EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogi
JÄÄSPEEDWAY: MM-karsinnat Sanok, Puola ja St Johann, Itävalta 28.1.2012
29.01.2012 - Ratalajiryhmä / SML

Venäläiset ylivoimaisia, Järf loisto suoritukseen

Jääspeedwayn MM-karsinnat saatiin päätökseen myöhään lauantai-iltana, kun loput karsintakilpailut ajettiin Puolan Sanokissa ja Itävallan St Johannissa. Venäjä on lajin ylivoimainen mahtimaa ja se näkyi myös näissä kilpailuissa, kärkisijat matkasivat itänaapuriin. Molemmista kilpailuista viisi parasta selvitti tiensä jatkoon MM-sarjaan.

St Johannissa venäläiset ottivat kolmoisvoiton ennen kotiyleisön suosikkeja Franz Zornia ja Harald Simonia. Suomen Mats Järf taisteli upeasti 6:nneksi 10 pisteellä, vaikka matkaan mahtui epäonneakin. Suomen toinen edustaja Janne Vilponen jäi harmittavasti pisteen päähän semifinaalieristä.

- Ensimmäinen erä on näköjään aina epäonninen täällä St Johanissa. Nyt hajosi moottori, kaksi kierrosta se kesti. Loput erät jouduin ajamaan kakkospyörällä. Se ei ole ihan ykköspyörän veroinen, eikä sillä ole yhtä hyvä startata. Taistelemalla ja ohittelemalla piti pisteet kerätä, joten siinä mielessä olen tyytyväinen tulokseen. Nyt en tiedä vielä olenko jatkossa, miten noiden venäläisten jatkopaikat nyt sitten menee, kommentoi vaasalainen Mats Järf.

Puolan Sanokissa ajetussa karsinnassa venäläiset Nikolai Krasnikov ja Daniil Ivanov olivat omaa luokkaansa. Ruotsin Robert Henderson ajoi mahtavan kilpailun sijoituttuaan neljänneksi ja varmisti samalla Ruotsin värit MM-sarjaan. Suomen Jouni Seppänen keräsi pisteitä neljä ja sijoituksen 13.

- Ihan ok on nuo neljä pistettä. Harmittaa eka erässä tullut kaatuminen, se johtui ihan omasta ajovirheestä. Kävin siinä taistelua Norjan Jo Saetren kanssa ja laskin sisäkurviin tarkoituksena ohittaa Saetre kun etupyörä haukkasi ja kaaduin. Muuten mentiin se mitä pystyttiin. En ole kauhean tyytyväinen mutta ei tässä nyt ihan pettynytkään voi olla, kommentoi Jouni Seppänen omaa kilpailuaan.

Karsinnoissa oli mukana yhteensä 9 venäläistä kuljettajaa ja he valtasivat kärkisijat kaikissa kolmessa kilpailussa. MM-sarjassa saa kuitenkin olla maksimissaan 6 edustajaa / maa, ja lisäksi kansainvälinen moottoriliitto FIM nimeää yhden kuljettajan tulevaan sarjaan, joten kaikki MM-sarjan kuljettajat eivät ole vielä selvillä.

Tulokset St Johann, Itävalta:
1. Dmitri Koltakov Venäjä 19
2. Dmitri Khomitsevits Venäjä 20
3. Vitaly Khomitsevits Venäjä 16
4. Franz Zorn Itävalta 14
5. Harald Simon Itävalta 12
6. Mats Järf Suomi 10
7. Rene Stellingwerf Hollanti 9
8. Fredrik Olsson Ruotsi 8
9. Janne Vilponen Suomi 7
10. Charly Ebner sen. Itävalta 6
11. Markus Jell Saksa 5
12. Lukas Volejnik Tsekki 3
13. Claude Gadeyne Ranska 3
14. Lukas Hutla Tsekki 1
15. Dirk Fricke Sveitsi 1
16. Per Olov Serenius Ruotsi 1

Tulokset Sanok, Puola:
1. Nikolai Krasnikov Venäjä 21
2. Daniil Ivanov Venäjä 19
3. Grzegorz Knapp Puola 14
4. Robert Henderson Ruotsi 14
5. Jan Klatovski Tsekki 12
6. Martin Leitner Itävalta 10
7. Stefan Pletschacher Saksa 10
8. Fredrik Johansson Ruotsi 8
9. Pavel Strugala Puola 8
10. Jo Saetre Norja 5
11. Charly Ebner jun. Itävalta 5
12. Petr Klauz Tsekki 4
13. Jouni Seppänen Suomi 4
14. Miroslav Daniszewski Puola 3
15. Ronny Häring Sveitsi 1
16. Rene Dünki Sveitsi 0

