Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
Maaradan MM-avaus Forssassa 9.6.2012
26.05.2012 - Ratalajiryhmä / SML

Maaradan MM-avaus Forssassa

Maarata-ajoilla on Forssassa pitkät perinteet, kilpaa on ajettu jo vuosikymmeniä. Viime vuosina Forssa on noussut kansainvälisestikin merkittäväksi maaratapaikkakunnaksi. Tästä osoituksena Pilvenmäen raviradalla on ajettu MM-karsintojen finaali, Challenge vuonna 2010. Viime vuonna Forssan Moottoriseura isännöi ensimmäisenä suomalaisena kerhona maaradan MM-finaalia.

Tänä vuonna tilanne on, jos mahdollista, vieläkin mielenkiintoisempi. Pilvenmäellä mennään kesäkuun 9. päivänä todella isoa kovaa, kun 18 maailman parasta maaratakuljettajaa ottaa mittaa toisistaan MM-finaalisarjan avauksessa. Hallitsevana mestarina sarjaan lähtee Joonas Kylmäkorpi ja toisena suomalaisena sarjassa ajaa Aki-Pekka Mustonen. Forssan kilpailussa nähdään myös kolmas suomalainen, kun Rene Lehtinen on mukana kilpailussa kansainvälisen moottoriliiton FIM:n myöntämällä villillä kortilla. Kilpailun varamiehinä ovat forssalainen Aarni Heikkilä sekä Simo Pulli.

Maaradan lajivastaava Jouni Seppänen odottaa innolla MM-avausta: - Todella hyvillä mielin odotan kilpailua. Asetelma on mitä hienoin. MM-kausi alkaa kotikisalla. Hienoa kilvanajoa ja rajua yritystä on luvassa, sillä kaikki haluavat hyvän alun sarjaan. Mukana on yhteensä 5 suomalaista ja hallitseva mestarikin on kovassa vedossa, kertoo Seppänen.

Suomalaiset mukana kärkitaistossa

Koska kyseessä on kauden avausfinaali, on veikkaaminen vielä kokolailla hankalaa. Seppänen kuitenkin uskoo omien kuljettajien olevan mukana kärkitaistossa jo kauden avauksessa. – Kylmäkorpea odotan 6 parhaan finaalierään. Eihän hallitsevalta maailmanmestarilta voi vähempää odottaakaan. Mustonen on ajanut vahvan alkukauden ja on aina ajanut Forssassa hyvin, joten kovat odotukset ovat myös hänen suuntaansa. Muita kärkitaisteluun yltäviä ovat ainakin saksalaiset Stephan Katt ja Martin Smolinski sekä britti Andrew Appleton. Tsekin Josef Franc yllätti kaikki speedwayn GP:ssä Prahassa, joten häneltäkin voi odottaa vahvaa menoa. Mielenkiintoista on myös nähdä Australian Cameron Woodwardin suoritus. Vauhtia ja taitoa miehellä on, mutta kauden alkua on värittänyt epäonni kaatumisten ja teknisten murheiden sävyttämänä. Harmittavaa puolestaan on se, että viime vuoden MM-kakkonen Saksan Richard Speiser on toistaiseksi sivussa olkapää vamman vuoksi.

Hyvää keliä ja paljon yleisöä

Keski-Euroopassa maaratakilpailuissa on yleisöä parhaimmillaan lähes 30 tuhatta. Suomessa ei aivan tuollaisiin katsojamääriin ylletä, vaikka katsojaystävällisestä lajista onkin kyse. – Minimitavoite yleisömäärässä on 2500. Se olisi jo hyvä määrä. Mutta kun viime vuonna väkeä katsomossa oli 2750 niin kyllä tänä vuonna pitää paremmaksi laittaa. Kolmetuhatta jos saisi ylitettyä, se olisi jo todella hyvin näin Suomen mittakaavassa. Yhtenä mielenkiintoisena vetonaulana on myös uusi oheisohjelma, kun Kaanaan Kahinat ry Tampereelta tulevat ajamaan omilla rakennetuilla kilpamoottoripyörillään muutaman näytöslähdön. Toivotaan, että keli suosii tapahtumaa ja yleisö löytää katsomoon, toteaa Seppänen.

Seppänen uskoo lajin tulevaisuuteen

– Laji on Suomessa pieni, mutta kansainvälisesti me ollaan vahvasti kartalla, niin kuin tämä tuleva MM-finaalikin osoittaa. Tulevaisuuttakin Suomen maaradalla on. Kansainvälinen moottoriliitto FIM on myöntänyt alustavaan kalenteriin MM-avauksen Forssalle myös ensi kaudelle. Kaudelle 2014 haetaan joukkue MM-finaalia. Asiaa on kaavailtu yhdessä FIM:n kanssa. Toivotaan, että nämä MM-finaalit yhdessä Kauhajoen uuden maaradan kanssa toisivat uutta puhtia Suomen maaradalle, Seppänen toteaa.

Forssan Moottoriseura tarjoaa katsojille seuraavaa: keräämällä bussin täyteen, 50 henkilöä, pääsee koko bussilastillinen sisään 500€, eli 10€/henkilö. Lisää tietoa asiasta saa Jaakko Mäeltä, p. 040 566 7857

Lisää tietoa kilpailusta löytyy seuran nettisivuilta, www.forssanmoottoriseura.fi

Terveisin
Tomi Nevanperä

Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Seinäjoella
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella hyvä vauhti La Reolen MM-maaradalla
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: RTC-Racing kotivoittoon Kauhajoella
15.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa tuplakierros viikonloppuna
13.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti lähellä jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
10.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Riikassa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aarnio ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga palaa Latviaan lauantaina
06.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Ahlbom 18. EM-semifinaalissa Bielefeldissä
02.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuoret kovassa kyydissä U21 EM-semifinaalissa
01.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella vaisu MM-avaus
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon SM-liigan avauksessa
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga alkaa helatorstaina Yyterissä
28.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Säyriö jäivät ilman paikkaa U21 MM-finaaleissa
26.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe SM-kultaan Forssassa
25.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula