Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
Alhbom johtaa 80cc Suomen Cupia
30.06.2010 - Speedwaysanomat

Henry Ahlbom on aloittanut tämän vuoden 80cc Suomen Cupin puhtaalla pelillä. Kahden osakilpailun jälkeen Cup-pisteitä on kasassa täysi potti.

Minispeedwayn Suomen Cupia on nyt ajettu kaksi osakilpailua ja sarjaa johtaa puhtaalla pelillä Henry Ahlbom. Viime kesänä ensimmäisiä kierroksiaan minispeedwayta ajanut Ahlbom on noussut nopeasti minikuljettajien kärkikaartiin Suomessa ja Tigrarnan joukkueessa Ruotsin 80cc sarjaspeedwayssa. Ahlbom myös lunasti paikan sekä EM- että MM-kilpailuihin voittamalla molemmat Kauhajoella ajetut Suomen Cupin osakilpailut kesäkuun alussa. Kauhajoen osakilpailut olivat myös karsintoja edustustehtäviä silmälläpitäen. Vääntö paikoista oli kova, mutta lopulta osoittautui turhaksi. Lajivastaava Marko Partasen jo keväällä anoma viides edustuspaikka kun vahvistettiin kansainvälisestä liitosta lähes heti, kun Suomen nelihenkiseksi tarkoitettu kisajoukkue oli saatu selville. Näin Suomea Tanskan Vojensissa 7-11. heinäkuuta ajettavassa MM-kilpailussa edustaa: Jooa Partanen, Miikka Hyyryläinen, Henry Ahlbom sekä Vilit Mattila ja Hautala.

Suomen Cupin osalta sarja koki pienen kolauksen, kun yksi ennakkosuosikeista, Jooa Partanen loukkaantui Porissa pidetyllä harjoitusleirillä. Koska Suomen Cupin pistelasku perustuu Moottoriliiton urheilusäännöstöön ja kaikki osakilpailut lasketaan mukaan, ei Partasella ole käytännössä mahdollisuuksia kamppailla kirkkaimmista mitaleista jouduttuaan jättämään jo kaksi osakilpailua väliin. Partasen on kuitenkin ilmoitettu tervehtyvän Tanskan matkaan mennessä.

80cc Henkilökohtainen Suomen Cup 2010, sarjatilanne 2/6
KuljettajaSeuraOEP1.2.3.4.d.kaP
Henry AhlbomFMS21029910002,9050
Vili MattilaKauhjMK21021530022,1033
Miikka HyyryläinenSsMK2919520022,1130
Vili HautalaKauhjMK21019423011,9029
Niilo VuolasHjMK2912141031,3324
Niklas SäyriöSsMK2815071001,8822
Santtu TapiolaSsMK2812222021,5019
Miro PurmonenSsMK2810034011,2517
Perttu TommolaSsMK250000050,0014
Tilastossa: ottelut, erät, pisteet, 1. sijat, 2. sijat, 3. sijat, 4. sijat, F/R/T/M/Fn/d, eräkeskiarvo ja Cup-pisteet. Tilastot perustuvat Speedwaysanomien omiin tilastoihin.

(30.6.2010 Speedwaysanomat)

Speedwaysanomat - - toimitus@speedwaysanomat.fi
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Seinäjoella
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella hyvä vauhti La Reolen MM-maaradalla
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: RTC-Racing kotivoittoon Kauhajoella
15.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa tuplakierros viikonloppuna
13.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti lähellä jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
10.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Riikassa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aarnio ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga palaa Latviaan lauantaina
06.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Ahlbom 18. EM-semifinaalissa Bielefeldissä
02.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuoret kovassa kyydissä U21 EM-semifinaalissa
01.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella vaisu MM-avaus
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon SM-liigan avauksessa
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga alkaa helatorstaina Yyterissä
28.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Säyriö jäivät ilman paikkaa U21 MM-finaaleissa
26.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe SM-kultaan Forssassa
25.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula