Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
U19 PM-finaali, Målilla, Ruotsi
25.05.2024 | Laji: Speedway

Otto Raak 15. alle 19-vuotiaiden PM-finaalissa

Speedwayn alle 19-vuotiaiden Pohjoismaiden herruudesta taisteltiin tänään Ruotsin Målillassa ajetussa PM-finaalissa. Suomella oli kilpailuun yksi paikka, Otto Raakin edustaessa sinivalkoisia värejä päivän kilpailussa. Raak on kautensa avannut jo aiemmin Ruotsin radoilla, ajaen muun muassa Allsvenskania Valsarnan joukkueessa.

Raak saalisti päivän kilpailussa lopulta kaksi pistettä sijoittuen kilpailussa sijalle 15. Avauserässään suomalaisnuorukainen jätettiin pisteittä. Toisessa erässään Raak tuli ruutulipulle toisena keräten erästä kaksi pistettä. Kolmas erä päättyi Raakin osalta kaatumiseen, eikä erästä pisteitä herunut. Neljännessä ja viidennessä erässään Raak tuli maaliin neljäntenä eikä pystynyt enää pistepottiaan kasvattamaan.

Kilpailun finaalissa nähtiin tanskalaisten välienselvittely, kun kaikki neljä kuljettajaa olivat Tanskasta. Voittoon ja PM-kultaan ajoi William Echardt Drejer ennen Villads Nagelia ja Nicklas Aagardia. Mikkel Andersen oli finaalin neljäs.

1. William Echardt Drejer, Tanska 13 + finaalin 1.
2. Villads Nagel, Tanska 13 + finaalin 2.
3. Nicklas Aagard, Tanska 12 + finaalin 3.
4. Mikkel Andersen, Tanska 9 + Last Chance erän 1. + finaalin 4.
5. Anton Jansson, Ruotsi 10+ Last Chance erän 2.
6. Bastian Pedersen, Tanska 11 + Last Chance erän 3.
7. Rasmus Karlsson, Ruotsi 10 + Last Chance erän 4.
8. Sammy Van Dyck, Ruotsi 9
9. Sebastian Mayland, Tanska 7
10. Erik Persson, Ruotsi 6
11. Niklas Holm- Jakobsen, Tanska 5
12. Alfons Wiltander, Ruotsi 4
13. Eddie Bock, Ruotsi 4
14. Theo Bergkvist, Ruotsi 3
15. Otto Raak, Suomi 2
16. Magnus Klipper, Norja 2

Teksti: Matias Hirsimäki, Ratalajiryhmä / SML


 
  KALENTERI
Pariajon EM-finaali, Lonigo, Italia
19.10.2024 Speedway
  Speedwaysanomat