Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


MAARATA: MM-finaali 7, Morizes, Ranska 17.9.2011
18.09.2011 - Ratalajiryhmä / SML

Joonas Kylmäkorpi voitti maaradan maailmanmestaruuden

Maaradan MM-finaalisarjan viimeinen kilpailu ajettiin myöhään lauantai-iltana Morizessa Ranskassa. Suomalaisittain tilanne oli mielenkiintoinen, sillä hallitseva mestari Joonas Kylmäkorpi lähti sarjan päätösosakilpailuun 15 pisteen johtoasemassa ennen Saksan Richard Speiseriä, joka oli käytännössä enää ainoa uhka suomalaisen toiselle peräkkäiselle mestaruudelle.

Kylmäkorpi aloitti kilpailun vahvasti voittamalla ensimmäisen eränsä ja onnistui siinä kukistamaan Speiserin. Toisen eränsä Kylmäkorpi myös voitti ja kun Speiser jäi omassaan kolmanneksi tarkoitti se sitä, että kolmas sija seuraavasta erästä kruunaisi suomalaisen kauden 2011 maailmanmestariksi. Kolmannessa erässään Kylmäkorpi tuli maaliin toisena Hollannin Dirk Fabriekin jälkeen ja maailmanmestaruus oli sinetöity. Lopuista eristään mestari keräsi pisteitä niin, että paikka kuuden parhaan finaalierään oli taattu. Siinä Kylmäkorven ajo hylättiin sisälinjarikkeen vuoksi mutta se ei enää ollut kuin kosmeettinen haitta, mestaruus oli jo taskussa.

- Aivan mahtava fiilis. Mestaruuden uusiminen on tosi mahtavaa. Kolme ensimmäistä erää sujui ihan loistavasti ja niissä pystyin mestaruuden varmistamaan. Sen jälkeen oli keskittyminen vähän hankalaa, vaikka kyllä minä vielä tosissaan lähdin päätöskilpailustakin voittoa hakemaan. Finaalissa sain huonon startin ja pölyä oli niin paljon, että ajauduin sisälinjan väärälle puolelle. Siitä se hylkäys sitten tuli. Kokonaisuutena kausi on mennyt todella hyvin, Marcel Gerhard on tehnyt hienon työn kaluston suhteen ja en tainnut keskeyttää yhtään erää tekniseen vikaan. Pystyin ajamaan koko kauden tasaisesti hyviä sijoituksia, vaikka osakilpailuvoittoja ei tullutkaan kuin yksi. Myös pitkät maaradat sujui tällä kaudella hyvin, kalusto saatiin niihinkin sopivaksi. Fiilis on kertakaikkiaan hieno, tästä nautitaan hetki ja sitten jatketaan kausi loppuun. Muutama speedwaykilpailu on vielä jäljellä, kertoi mestari Kylmäkorpi.

Toinen suomalainen Aki-Pekka Mustonen oli myös hyvässä vireessä Morizen radalla. MM-pisteitä kertyi 10, enemmän kuin kertaakaan tällä kaudella ja sijoitus komeasti kahdeksas. MM-finaalisarjan loppupisteissä Mustonen oli 17.

Tulokset:
1. Stephane Tresarrieu Ranska 26
2. Theo Pijper Hollanti 24
3. Stephan Katt Saksa 20
4. Mathieu Tresarrieu Ranska 20
5. Dirk Fabriek Hollanti 18
6. Joonas Kylmäkorpi Suomi 19 (5,5,4,2,3,d)
7. Jerome Lespinasse Ranska 12
8. Aki-Pekka Mustonen Suomi 10 (4,3,1,2,0)
9. Richard Speiser Saksa 10
10. Richard Hall Iso-Britannia 10
11. Herbert Rudolph Saksa 9
12. David Bellego Ranska 8
13. Matthias Kröger Saksa 8
14. Josef Franc Tsekki 7
15. Glen Phillips Iso-Britannia 7
16. Martin Smolinski Saksa 7
17. Jörg Tebbe Saksa 7
18. Andrew Appleton Iso-Britannia 3

MM-finaalisarjan loppupisteet:
1. Joonas Kylmäkorpi Suomi 127
2. Richard Speiser Saksa 103
3. Stephan Katt Saksa 101
4. Theo Pijper Hollanti 96
5. Mathieu Tresarrieu Ranska 90
6. Martin Smolinski Saksa 83
7. Stephane Tresarrieu Ranska 75
8. Matthias Kröger Saksa 73
9. Herbert Rudolph Saksa 70
10. Dirk Fabriek Hollanti 59
11. Jörg Tebbe Saksa 58
12. Glenn Phillips Iso-Britannia 53
13. Josef Franc Tsekki 51
14. Richard Hall Iso-Britannia 50
15. Andrew Appleton Iso-Britannia 48
16. Jerome Lespinasse Ranska 39
17. Aki-Pekka Mustonen Suomi 37
18. David Bellego Ranska 23

MM-finaalisarjan 7 parasta pääsevät automaattisesti mukaan ensi vuoden MM-finaalisarjaan. Loput kuljettajat ensi kauden sarjaan selviää ensi viikon sunnuntaina Ranskan St Colombissa ajettavassa Challengessa. Siellä on mukana Suomen Aki-Pekka Mustonen.

Terveisin
Tomi Nevanperä

Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Seinäjoella
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella hyvä vauhti La Reolen MM-maaradalla
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: RTC-Racing kotivoittoon Kauhajoella
15.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa tuplakierros viikonloppuna
13.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti lähellä jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
10.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Riikassa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aarnio ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga palaa Latviaan lauantaina
06.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Ahlbom 18. EM-semifinaalissa Bielefeldissä
02.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuoret kovassa kyydissä U21 EM-semifinaalissa
01.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella vaisu MM-avaus
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon SM-liigan avauksessa
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga alkaa helatorstaina Yyterissä
28.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Säyriö jäivät ilman paikkaa U21 MM-finaaleissa
26.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe SM-kultaan Forssassa
25.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula