EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
JÄÄSPEEDWAY: Antti Aakko ja Mats Järf MM-pistejahtiin
03.02.2012 - Ratalajiryhmä / SML

Antti Aakko ja Mats Järf jääspeedwayn MM-pistejahtiin

Antti Aakko ja Mats Järf ovat mukana pistejahdissa, kun jääspeedwayn MM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Krasnogorskissa Venäjällä.

Aakko sijoittui Lukhovitsyn MM-karsinnassa viidenneksi ja Järf ajoi St Johannissa kuudenneksi. Karsinnoissa oli mukana yhteensä 9 venäläistä kuljettajaa ja he kaikki olisivat selviytyneet MM-sarjaan. Mutta kun yhdestä maasta saa MM-sarjassa olla maksimissaan kuusi kuljettajaa, pudotettiin kolme venäläisistä pois ja sekä Aakko että Järf nousivat sarjaan mukaan. Lisäksi FIM nimesi Hollannin Rene Stellingwerfin sarjan kuljettajaksi. Venäjän jääspeedwayn ilmiömäisestä tasosta kertoo se, että viime vuoden MM-hopeamies Igor Kononov ja MM-5. Vitaly Khomitsevits eivät mahtuneet mukaan edustusmiehistöön. Tosin Khomitsevits ajaa tulevan viikonlopun kilpailuissa villillä kortilla. Jokaiseen kilpailuviikonloppuun saa järjestävä maa yhden kuljettajan mukaan villillä kortilla.

MM-sarjassa ajetaan neljänä viikonloppuna yhteensä 8 kilpailua ja mestari kruunataan kauden päätöskilpailussa 1.4. Uppsalassa Ruotsissa.

Jääspeedwayn MM-sarjan kuljettajat kilpailunumeroineen:
1. Nikolai Krasnikov Venäjä
2. Daniil Ivanov Venäjä
3. Dmitry Koltakov Venäjä
4. Dmitri Khomitsevits Venäjä
5. Eduard Krysov Venäjä
6. Sergei Karantsintsev Venäjä
7. Franz Zorn Itävalta
8. Robert Henderson Ruotsi
9. Grzegorz Knapp Puola
10. Harald Simon Itävalta
11. Jan Klatovski Tsekki
12. Antti Aakko Suomi
13. Mats Järf Suomi
14. Max Niedermaier Saksa
15. Rene Stellingwerf Hollanti

MM-sarjan kilpailut 2012:
4.-5.2.2012 Krasnogorsk, Venäjä
11.-12.2.2012 Ufa, Venäjä
16.-17.3.2012 Assen, Hollanti
31.3.-1.4.2012 Uppsala, Ruotsi

