MM-karsinta, Sanok, Puola 28.01.2012 | Laji: Jääspeedway
Venäläiset ylivoimaisia, Järf loisto suoritukseen
Jääspeedwayn MM-karsinnat saatiin päätökseen myöhään lauantai-iltana, kun loput karsintakilpailut ajettiin Puolan Sanokissa ja Itävallan St Johannissa. Venäjä on lajin ylivoimainen mahtimaa ja se näkyi myös näissä kilpailuissa, kärkisijat matkasivat itänaapuriin. Molemmista kilpailuista viisi parasta selvitti tiensä jatkoon MM-sarjaan.
St Johannissa venäläiset ottivat kolmoisvoiton ennen kotiyleisön suosikkeja Franz Zornia ja Harald Simonia. Suomen Mats Järf taisteli upeasti 6:nneksi 10 pisteellä, vaikka matkaan mahtui epäonneakin. Suomen toinen edustaja Janne Vilponen jäi harmittavasti pisteen päähän semifinaalieristä.
- Ensimmäinen erä on näköjään aina epäonninen täällä St Johanissa. Nyt hajosi moottori, kaksi kierrosta se kesti. Loput erät jouduin ajamaan kakkospyörällä. Se ei ole ihan ykköspyörän veroinen, eikä sillä ole yhtä hyvä startata. Taistelemalla ja ohittelemalla piti pisteet kerätä, joten siinä mielessä olen tyytyväinen tulokseen. Nyt en tiedä vielä olenko jatkossa, miten noiden venäläisten jatkopaikat nyt sitten menee, kommentoi vaasalainen Mats Järf.
Puolan Sanokissa ajetussa karsinnassa venäläiset Nikolai Krasnikov ja Daniil Ivanov olivat omaa luokkaansa. Ruotsin Robert Henderson ajoi mahtavan kilpailun sijoituttuaan neljänneksi ja varmisti samalla Ruotsin värit MM-sarjaan. Suomen Jouni Seppänen keräsi pisteitä neljä ja sijoituksen 13.
- Ihan ok on nuo neljä pistettä. Harmittaa eka erässä tullut kaatuminen, se johtui ihan omasta ajovirheestä. Kävin siinä taistelua Norjan Jo Saetren kanssa ja laskin sisäkurviin tarkoituksena ohittaa Saetre kun etupyörä haukkasi ja kaaduin. Muuten mentiin se mitä pystyttiin. En ole kauhean tyytyväinen mutta ei tässä nyt ihan pettynytkään voi olla, kommentoi Jouni Seppänen omaa kilpailuaan.
Karsinnoissa oli mukana yhteensä 9 venäläistä kuljettajaa ja he valtasivat kärkisijat kaikissa kolmessa kilpailussa. MM-sarjassa saa kuitenkin olla maksimissaan 6 edustajaa / maa, ja lisäksi kansainvälinen moottoriliitto FIM nimeää yhden kuljettajan tulevaan sarjaan, joten kaikki MM-sarjan kuljettajat eivät ole vielä selvillä.
Tulokset Sanok, Puola:
| 1. | Nikolai Krasnikov | Venäjä | 21 |
| 2. | Daniil Ivanov | Venäjä | 19 |
| 3. | Grzegorz Knapp | Puola | 14 |
| 4. | Robert Henderson | Ruotsi | 14 |
| 5. | Jan Klatovski | Tsekki | 12 |
| 6. | Martin Leitner | Itävalta | 10 |
| 7. | Stefan Pletschacher | Saksa | 10 |
| 8. | Fredrik Johansson | Ruotsi | 8 |
| 9. | Pavel Strugala | Puola | 8 |
| 10. | Jo Saetre | Norja | 5 |
| 11. | Charly Ebner jun. | Itävalta | 5 |
| 12. | Petr Klauz | Tsekki | 4 |
| 13. | Jouni Seppänen | Suomi | 4 |
| 14. | Miroslav Daniszewski | Puola | 3 |
| 15. | Ronny Häring | Sveitsi | 1 |
| 16. | Rene Dünki | Sveitsi | 0 |
Terveisin
Tomi Nevanperä
  | |
|
|

SM-finaali, Haapajärvi 13.06.2026 Speedway |  | U23 SM-finaali, Haapajärvi 13.06.2026 Speedway |  | 250cc kansallinen, Haapajärvi 13.06.2026 Speedway |  | SGP3 - 250cc MM-semifinaali, Pardubice, Tsekki 16.06.2026 Speedway |  | U19 EM-semifinaali, Debrecen, Unkari 20.06.2026 Speedway |  | U19 EM-semifinaali, Plzen, Tsekki 20.06.2026 Speedway |  | SGP2 - U21 MM-semifinaali, Fjelsted, Tanska 27.06.2026 Speedway |  | Routsikan Räminät, Seinäjoki 27.06.2026 Speedway |  | Viking Cup, Seinäjoki 10.07.2026 Flat track |  | SGP4 - 190cc maailmanmestaruus, Målilla, Ruotsi 11.07.2026 Speedway |  | Viking Cup, Seinäjoki 11.07.2026 Flat track |  | SeMk 100v. Juhlakisa, Seinäjoki 18.07.2026 Speedway |  | 250cc EM Youth Speedway Championship, Zarnovica, Slovakia 01.08.2026 Speedway |  | Veteraanipäivä, Seinäjoki 01.08.2026 Speedway |  | Mönkkärien harjoituskisa, Seinäjoki 08.08.2026 Muu tapahtuma |  | Parispeedwayn semifinaali, Mureck, Itävalta 12.09.2026 Speedway |  | Joukkue MM-finaali, Roden, Hollanti 20.09.2026 Maarata |  | |
|
|