MM-sarja, Herxheim, Saksa 09.05.2024 | Laji: Maarata
Suomalaisilla haastava päivä Herxheimissä
Maaradan henkilökohtainen MM-sarja polkaistiin käyntiin tänään kun Saksan Herxheimissä ajettiin kauden avausosakilpailu. MM-avauksessa nähtiin radalla kaksi suomalaista kun sarjan vakiokuljettaja Tero Aarnion lisäksi sarjan varamies Henri Ahlbom oli kilpailussa mukana. Molemmat olivat kautensa jo Keski-Euroopan maaradoilla avanneet. Aarnio ajoi Saksan Plattlingissä henkilökohtaisen kilpailun toiseksi, Ahlbom puolestaan voitti Saksan Lübbenaussa ajetun Kultainen kypärä- kilpailun.
Suomalaisten kilpailusta Herxheimissä muodostui lopulta haastava. Ahlbom ajoi kilpailun sijalle 11. Ahlbom ajoi avauserästään yhden pisteen. Toinen erä päättyi hylkäykseen kun suomalainen ajautui radalta ulos nurmikolle. Kaksi seuraavaa erää tuottivat neljä pistettä lisää, Ahlbomin ylittäessä maaliviivan kolmantena. Viimeisessä erässään Ahlbom jäi viimeiseksi, joten kilpailun saldoksi tuli viisi ajettua erä pistettä. MM-sarjan pisteet jaetaan sijoitusten mukaan, joita kertyi 11. sijan turvin niin ikään viisi kappaletta.
Aarnion kilpailu kaatui lopulta teknisiin murheisiin. Aarnio ylitti avauserässään maaliviivan viimeisenä. Pistetili aukesi toisessa erässä, suomalaisen oltua maalissa kolmantena. Erästä Aarniolle kaksi pistettä. Kolmas ja neljäs erä päättyivät keskeytyksiin, ennen kuin viimeisestä erästään Aarnio nappasi yhden eräpisteen lisää. Yhteensä kolme ajettua erä pistettä riittivät sijaan 14. MM-pisteitä Aarniolle avauskilpailusta kaksi kappaletta.
-Kaikki mikä voi mennä pieleen niin meni pieleen. Eilen treeneissä kaikki vielä tuntui hyvälle, tänään ei mikään onnistunut. Kumpikaan pyöristä ei toiminut. Yritettiin saada niitä kuntoon mutta ei. Nyt on hurja vuori kiivettävänä, jos mieliin kuuden joukkoon MM-sarjassa. No ei muuta kun eteenpäin, toteaa Aarnio.
MM-sarja jatkuu seuraavan kerran 13. heinäkuuta kun MM-pisteistä taistellaan Ranskan Marmandessa. Yhteensä MM-sarja kattaa viisi osakilpailua.
1. | Martin Smolinski, | Saksa | 21 |
2. | Zach Wajtknecht, | Iso-Britannia | 19 |
3. | Lukas Fienhage, | Saksa | 17 |
4. | Chris Harris, | Iso-Britannia | 15 |
5. | Erik Riss, | Saksa | 13 |
6. | Dave Meijerink, | Hollanti | 11 |
7. | Andrew Appleton, | Iso-Britannia | 10 |
8. | Jordan Dubernard, | Ranska | 9 |
9. | Michael Härtel, | Saksa | 8 |
10. | Romano Hummel, | Hollanti | 7 |
11. | Henri Ahlbom, | Suomi | 5 |
12. | Jacob Bukhave, | Tanska | 4 |
13. | Kenneth Kruse Hansen, | Tanska | 3 |
14. | Tero Aarnio, | Suomi | 2 |
15. | Hynek Stichauer, | Tsekki | 1 |
16. | Max Dilger, | Saksa | 0 |
Teksti: Matias Hirsimäki, Ratalajiryhmä / SML
  | |
|
|

EM-karsinta, Brokstedt, Saksa 01.05.2025 Speedway |  | SM-finaali, Teivo, Tampere 24.05.2025 Maarata |  | SGP3, Krsko, Slovenia 24.05.2025 Speedway |  | SGP2, Glasgow, Skotlanti 24.05.2025 Speedway |  | EM-semifinaali, Macaire, Ranska 07.06.2025 Ruohorata |  | GP-karsinta, Zarnovic, Slovakia 07.06.2025 Speedway |  | GP-karsinta, Abensberg, Saksa 09.06.2025 Speedway |  | Pariajon EM-finaali, Daugavpils, Latvia 19.07.2025 Speedway |  | EM-semifinaali, Werlt, Saksa 26.07.2025 Ruohorata |  | 250cc EM-semifinaali, Kumla, Ruotsi 06.09.2025 Speedway |  | MM-challenge, Moriz, Ranska 06.09.2025 Maarata |  | MM-finaali, Vechta, Saksa 13.09.2025 Maarata |  | Speedway Of Nation, Torun, Puola (pvm. tarkentuu) 30.09.2025 Speedway |  | |
|
|