Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


MAARATA: MM-finaali 2, Forus, Norja 16.6.2012
16.06.2012 - Ratalajiryhmä / SML

Joonas Kylmäkorpi ajoi jälleen voittoon

Joonas Kylmäkorven vakuuttava meno jatkuu maaradan MM-sarjassa. Vastustajat jäivät kauas taakse tänä iltana Norjan Foruksessa ajetussa kauden toisessa MM-finaalissa. Kylmäkorpi ajoi ylivoimaiseksi voittajaksi keräten ajamistaan eristä pistettä vaille maksimipotin, 29 pistettä. Samalla hallitseva maailmanmestari kasvatti johtoaan MM-sarjassa jo kymmeneen pisteeseen.

- Todella hyvin tänään meni, lähes täydellisesti. Ajaminen sujui kaikkinensa tosi hyvin. Myös pyörät on saatu loistavaan iskuun. On helppo ajaa kun voi luottaa pyörään ja moottoreihin. Nyt on itseluottamuskin kohdallaan. Vaikka ei aina startista keulaan pääsisikään, niin tietää, että ohittamaan pystyy. Kun MM-johtokin kasvoi, on tästä hienot asemat jatkaa seuraaviin osakilpailuihin, kertoi tyytyväinen Kylmäkorpi heti kilpailun jälkeen.

Toisen suomalaisen Aki-Pekka Mustosen tunnelmat eivät olleet yhtä iloiset. Mustonen sai kasan 6 pistettä ja oli ensimmäinen semifinaalien ulkopuolelle jäänyt kuljettaja. Sijoitus 13. ja samalla sijalla mies on sarjan kokonaispisteissä kahden ajetun finaalin jälkeen.

Kilpailun yllättäjä oli sarjan vanhin kuljettaja Saksan Bernd Diener ajamalla toiseksi. Lähes samanlainen paukku oli toisen konkarin, Saksan Matthias Krögerin kolmas sija. Sen sijaan edellisenä viikonloppuna Forssassa toiseksi ajanut Tsekin Josef Franc ei tänään onnistunut, 8 pistettä ja 12. sija pudotti hänet kauas sarjan kärjestä.

Seuraavan kerran maaradan MM-pisteistä ajetaan sarjan pisimmällä radalla Groningenissa Hollannissa 7. heinäkuuta.

Tulokset Forus:
1. Joonas Kylmäkorpi Suomi 29 (5,5,4,5,5,5)
2. Bernd Diener Saksa 19
3. Matthias Kröger Saksa 20
4. Theo Pijper Hollanti 25
5. Martin Smolinski Saksa 22
6. Jörg Tebbe Saksa 21
7. Stephan Katt Saksa 13
8. Jannick de Jong Hollanti 13
9. Cameron Woodward Australia 12
10. Andrew Appleton Iso-Britannia 9
11. Glenn Phillips Iso-Britannia 9
12. Josef Franc Tsekki 8
13. Aki-Pekka Mustonen Suomi 6 (1,3,1,1)
14. Jerome Lespinasse Ranska 5
15. David Howe Iso-Britannia 4
16. Theo di Palma Ranska 4
17. Stephane Tresarrieu Ranska 3
18. Willy Tjessem Norja 3

Sarjan tilanne 2 ajetun finaalin jälkeen:
1. Joonas Kylmäkorpi Suomi 57
2. Jörg Tebbe Saksa 47
3. Theo Pijper Hollanti 45
4. Martin Smolinski Saksa 35
5. Josef Franc Tsekki 34
6. Stephan Katt Saksa 33
7. Matthias Kröger Saksa 29
8. Jannick de Jong Hollanti 29
9. Cameron Woodward Australia 25
10. Bernd Diener Saksa 24
11. Glenn Phillips Iso-Britannia 23
12. Andrew Appleton Iso-Britannia 23
13. Aki-Pekka Mustonen Suomi 13
14. David Howe Iso-Britannia 8
15. Stephane Tresarrieu Ranska 6
16. Theo di Palma Ranska 5
17. Jerome Lespinasse Ranska 5
18. Rene Lehtinen Suomi 5
19. Willy Tjessem Norja 3

Kuvassa Joonas Kylmäkorpi. Kuva Tomi Nevanperä.

Terveisin
Tomi Nevanperä

Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Seinäjoella
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella hyvä vauhti La Reolen MM-maaradalla
16.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: RTC-Racing kotivoittoon Kauhajoella
15.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa tuplakierros viikonloppuna
13.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti lähellä jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
10.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Mad-Croc Speedway voittoon Riikassa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aarnio ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa MM-karsinnoissa
09.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga palaa Latviaan lauantaina
06.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Ahlbom 18. EM-semifinaalissa Bielefeldissä
02.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen nuoret kovassa kyydissä U21 EM-semifinaalissa
01.06.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella vaisu MM-avaus
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kojootit voittoon SM-liigan avauksessa
30.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga alkaa helatorstaina Yyterissä
28.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Salonen ja Säyriö jäivät ilman paikkaa U21 MM-finaaleissa
26.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe SM-kultaan Forssassa
25.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
MAARADAN SM: 75-vuotis juhlafinaali lauantaina Forssassa
23.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas U21 Suomenmestari
18.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Nuorten SM-finaali avaa lauantaina kotimaan kauden
15.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle kylmää kyytiä Speedway of Nationsissa
12.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tero Aarnio jäi lähelle jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
03.05.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lahti ja Mustonen jäivät ilman jatkopaikkaa EM-karsinnoissa
28.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Harjoitusleiri Hyvinkäällä viikonloppuna
25.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Nuorten ja maaradan edustustehtävät
15.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Ilmoittautuminen auki SM-finaaleihin
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kuljettajavalinnat speedwayn edustustehtäviin selvillä
10.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Daniil Ivanov kolmanteen maailmanmestaruuteen - Tomi Tani päätti uransa
01.04.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani MM-pisteille Inzellissä
17.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali ruotsalaisten juhlaa, Tani paras suomalainen
09.03.2019 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Paperilla SM-liiga on valmis ajettavaksi
24.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf jälleen Suomenmestari
23.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoella lauantaina SM-finaali
20.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi viides MM-finaalissa
17.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tani paras suomalainen EM-finaalissa
10.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kaikilla kesän SM-finaaleilla nyt päivämäärä
08.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Tomi Tani mukaan EM-finaaliin
06.02.2019 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterit JMS Storesta!
06.02.2019 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finalistit selvillä, Norola karsinnan ykkönen
26.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia valittu edustustehtäviin
22.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan kuljettajat selvillä
15.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset jäivät ilman paikkaa MM-sarjassa
13.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella
09.01.2019 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula