Etusivu  |   Kerhon tiedot  |   Kuljettajat  |   Junioritoiminta  |   Kilpailukalenteri  |   Tuloksia  |   Uutiset  |   Valokuvat  |   Liittyminen ja jäsenedut  |   Linkit  |   Facebook

Seinäjoen Moottorikerho ry

Vuonna 1926 perustettiin Etelä-Pohjanmaan Moottoripyöräklubi , joka myöhemmin muutettiin Seinäjoen Moottorikerhoksi. Alusta alkaen kerho kuului myös Suomen Moottoripyöräliittoon ja maksoi tietyn prosentin kilpailujen tuotosta liitolle. Alussa jäseniä oli 16. ja toiminta oli pientä. Onnistuneiden kilpailujen ja hyvien kuljettajien ansiosta SeMK on ollut jo vuosikymmeniä Suomen menestyneimpiä kerhoja speedwaypuolella.

Moni suomalainen Speedwayn huippukuljettaja onkin aloittanut Seinäjoella ja muutama ajaa ammattilaisena tänäkin vuonna. Jäsenmäärä on vaihdellut 100-150. paikkeilla ja toiminta laajentunut.

Kerhossa on maarata-, jäärata- ja jääspeedwaykuljettajia. Minispeedwayn puolella SeMK on toiminut edelläkävijänä ja ensimmäisenä kerhona aloittanut junioritoiminnan.

Omien speedwaypyörien hankinta kerholle on lisännyt innostusta ajotapahtumapäiville, mm. kouluille, firmoille ja nuorille.

Uutta potkua kerhoon tuo myös nyt kerhon virallinen jääharjoittelurata Kyrkkärillä.

TREENIPÄIVÄT SPEEDWAYRADALLA

Routakallion radan harjoitusajat:
MA, KE, TO klo 15-20, LA klo 12-20.
Ratamaksu 10€. Maksamalla kerhon jäsenmaksun 25 euroa (kannatusjäsen maksu 20€) tilille EPOP Seinäjoki FI 605 41901 2023 6694, treenaat koko kauden ilman ratamaksua .
Tervetuloa uudet ja vanhat kuskit! Muistakaa öljyäläpäisemätön huoltomatto pyörän alle.




HUOM! Rata suljettu 2 päivää ennen kisoja.
























 

 
Seinäjoen Moottorikerho ry - SeMK
Routakallio, 60210 SEINÄJOKI
050-3022992 Marjo Saranpää sihteeri
etunimi.sukunimi(at)semk.fi
www.semk.fi

Seinäjoen Moottorikerho ry
PL 6
60101 Seinäjoki

Puheenjohtaja
Mauri Palmi
0505701498
etunimi.sukunimi(at)semk.fi

Varapuheenjohtaja
Antti Jutila
0408339336
etunimi.sukunimi(at)semk.fi


Rahastonhoitaja/Mainosmyynti
Timo Palmi
Puh. 0504366 954
etunimi.sukunimi(at)semk.fi



Sihteeri,jäsenasiat
Marjo Saranpää
0503022992
etunimi.sukunimi(at)semk.fi

Junioripuolen yhteystiedot
Mika Sillanpää
0408720024
etunimi.sukunimi(at)semk.fi








  Speedway.fi

Databros

KT-kolarikorjaus

Hotelli Fooninki

st1

koneita

dieselhuolto

korjaamoseitoy

lounaskahvila

sevas

energia

  Seinäjoen Moottorikerho ry  |  Routakallio, 60210 SEINÄJOKI  |  050-3022992 Marjo Saranpää sihteeri  |  etunimi.sukunimi(at)semk.fi  |  www.semk.fi