
19.02.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedwayn SM-finaaliin 19 ilmoittautumista
24.01.2022 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin ilmoittautuminen alkanut
17.01.2022 - Ratalajiryhmä / SML
Suomalaiset hienosti jatkoon
15.01.2022 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan kokoonpano edelleen hakusessa
13.01.2022 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalille päivä ja MM-karsijat
03.01.2022 - Ratalajiryhmä / SML
  Speedwaysanomat