EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


MAARATA: MM-sarja huipentuu lauantaina Ranskassa
25.09.2026 - Ratalajiryhmä / SML

Maaradan MM-sarjan päätösosakilpailu ajetaan myöhään lauantai iltana Marmandessa Ranskassa. Kaksi ensimmäistä osakilpailua on päättynyt saksalaisjuhliin paluun sarjaan tehneen Erik Rissin johdolla. Suomalaiskuljettajista Jesse Mustonen on kahden osakilpailun jälkeen sarjassa kuudentena ja Tero Aarnio yhdeksäntenä.

Mustonen on molemmissa osakilpailuissa ollut ensimmäinen finaalin ulkopuolelle jäänyt kuljettaja sijoittuen kuudenneksi. Aarnio on niin ikään selvittänyt tiensä kahdesti semifinaaleihin, mutta jäänyt molempien jälkeen finaalin ulkopuolelle. Ensimmäisessä osakilpailussa sijoitus oli kahdestoista ja toisessa seitsemäs.

Rodenissa Hollannissa ajettu Long Track of Nations oli Suomen joukkueelle valtava pettymys. Nyt kumpikin kuljettajista hakee onnistunutta päätöstä maaratakaudelle.

- Rodeni oli grande catastrof. Tästä päätöskisasta on ristiriitaiset fiilikset. Ikinä ei ole Marmandessa hyvin mennyt, niin jos saisi parhaan siellä ajetun kisan aikaseksi. Pyörät on saatu onneksi rakennettua taas ajokuntoisiksi ja vähän saatu paikallisilta kavereilta säätöihin vinkkiä. Saadaan MM-sarja ja samalla tämä tietynlainen murheenkryynikausi maaradan osalta pakettiin ja päästään keskittymään ensi kesään. Tavoite on pystyä vielä sarjapisteissä nousemaan ylemmäs, jotta olisi ensi kauden MM-sarjaan varma paikka, kommentoi Aarnio.

Kilpailu on nähtävissä fim-moto.tv:n kautta. Ensimmäinen erä kello 21.30 Suomen aikaa.

Starttilista 26.9. Marmande, Ranska (*sijotus sarjassa ennen päätöskilpailua)
1. Theo Ugoni, Ranska *17
2. Jake Mulford, Iso-Britannia *14
3. Mika Meijer, Hollanti *10
4. Erik Riss, Saksa *1
5. Ashton Vale, Iso-Britannia *-
6. Darryl Riitchings, Iso-Britannia *21
7. Niek Meijerink, Hollanti *-
8. Jesse Mustonen, Suomi *6
9. Chris Harris, Iso-Britannia *5
10. Lukas Fienhage, Saksa *4
11. William Kruit, Hollanti *8
12. Glenn Moi, Norja *11
13. Anthony Chauffour, Ranska *18
14. Zach Wajtknecht, Iso-Britannia *3
15. Dave Meijerink, Hollanti *2
16. Tino Bouin, Ranska *16
17. Patrick Kruse, Tanska *7
18. Jan Hlačina, Tshekki *25
19. Tero Aarnio, Suomi *9
20. Kenneth Kruse Hansen, Tanska *13
21. Noah Urda (varalla) *19

#moottoriliitto

*Jesse Mustonen vauhdissa Rodenissa.
Kuva Jesper Veldhuizen / baansportfansite
Teksti Miro Nevanperä

 

RATALAJIRYHMÄ TIEDOTTAA: Kotimaiset kilpailut kaudelle 2026
22.09.2026 - Ratalajiryhmä / SML


 
20.09.2026  MAARATA: Suomella haastava joukkue MM-finaali - tasaisessa kilpailussa lopulta kuudes [ Ratalajiryhmä / SML ]
18.09.2026  MAARATA: Suomi tavoittelee historian ensimmäistä joukkuemaailmanmestaruutta sunnuntaina [ Ratalajiryhmä / SML ]
13.09.2026  SPEEDWAY: Suomi ajoi upeasti jatkoon pariajon EM-semifinaalissa [ Ratalajiryhmä / SML ]
13.09.2026  FLAT TRACK: Purtilo luisteli sijalle 15. Unkarissa [ Ratalajiryhmä / SML ]
11.09.2026  SPEEDWAY: Suomi tavoittelee pariajon EM-finaalipaikkaa lauantaina [ Ratalajiryhmä / SML ]
11.09.2026  FLAT TRACK: Purtilon MM-pistejahti jatkuu lauantaina Unkarissa [ Ratalajiryhmä / SML ]
06.09.2026  MAARATA: Mustonen ja Aarnio täpärästi ulos finaalista [ Ratalajiryhmä / SML ]
05.09.2026  MAARATA: MM-sarja jatkuu lauantaina [ Ratalajiryhmä / SML ]

  Ratalajien keskustelupalsta
KALENTERIPÄIVITYKSET
20.09.2026 Joukkue MM-finaali, Roden, Hollanti
13.09.2026 Pariajon EM-semifinaali, Mureck, Itävalta
13.09.2026 MM-sarja, Vasad, Unkari
05.09.2026 MM-osakilpailu, Morizes, Ranska
30.08.2026 MM-sarja, Kings Lynn, Englanti
SEURAAVAT KILPAILUT

PÖRSSI
05.01.2026 Ostetaan: Ostetaan Jrm 500 moottori
30.01.2025 Ostetaan: 884 keinuvivut
24.01.2025 Myydään: Speedway kengät+Peltikenkä ja remmi
31.05.2024 Myydään: Spewa saappaat+pelti
09.05.2023 Myydään: Japin osia
VIIMEISIMMÄT KUULUMISET
Finaali 2/2 Västervik - Dackarna 47-43 - Dackarna mestari
25.09.2026 - Lahti Racing
Finaali 2/2 Gdansk - Landshut 54-36
22.09.2026 - Lahti Racing
Finaali 1/2 Dackarna - Västervik 47-43
18.09.2026 - Lahti Racing
Finaali 1/2 Landshut - Gdansk 39-39
13.09.2026 - Lahti Racing
MAARATA: Jesseltä huippusuoritus Vechtassa
13.09.2026 - Must One's Racing Team


VIDEOT TOP5
10.06.2006 I Kauhajoki-speedway, 500cc
10.06.2006 I Kauhajoki-speedway, 500cc
01.07.2006 SM-finaali, Seinäjoki
09.06.2007 U19, EM-semifinaali 2, Seinäjoki
09.06.2007 U19, EM-semifinaali 2, Seinäjoki
Speedwaysanomat