Terveisin
Tomi Nevanperä
 
29.01.2012  JÄÄSPEEDWAY: MM-karsinnat Sanok, Puola ja St Johann, Itävalta 28.1.2012 [ Ratalajiryhmä / SML ]
28.01.2012  JÄÄSPEEDWAY: Allsvenskan, Bollnäs, Ruotsi 28.1.2012 [ Ratalajiryhmä / SML ]
28.01.2012  JÄÄSPEEDWAY: MM-karsinta, Lukhovitsy, Venäjä 28.1.2012 [ Ratalajiryhmä / SML ]
27.01.2012  Jääratakisan ilmoittautuminen meneillään [ Kauhajoen Moottorikerho ry ]
17.01.2012  Helsingin kansainvälinen jääspeedway 17.3.2012 on peruttu [ Sivuston ylläpito ]
16.01.2012  Markkinoijaa etsitään [ Kauhajoen Moottorikerho ry ]
16.01.2012  JÄÄSPEEDWAY: Helsingin kansainvälinen kilpailu 17.3.2012 on peruttu [ Ratalajiryhmä / SML ]
16.01.2012  Arvokisoja Kauhajoella [ Kauhajoen Moottorikerho ry ]
15.01.2012  JÄÄSPEEDWAY: Allsvenskan 15.1.2012, Östersund Ruotsi [ Ratalajiryhmä / SML ]
14.01.2012  JÄÄSPEEDWAY tiedote 14.1.2012 [ Ratalajiryhmä / SML ]
14.01.2012  SPEEDWAY: SM-liiga jatkaa neljällä joukkueella [ Ratalajiryhmä / SML ]
12.01.2012  Viimeiset kalenterit Moto-Seinäjoella [ Speedwaysanomat ]
04.01.2012  JÄÄSPEEDWAY: Tiedote 3.1.2012 [ Sivuston ylläpito ]
29.12.2011  JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajat MM-karsintoihin valittu [ Ratalajiryhmä / SML ]
24.12.2011  Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta-Vuotta [ Seinäjoen Moottorikerho ry ]
23.12.2011  Hyvää joulua! [ Kauhajoen Moottorikerho ry ]
23.12.2011  Timo Lahti vuoden U21 kuljettaja toistamiseen [ Speedwaysanomat ]
13.12.2011  Speedwaysanomien hintaan tulee korotus [ Speedwaysanomat ]
12.12.2011  Huomionosoituksia ja rata-avaus [ Kauhajoen Moottorikerho ry ]
10.12.2011  JÄÄSPEEDWAY: Ylitornion leiri on peruttu [ Ratalajiryhmä / SML ]

 
KALENTERIPÄIVITYKSET
28.01.2012 MM-karsinta, Sanok, Puola
28.01.2012 MM-karsinta, St Johann, Itävalta
28.01.2012 Allsvenskan, Bollnäs
28.01.2012 MM-karsinta, Lukhovitsy, Venäjä
20.04.2012 Leiri, Hallstavik, Ruotsi
UUSIMMAT KUVAT
SEURAAVAT KILPAILUT
04.02.2012 Allsvenskan, Norrköping
11.02.2012 PM-finaali, Kauhajoki
19.02.2012 Jääradan SM Kauhajoki, Nummijärvi
20.04.2012 Leiri, Hallstavik, Ruotsi


PÖRSSI
14.01.2012 Myydään: Speedway-tavaraa
28.12.2011 Myydään: -MYYTY- Microspeedway-pyörä
21.12.2011 Myydään: Metanoli
07.12.2011 Myydään: Speedway osia
05.12.2011 Myydään: jawa jääspeedway ( 500,4tahti)
VIIMEISIMMÄT KUULUMISET
Hyvää Joulua!
24.12.2011 - Niko Siltaniemi Speedway
Vanhempia videoita Youtubessa
17.12.2011 - Niko Siltaniemi Speedway
Timo: Kauden jälkifiilikset - After season feelings
06.11.2011 - Lahti Racing
Kausi paketissa hyvillä mielin
17.10.2011 - Niko Siltaniemi Speedway
Teemu: Jännittävät viikot - Exciting weeks
14.09.2011 - Lahti Racing
VIDEOT TOP5
10.06.2006 I Kauhajoki-speedway, 500cc
10.06.2006 I Kauhajoki-speedway, 500cc
01.07.2006 SM-finaali, Seinäjoki
09.06.2007 U19, EM-semifinaali 2, Seinäjoki
09.06.2007 U19, EM-semifinaali 2, Seinäjoki




Epari

Hautamäki Racing Team

Britwins

Idän Ritarit

Speedway Sanomat

Canal+

Seinäjoen Moottorikerho ry.

Mikko Raiski Oy

Kauhajoen Moottorikerho

SpeedwaySuomi.com