Terveisin
Tomi Nevanperä
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
JÄÄSPEEDWAY: Antti Aakko ja Mats Järf MM-pistejahtiin
03.02.2012 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: MM-karsinnat Sanok, Puola ja St Johann, Itävalta 28.1.2012
29.01.2012 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Allsvenskan, Bollnäs, Ruotsi 28.1.2012
28.01.2012 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: MM-karsinta, Lukhovitsy, Venäjä 28.1.2012
28.01.2012 - Ratalajiryhmä / SML
Helsingin kansainvälinen jääspeedway 17.3.2012 on peruttu
17.01.2012 - Sivuston ylläpito
JÄÄSPEEDWAY: Helsingin kansainvälinen kilpailu 17.3.2012 on peruttu
16.01.2012 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Allsvenskan 15.1.2012, Östersund Ruotsi
15.01.2012 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY tiedote 14.1.2012
14.01.2012 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga jatkaa neljällä joukkueella
14.01.2012 - Ratalajiryhmä / SML
Viimeiset kalenterit Moto-Seinäjoella
12.01.2012 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: Tiedote 3.1.2012
04.01.2012 - Sivuston ylläpito
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajat MM-karsintoihin valittu
29.12.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Timo Lahti vuoden U21 kuljettaja toistamiseen
23.12.2011 - Speedwaysanomat
Speedwaysanomien hintaan tulee korotus
13.12.2011 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: Ylitornion leiri on peruttu
10.12.2011 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Ylitornion jääspeedwayleirin päivämäärä muuttuu jälleen
05.12.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Ratalajien SM-finaalien päivämäärät 2012
27.11.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Sanomat seuraa kauden avausta, lehti siirtyy
23.11.2011 - Speedwaysanomat
Hae vuosikalenterisi Moto-Seinäjoen liikkeestä
19.11.2011 - Speedwaysanomat
Sanomien vuosikalenteri 2012 nyt julkaistu
11.11.2011 - Speedwaysanomat
Ensi kauden säännöt sarjaspeedwayssa sovittu
30.10.2011 - Speedwaysanomat
MAARATA: MM-sarjan kuljettajat ja kalenteri kaudelle 2012
21.10.2011 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Leiri Ylitorniolla 2.-5.12.2011
18.10.2011 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: SM-finaali, Pori 17.9.
18.09.2011 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-finaali 7, Morizes, Ranska 17.9.2011
18.09.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Paljon uusia valokuvia tarjolla
13.09.2011 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: 80 cc Ruotsin liigan finaali, Eskilstuna 11.9.
11.09.2011 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-finaali 6, Vechta, Saksa 10.9.2011
11.09.2011 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U-21 SM-finaali, Kauhajoki 10.9.2011
10.09.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Suomalaiset luottavaisena MM-sarjan päätöskilpailuihin
09.09.2011 - Sivuston ylläpito
SPEEDWAY: SM-finaali Haapajärvi 3.9.2011
03.09.2011 - Ratalajiryhmä / SML
57. SM-finaali Haapajärvellä
29.08.2011 - Speedwaysanomat
Partaselle 80cc Suomen Cup
28.08.2011 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Hyvinkään Sand Blowers voitti speedwaytrillerin ja suomenmestaruuden
27.08.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Vauhtiviikonloppu Vauhtipuistossa
24.08.2011 - Speedwaysanomat
Porin liiga-ottelu erittäin tasainen
24.08.2011 - Speedwaysanomat
SM-liiga tiivistyy
22.08.2011 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: GP Challenge, Vetlanda, Ruotsi 20.8.
20.08.2011 - Ratalajiryhmä / SML
SM-liigassa kuudes ottelu
20.08.2011 - Speedwaysanomat
SM-liigan loppuhuipennus käsillä
17.08.2011 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: 80 cc EM-finaali, Holsted, Tanska 7.8.2011
07.08.2011 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: 80cc EM-semifinaalit, Holsted, Tanska 6.8.2011
06.08.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwayssa kesäloma, pian jatkuu
03.08.2011 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup 7/7, Kauhajoki
25.07.2011 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup 4/7, Seinäjoki
25.07.2011 - Speedwaysanomat
MAARATA: Sade pilasi Groningenin MM-finaalin
24.07.2011 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Sand Blowersille toinen peräkkäinen voitto SM-liigassa
23.07.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwayn SM-liiga 4/8 16.7. Hyvinkää
16.07.2011 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-finaali 4, Marmande, Ranska 13.7.2011
14.07.2011 - Ratalajiryhmä / SML
SM-liigan kevätkierros päättyy lauantaina
13.07.2011 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: 80 cc Youth Gold Trophy, Rybnik, Puola 6.-10.7.2011
11.07.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Forssan maaratakuvat netissä
10.07.2011 - Speedwaysanomat
MAARATA: MM-finaali 3, Forssa 9.7.2011
10.07.2011 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA Vaasa 6.7.2011
07.07.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Kuvia U19 EM-semifinaalista nähtävillä
05.07.2011 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: SM-liiga 28.6. Pori
29.06.2011 - Ratalajiryhmä / SML
SM-liiga jatkuu tiistaina
26.06.2011 - Speedwaysanomat
MAARATA:MM-finaali 2, Forus, Norja 25.6.
25.06.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Lisää kuvia galleriassa
19.06.2011 - Speedwaysanomat
Ahlbom voitti minispeedwayssa
16.06.2011 - Speedwaysanomat
SM-liigassa jälleen kotivoitto
15.06.2011 - Speedwaysanomat
SM-liigaa tiistaina Kuusankoskella
12.06.2011 - Speedwaysanomat
Seinäjoen Kaupunki Cupin tulosseuranta
12.06.2011 - Speedwaysanomat
Lehden ilmestyminen siirtyy
06.06.2011 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Kauko Nieminen Yyterispeedwayn valtias
03.06.2011 - Ratalajiryhmä / SML
80cc Suomen Cup 2/7, Pori
30.05.2011 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup 1/7, Pori
30.05.2011 - Speedwaysanomat
Heinolan maarata-ajot peruttu
29.05.2011 - Sivuston ylläpito
MAARATA: MM-karsinta, Artiques de Lussac, Ranska 28.5.2011
29.05.2011 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U-21 joukkue MM-semifinaali Diedenbergen, Saksa 28.5.2011
29.05.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Kuvia Seinäjoelta nähtävillä
26.05.2011 - Speedwaysanomat
Speedwayn SM-liiga alkoi Kotkien voitolla
24.05.2011 - Speedwaysanomat
Kuvia nuorten MM-karsinnasta nähtävillä
23.05.2011 - Speedwaysanomat
MAARATA: Aki-Pekka Mustonen huimassa vauhdissa Plattlingissa 22.5.2011
22.05.2011 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U-21 MM-karsinta, Malmö, Ruotsi 21.5.2011
21.05.2011 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigaa ensi tiistaina
21.05.2011 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Suomen edustajat MM-karsinnassa Artiques de Lussacissa 28.5.
21.05.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Sade peruutti liigan avauksen
15.05.2011 - Sivuston ylläpito
SM-liiga avauksen tulosseuranta
14.05.2011 - Speedwaysanomat
Speedwayn SM-liiga alkaa lauantaina
11.05.2011 - Speedwaysanomat
MAARATA: MM-karsinta, Mühldorf, Saksa 8.5.2011
08.05.2011 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: World Cup karsinta, Landshut, Saksa 7.5.2011
08.05.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Maaratatiedote
07.05.2011 - Sivuston ylläpito
Sanomien kuvakauppa on avattu
06.05.2011 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: U-21 joukkue MM-karsinta, Rivne, Ukraina 2.5.2011
02.05.2011 - Ratalajiryhmä / SML
A- ja B-kurssit Tampereella Varalan urheiluopistolla
01.05.2011 - Sivuston ylläpito
SPEEDWAY: EM-karsinta Stralsund, Saksa 30.4.2011
30.04.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Valmennusryhmä taas Ruotsiin
11.04.2011 - Speedwaysanomat
Speedwayn SM-liigassa kalenterimuutos
04.04.2011 - Speedwaysanomat
Niko Siltaniemelle uusi sopimus kesäksi
01.04.2011 - Speedwaysanomat
Klaus-Peter Gerdemannista Idän Ritari
24.03.2011 - Sivuston ylläpito
Mats Järfin kausi päättyi loukkaantumiseen
21.03.2011 - Sivuston ylläpito
Aki-Pekka Mustosesta vuoden urheilija Varkaudessa
16.03.2011 - Sivuston ylläpito
Sarjaspeedwayn kalenterit valmiit
15.03.2011 - Speedwaysanomat
Jääspeedway: Roelof Thijs Bokaal, Assen Hollanti 11.3.2011
12.03.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Suomi 57-39 voittoon maaottelussa
06.03.2011 - Speedwaysanomat
Jääspeedway, joukkue MM-finaali, Berliini, Saksa 26.-27.2.2011
01.03.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedwayssa uusi mestari
21.02.2011 - Speedwaysanomat
Jääspeedway: SM-finaali, Hyvinkää 20.2.2011
20.02.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Mats Järf ennakkosuosikkina sunnuntain finaaliin
15.02.2011 - Sivuston ylläpito
Tule mukaan tukemaan
09.02.2011 - Speedwaysanomat
Aki-Pekka Mustonen valmistautuu huolella MM-kauteen
31.01.2011 - Sivuston ylläpito
Kalastajatorpalla juhlittiin
23.01.2011 - Speedwaysanomat
Jääspeedway, Sanok Cup, Sanok, Puola 22.1.2011
23.01.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedway, MM-karsinta, Saalfelden, Itävalta 22.1.2011
22.01.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedway, MM-karsinta, Sanok Puola 21.1.2011
21.01.2011 - Ratalajiryhmä / SML
SM-liigan kokoonpanot julki
17.01.2011 - Speedwaysanomat
Antti Aakon kausi päättyi loukkaantumiseen
13.01.2011 - Sivuston ylläpito
Jussi Nyrönen MM-karsintaan
13.01.2011 - Sivuston ylläpito
Jääspeedway, Elitserien, Strömsund 9.1.2011
09.01.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedway tuloksia 8.1.2011
08.01.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedwayn kilpailukalenteri
05.01.2011 - Speedwaysanomat
SM-liiga 2011 ajetaan neljällä
02.01.2011 - Speedwaysanomat
Jääspeedwayn kausi alkoi jo
31.12.2010 - Speedwaysanomat
Kalevi Lahtinen on poissa
30.12.2010 - Speedwaysanomat
Antti Aakko jää pois Santa Cupista
26.12.2010 - Sivuston ylläpito
Hyvää Joulua!
21.12.2010 - Speedwaysanomat
Joukkueiden Suomenmestaruus ratkotaan myös 2011
17.12.2010 - Speedwaysanomat
Suomen edustajat MM-ja EM-jääspeedwayssa 2011
15.12.2010 - Ratalajiryhmä / SML
U21 Vuoden Kuljettaja 2010
07.12.2010 - Speedwaysanomat
Kansainvälinen kalenteri 2011 (6.12.2010)
06.12.2010 - Speedwaysanomat
Speedwayn junioreiden EM-osakilpailu
03.12.2010 - Sivuston ylläpito
UEM kalenterin päivät tiedossa
25.11.2010 - Speedwaysanomat
Kokous ja parlamentti istuttu
21.11.2010 - Speedwaysanomat
Jääspeedwayleiri 3.-6.12.2010
17.11.2010 - Sivuston ylläpito
Lajiparlamentti ja sarjakokous ensi viikonloppuna
15.11.2010 - Speedwaysanomat
Maaradan MM-osakilpailu 9.7.2011 Forssassa
06.11.2010 - Sivuston ylläpito
Kansainvälinen kalenteri 2011 on julkaistu
26.10.2010 - Speedwaysanomat
SGP2011: Kuljettajat selvillä
19.10.2010 - Speedwaysanomat
Joonas Kylmäkorven haastattelu
14.10.2010 - Speedwaysanomat
SGP: Jonsson nousi lähes rinnalle
14.10.2010 - Speedwaysanomat
Timo Lahti nopein Hyvinkään paluussa
10.10.2010 - Speedwaysanomat
80cc maaottelusta rökäletappio 71-25
06.10.2010 - Speedwaysanomat
SGP: Tomasz Gollob on maailmanmestari
27.09.2010 - Speedwaysanomat
Smolinski ylivoimainen, Mustonen MM-sarjaan 2011
26.09.2010 - Speedwaysanomat
Uusia valokuvia
24.09.2010 - Sivuston ylläpito
Joonas Kylmäkorpi on maaradan maailmanmestari 2010
20.09.2010 - Sivuston ylläpito
Partasen huima nousu 80cc hopealle
13.09.2010 - Speedwaysanomat
Extraliigan keskiarvot 2010
13.09.2010 - Speedwaysanomat
Haukat vei Extraliigan
12.09.2010 - Speedwaysanomat
SGP: Gollob maksimipistein Vojensin paras
12.09.2010 - Speedwaysanomat
Ahlbom Suomen Cupin voittoon
12.09.2010 - Speedwaysanomat
Suomi voittoon myös Hallstavikissa
04.09.2010 - Speedwaysanomat
Niukka voitto Eskilstunasta Suomelle
04.09.2010 - Speedwaysanomat
Suomen speedway matkaa Ruotsiin
02.09.2010 - Speedwaysanomat
SGP: Crump nousi 10 pisteen päähän
31.08.2010 - Speedwaysanomat
Ahlbom voitti jälleen ja johtaa Suomen Cupia
29.08.2010 - Speedwaysanomat
Partanen voitti Kauhajoella
29.08.2010 - Speedwaysanomat
Speedway, EM-semifinaali, Berghaupten, Saksa 28.8.
29.08.2010 - Ratalajiryhmä / SML
Extraliigan kärki tasoissa
17.08.2010 - Speedwaysanomat
SGP: Tomasz Gollob MM-johtoon
16.08.2010 - Speedwaysanomat
Nieminen otti toisen
08.08.2010 - Speedwaysanomat
SWC: Puola maailmanmestari
02.08.2010 - Speedwaysanomat
Maarata, MM-karsinta, Werlte, Saksa 31.7.
01.08.2010 - Ratalajiryhmä / SML
Forssaan 80cc joukkue Suomen Cup
31.07.2010 - Speedwaysanomat
SWC: Finalistit selvillä
30.07.2010 - Speedwaysanomat
Aki-Pekka Mustonen valmiina Werlteen
29.07.2010 - Sivuston ylläpito
SWC: Suomi 14 pistettä ja neljäs
27.07.2010 - Speedwaysanomat
SWC: Ensimmäiset tulokset, Katajisto ulkona
26.07.2010 - Speedwaysanomat
Speedway, U-19 EM-finaali, Gorican, Kroatia 24.7.
25.07.2010 - Ratalajiryhmä / SML
SWC: Suomi tulessa maanantaina
23.07.2010 - Speedwaysanomat
Toinen perättäinen Timolle
18.07.2010 - Speedwaysanomat
SGP: Uusi valtias meren takaa
11.07.2010 - Speedwaysanomat
Speedway 80cc, Youth Gold Trophy, Vojens, Tanska 9.7.
09.07.2010 - Ratalajiryhmä / SML
80cc suomalaiset Tanskassa
09.07.2010 - Speedwaysanomat
Ratalajiryhmän tiedote 5.7.2010
05.07.2010 - Sivuston ylläpito
Alhbom johtaa 80cc Suomen Cupia
30.06.2010 - Speedwaysanomat
Valmennusryhmä harjoittelee Seinäjoella
28.06.2010 - Speedwaysanomat
Haukat voitti kotona
23.06.2010 - Speedwaysanomat
SGP: Gollob voittoon nyt Torunissa
20.06.2010 - Speedwaysanomat
Speedway, U-19 EM-semifinaali, Elgane, Norja 20.6.
20.06.2010 - Ratalajiryhmä / SML
Valintoja ratalajien edustustehtäviin
19.06.2010 - Ratalajiryhmä / SML
Maarata, GP 2, St Macaire Ranska 12.6.
13.06.2010 - Ratalajiryhmä / SML
Tiedote äänenvaimentimista
11.06.2010 - Ratalajiryhmä / SML
Valintoja speedwayn edustustehtäviin
10.06.2010 - Ratalajiryhmä / SML
Sivuston statistiikkaa
07.06.2010 - Sivuston ylläpito
Uusia valokuvia Extraliigasta
06.06.2010 - Sivuston ylläpito
SGP: Nyt Hampel avasi voittotilin
06.06.2010 - Speedwaysanomat
Plzen oli pettymys
01.06.2010 - Speedwaysanomat
Rene Lehtinen jatkoon MM-maaradalla
30.05.2010 - Ratalajiryhmä / SML
SGP: Gollob voittoon Prahassa
23.05.2010 - Speedwaysanomat
Extraliiga avattiin Porissa
23.05.2010 - Speedwaysanomat
Hyvä menestys U21 MM-karsinnoissa
18.05.2010 - Speedwaysanomat
Yyterispeedway Aution juhlaa
13.05.2010 - Speedwaysanomat
SGP: Kenneth Bjerren ensimmäinen voitto
09.05.2010 - Speedwaysanomat
SWC: Jälkimainingit Lonigosta
03.05.2010 - Speedwaysanomat
SWC: Suomi jatkaa turnaustaan
02.05.2010 - Speedwaysanomat
SWC: Suomi karsii huomenna Lonigossa
30.04.2010 - Speedwaysanomat
Ratalajiryhmän tiedote
30.04.2010 - Sivuston ylläpito
Uusi esittely + valokuvia
27.04.2010 - Sivuston ylläpito
SGP: Jason Crump avasi voitolla
26.04.2010 - Speedwaysanomat
Saksalainen sivuvaunupari Idän Ritareihin
25.04.2010 - Sivuston ylläpito
SGP: Sanomat seuraa netissä
09.04.2010 - Speedwaysanomat
Kotimainen kilpailukalenteri 2010
03.04.2010 - Speedwaysanomat
Kokouskutsu
02.04.2010 - Sivuston ylläpito
Valmennusryhmä jälleen Hallstavikiin
26.03.2010 - Speedwaysanomat
Jouni Seppäsen juhlakisa 2010
24.03.2010 - Sivuston ylläpito
Uusia valokuvia
21.03.2010 - Sivuston ylläpito
Jääspeedway, GP 8, Berliini
21.03.2010 - Ratalajiryhmä / SML
Edustajat maa- ja ruohoradalle valittu
16.03.2010 - Ratalajiryhmä / SML
SWC 2010: Suomi karsii Lonigossa
13.03.2010 - Speedwaysanomat
Team Finland Allsvenskanin finaaliin
12.03.2010 - Ratalajiryhmä / SML
Jouni Seppänen sai kutsun Saksan mestaruuskisoihin!
11.03.2010 - Sivuston ylläpito
Hakki taas edustustehtäviin
11.03.2010 - Sivuston ylläpito
Joukkueiden kokoonpanot 2010
07.03.2010 - Sivuston ylläpito
Aakolle myös PM
28.02.2010 - Speedwaysanomat
Aakko mestari, Seppänen hopealle
27.02.2010 - Speedwaysanomat
Kuokkaan tuli 64-32 Örnsköldsvikissä
26.02.2010 - Speedwaysanomat
Hakki RUOTSI-SUOMI Maaotteluun
22.02.2010 - Sivuston ylläpito
Mats Järfin kausi ohi
22.02.2010 - Sivuston ylläpito
Valokuvia Seinäjoki-Speedwaystä
20.02.2010 - Sivuston ylläpito
Aakko jää pois jääspeedway maaottelusta
18.02.2010 - Sivuston ylläpito
2010 Extraliiga uudella ajotaulukolla
17.02.2010 - Speedwaysanomat
Uusia valokuvia
15.02.2010 - Sivuston ylläpito
Tarvitaanko ratalajeissa "kuntoa"?
28.01.2010 - Speedwaysanomat
Jääspeedway tiedote
27.01.2010 - Sivuston ylläpito
Nina Ala-Riihimäki Idän Ritareihin
26.01.2010 - Sivuston ylläpito
Sarjaspeedwayjoukkueet 2010
25.01.2010 - Sivuston ylläpito
Valmennusryhmät kohtaavat
22.01.2010 - Speedwaysanomat
Venäjän tulli vesitti Lehtisen EM matkan
21.01.2010 - Sivuston ylläpito
Speedwaysanomat uusi nettisivunsa
18.01.2010 - Speedwaysanomat
Kauko Nieminen edusti VM Motorshowssa
17.01.2010 - Speedwaysanomat
Hakki ajokomennukselle Östersundiin
12.01.2010 - Sivuston ylläpito
WM motorsportshow 16.-17.1.
12.01.2010 - Sivuston ylläpito
Jääspeedway-harjoitukset
10.01.2010 - Sivuston ylläpito
Speedwaysarjat 2010
07.01.2010 - Sivuston ylläpito
Idän Ritari Kai Lehtinen hakee paikkaa MM-sarjassa
24.12.2009 - Speedwaysanomat
Jääspeedway-tiedote
19.12.2009 - Sivuston ylläpito
Äänenvaimentimet 01.01.2010
19.12.2009 - Sivuston ylläpito
Jääspeedwayn edustuspaikat jaettu
18.12.2009 - Speedwaysanomat
Kalle Katajisto U21 Vuoden Kuljettaja
16.12.2009 - Speedwaysanomat
Lasse K. Laitiselle kultainen ansiolevyke
15.12.2009 - Speedwaysanomat
Jääspeedway päätös 02.12.2009
03.12.2009 - Sivuston ylläpito
Kai Lehtinen Idän Ritarit Racing Teamin kuljettajaksi
30.11.2009 - Sivuston ylläpito
Vihdoin uusia videoita...
17.11.2009 - Sivuston ylläpito
Speedway.fi -sivusto uusiutuu
15.11.2009 - Sivuston ylläpito
Jääspeedwayleiri
14.11.2009 - Sivuston ylläpito
Speedwaysanomien U21 Vuoden Kuljettaja 2010
11.11.2009 - Speedwaysanomat
FIM Kilpailukalenteri 2010
01.11.2009 - Speedwaysanomat
U21 Kuljettaja äänestys on päättynyt
01.11.2009 - Speedwaysanomat
FIM:n äänenvaimentimet
20.10.2009 - Ratalajiryhmä / SML
Sarjakokous ja lajiparlamentti
20.10.2009 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwaymessut
06.10.2009 - Sivuston ylläpito
Roiskeläppä maaradalla
05.10.2009 - Ratalajiryhmä / SML
Äänenvaimennin 1.1.2010
05.10.2009 - Ratalajiryhmä / SML
Ruotsin 80cc sarja nyt ajettu
29.09.2009 - Speedwaysanomat
Sarjatiedote 2/2009
25.09.2009 - Sivuston ylläpito
GP-karsintojen finaali
22.09.2009 - Speedwaysanomat
Loukkaantuminen estää Kaj Laukkasen osallistumisen maaradan MM-karsintafinaaliin
18.09.2009 - Sivuston ylläpito
80cc Suomen Cup 2009
17.09.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin finaalit
17.09.2009 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup 7/7
13.09.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin toiset semifinaalit 10.9.
10.09.2009 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup 6/7
07.09.2009 - Speedwaysanomat
Henkilökohtainen kilpailu Gävle 6.9.2009
06.09.2009 - Speedwaysanomat
Stjärnorna 30 - U21 Suomi 66
05.09.2009 - Speedwaysanomat
Team Bikab 42 - U21 Suomi 54 LIVE!
04.09.2009 - Speedwaysanomat
Valmennusryhmä Ruotsissa viikonloppuna
03.09.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskan semifinaalit 3.9.
03.09.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanissa semifinalistit selvillä
28.08.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 16/16
26.08.2009 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup 5/7
24.08.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset 15/16
21.08.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin keskiarvot 2009
21.08.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin pudotuspelit alkavat
20.08.2009 - Speedwaysanomat
80cc tuloksia Ruotsista
18.08.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskan tulokset 13.8.2009
14.08.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 14/16
13.08.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset 13/16
08.08.2009 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup -keskiarvot 4/6
07.08.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 13/16
06.08.2009 - Speedwaysanomat
Tiedote koskien Forssan PM-maarataa
04.08.2009 - Sivuston ylläpito
Kauko Nieminen Suomenmestari
02.08.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 12/16
30.07.2009 - Speedwaysanomat
SM-finaali 01.08.09 Pori
30.07.2009 - Ratalajiryhmä / SML
FIM:n uusi äänenvaimennin
29.07.2009 - Sivuston ylläpito
TIEDOTE 19.7.2009 AJETUSTA SPEEDWAYN SM-KARSINNASTA
29.07.2009 - Sivuston ylläpito
Häjyille 80cc Suomen Cup
26.07.2009 - Speedwaysanomat
Timo Lahti U21 Suomenmestari
25.07.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 11/16
23.07.2009 - Speedwaysanomat
Suomen joukkue maaradan joukkue MM-finaaliin
21.07.2009 - Sivuston ylläpito
U21 SM-Finaali Kuusankoskella 25.7.2009
14.07.2009 - Sivuston ylläpito
Allsvenskan jatkuu kolmena päivänä
14.07.2009 - Speedwaysanomat
Katajisto mukana U19 EM-finaalissa
11.07.2009 - Speedwaysanomat
80cc YTG 2009
10.07.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan ja U19 EM-finaali
09.07.2009 - Speedwaysanomat
80cc tuloksia Ruotsista
07.07.2009 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup Haapajärvellä
05.07.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset
03.07.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan jatkuu taas
01.07.2009 - Speedwaysanomat
80cc tuloksia Ruotsista
30.06.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset 9/16
26.06.2009 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup - keskiarvot 3/6
25.06.2009 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup 3/6
25.06.2009 - Speedwaysanomat
SM-henkilökohtainen
25.06.2009 - Sivuston ylläpito
Joni Kontoniemi on poissa
25.06.2009 - Sivuston ylläpito
Ruotsin Allsvenskan 9/16
25.06.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset 8/16
23.06.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 8/16
17.06.2009 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup 2/6
16.06.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset 7/16
11.06.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 7/16
11.06.2009 - Speedwaysanomat
Seinäjoen extraliigan ottelu
09.06.2009 - Sivuston ylläpito
80cc tuloksia Ruotsista
09.06.2009 - Speedwaysanomat
U21 joukkue MM-semifinaali Pardubice,CZ
07.06.2009 - Speedwaysanomat
U21 joukkue MM-semifinaali, Pardubice CZ
06.06.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset 6/16
05.06.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 6/16
03.06.2009 - Speedwaysanomat
80cc tuloksia Ruotsista
02.06.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset 5/16
29.05.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 5/16
27.05.2009 - Speedwaysanomat
80cc tuloksia Ruotsista
26.05.2009 - Speedwaysanomat
Ei onnea U21-karsinnassa
24.05.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset 4/16
22.05.2009 - Speedwaysanomat
80cc Suomen Cup 1/6
21.05.2009 - Speedwaysanomat
Microspeedway
21.05.2009 - Sivuston ylläpito
Ruotsin Allsvenskan 4/16
20.05.2009 - Speedwaysanomat
Maaradan vakionumerot kaudelle 2009
18.05.2009 - Sivuston ylläpito
80cc tuloksia Ruotsista
18.05.2009 - Speedwaysanomat
Katajisto U19 EM-finaaliin
17.05.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset 3/16
16.05.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 3/16
13.05.2009 - Speedwaysanomat
80cc tuloksia Ruotsista
11.05.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset 2/16
08.05.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin 80cc sarjat
07.05.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 2/16
06.05.2009 - Speedwaysanomat
Allsvenskanin tulokset 1/16
03.05.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 30.4.2009
30.04.2009 - Speedwaysanomat
Ruotsin Allsvenskan 2009
28.04.2009 - Speedwaysanomat
Suomen edustajat maaradan MM-karsintoihin ja ruohoradan ja EM-karsintoihin
26.04.2009 - Sivuston ylläpito
SML karsinta U19 ja U21 edustuksista 2009
21.04.2009 - Speedwaysanomat
80cc Speedway
20.04.2009 - Sivuston ylläpito
Ratalajikerhot / seurat
13.04.2009 - Sivuston ylläpito
Serenius jäi kiinni dopingtestissä
08.03.2009 - Sivuston ylläpito
Uusi ajajaesittely
01.03.2009 - Sivuston ylläpito
Uusia valokuvia...
24.02.2009 - Sivuston ylläpito
Uusia videoita nähtävillä
22.02.2009 - Sivuston ylläpito
Jääspeedway tiedote 21.1.
24.01.2009 - Sivuston ylläpito
Joni Kontoniemen kausi ohi
24.01.2009 - Sivuston ylläpito
Jääspeedwayn kuljettajavalintoja ja liigaottelun siirto
18.01.2009 - Sivuston ylläpito
Jääspeedwayn EM-semifinaali ja Finaali
13.01.2009 - Sivuston ylläpito
Suomen joukkue jääspeedwayn joukkue MM-finaaliin
13.01.2009 - Sivuston ylläpito
Kille Lahtinen palkittiin elämäntyöstä
21.12.2008 - Sivuston ylläpito
Team Finland Ruotsin jääspeedway liigassa
14.12.2008 - Sivuston ylläpito
Jääspeedway kuljettajat leirillä Rovaniemellä
08.12.2008 - Sivuston ylläpito
Vuoden U21 kuljettaja
26.11.2008 - Speedwaysanomat
Eskilstunan kuljettajakatsastus
05.10.2008 - Speedwaysanomat
Vargarnan kuljettajien mestaruuskilpailu
04.10.2008 - speedwaysanomat.fi
Testitapahtuma Ruotsissa
03.10.2008 - www.speedwaysanomat.fi
Tero Aarnio loukkaantui
14.09.2008 - Sivuston ylläpito
Joonas Kylmäkorven kausi ohi
14.08.2008 - Sivuston ylläpito
Moottoriurheilua netti-tv:stä
15.07.2008 - Sivuston ylläpito
Team Poptsov mukaan kaupunkisarjaan ulkopuolisena joukkueena
11.07.2008 - Sivuston ylläpito
SPEEDWAYN SM-KARSINTA
26.06.2008 - Sivuston ylläpito
Avoimet ovet 24.6.2008
13.06.2008 - Sivuston ylläpito
Muutoksia kilpaluihin
13.06.2008 - Sivuston ylläpito
Invitation for all Iceracing people
25.05.2008 - Sivuston ylläpito
Ratalajien tiedote 4/2008
25.05.2008 - Sivuston ylläpito
HEINOLAN MAARATA-KILPAILUT PERUTTU !
19.05.2008 - Sivuston ylläpito
Vetäytyminen kaupunkisarjasta
16.05.2008 - Sivuston ylläpito
Yyteri-speedway
07.05.2008 - Sivuston ylläpito
TIEDOTE: Tapparisääntö 073.5.13
04.05.2008 - Sivuston ylläpito
Raimo Juntunen maaradan MM-karsintaan
28.04.2008 - Sivuston ylläpito
Maarataharjoitus ja -kilpailu Forssan Pilvenmäellä
23.04.2008 - Sivuston ylläpito
Ratalajien tiedote 3/2008
16.04.2008 - Sivuston ylläpito
Säännöt ja joukkueet
30.03.2008 - Sivuston ylläpito
Sarjaspeedway-tiedote
30.03.2008 - Sivuston ylläpito
Jääspeedway SM-06 videogalleriassa
31.01.2008 - Sivuston ylläpito
Tommy Flyktman jääspeedwayn MM-sarjaan
31.01.2008 - Sivuston ylläpito
Vauhtikoneet jäällä
20.01.2008 - Sivuston ylläpito
Ratalajiryhmän tiedote 2/2008
20.01.2008 - Ratalajiryhmä / SML
Treenit Tuusniemellä
15.01.2008 - Sivuston ylläpito
Ratalajiryhmän tiedote 1/2008
11.01.2008 - Ratalajiryhmä / SML
Vuoden U21 kuljettaja
02.12.2007 - Sivuston ylläpito
Jääspeedway-asiaa...
27.11.2007 - Sivuston ylläpito
Uusia ajajaesittelyjä
16.09.2007 - Sivuston ylläpito
Sääntömuistutus Extraliigassa
30.07.2007 - Sivuston ylläpito
Laukkaselle ja Katajistolle speedwaysopimukset Englantiin
18.07.2007 - Sivuston ylläpito
Seinäjoen EM-karsinta videoina
06.07.2007 - Sivuston ylläpito
U19 EM-semifinaalivideoita heinäkuussa
19.06.2007 - Sivuston ylläpito
Kaikki Seinäjoen Extra-Liigan lähdöt videolla
05.06.2007 - Sivuston ylläpito
Hautamäen uudet kotisivut
04.05.2007 - Sivuston ylläpito
Kaupunki Cup-joukkueet
25.04.2007 - Sivuston ylläpito
Extra-Liigan säännöt
18.04.2007 - Sivuston ylläpito
Kuskiblogi auki
08.04.2007 - Sivuston ylläpito
Kaj Laukkanen Racing Team lehdistötiedote
13.03.2007 - Sivuston ylläpito
Uusi www-sivusto
03.03.2007 - Sivuston ylläpito
Jussi Hytönen Hopeapiikkeihin
06.02.2007 - Sivuston ylläpito
Videogalleria aukaisu
13.01.2007 - Sivuston ylläpito
SML:n tiedotusyhteistyö
12.12.2006 - Sivuston ylläpito
Kastren Racing Team eroaa Moottoriliitosta
26.11.2006 - Sivuston ylläpito
Lajiryhmään talousvastaava
23.11.2006 - Ratalajiryhmä / SML
Tietoja radoista
21.11.2006 - Sivuston ylläpito
SM-liigan keskiarvot
30.07.2006 - Sivuston ylläpito
FIM on tehnyt henkilövalinnat komissioihinsa
26.06.2006 - Sivuston ylläpito
SML tiedottaa… 4/06
09.06.2006 - Sivuston ylläpito
Maarata classic-moottoripyörä ja lisenssi
11.05.2006 - Sivuston ylläpito
Suomalainen speedway maailman huipulle
25.04.2006 - Sivuston ylläpito
Kokkolan SM-kilpailun mitätöinti
24.04.2006 - Sivuston ylläpito
Juhani Halme jatkaa SML:n puheenjohtajana
23.04.2006 - Sivuston ylläpito
Kilpailuluvat
19.04.2006 - Sivuston ylläpito
SML ja Kokkolan SM
07.04.2006 - Sivuston ylläpito
SML tiedottaa… 3/06
07.04.2006 - Sivuston ylläpito
Karttusen jäähyväiskisa
02.04.2006 - Sivuston ylläpito
SML tiedottaa… 2/06
16.03.2006 - Sivuston ylläpito
SML tiedottaa… 1/06
08.02.2006 - Sivuston ylläpito
 



Epari

Hautamäki Racing Team

Britwins

Idän Ritarit

Speedway Sanomat

Canal+

Seinäjoen Moottorikerho ry.

Mikko Raiski Oy

Kauhajoen Moottorikerho

SpeedwaySuomi.com