Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
MM-karsinta, Lukhovitsy, Venäjä
28.01.2012 | Laji: Jääspeedway

Venäläiset tylyjä isäntiä, Antti Aakko viides

Isäntämaan kuljettajat olivat hurjassa vauhdissa tänään Lukhovitsyssä ajetussa jääspeedwayn MM-karsinnassa. Venäläiset valtasivat neljä ensimmäistä sijaa. Antti Aakko oli kilpailussa hyvässä vauhdissa sijoittuen viidenneksi. Aakon kilpailuun mahtui myös epäonnea, sillä kaasuttimen rikkoutumisen vuoksi mies joutui ajamaan semifinaalierän kakkospyörällään. Siinä hän jäi kolmanneksi ja ensimmäisenä ulos jatkopaikoilta. Kilpailusta neljä parasta jatkaa tämän kauden MM-sarjaan. Suomen toinen edustaja Jussi Nyrönen keräsi kolme pistettä ja sijoittui 13:nneksi.

Aakko voi kuitenkin paikan MM-sarjassa vielä saada, sillä yhdestä maasta saa olla MM-sarjassa kuusi edustajaa. Tänään illalla Itävallan St Johannissa ja Puolan Sanokissa ajettavissa MM-karsinnoissa on mukana yhteensä vielä viisi venäläistä kuljettajaa. Lisäksi kansainvälinen moottoriliitto FIM nimeää sarjaan yhden kuljettajan, joten MM-sarjan kuljettajat ovat selvillä vasta tämän illan karsintojen sekä FIM:n nimeämisen jälkeen.

Tulokset Lukhovitsy:
1.Eduard KrysovVenäjä18
2. Sergei MakarovVenäjä18
3. Sergei KarantsintsevVenäjä18
4. Igor KononovVenäjä16
5. Antti AakkoSuomi12
6. Max NiedermaierSaksa9
7. Stefan SvenssonRuotsi9
8. Joakim SöderströmRuotsi7
9. Josef KreuzbergerItävalta7
10. Jan PecinaTsekki6
11. Yegor KazenniyVenäjä5
12. Franz MayerbühlerSaksa4
13. Jussi NyrönenSuomi3
14. Radek HutlaTsekki3
15. Gerrit Oege Schukken Hollanti 2
16. Ilya UlianovVenäjä0

Terveisin
Tomi Nevanperä


 
  KALENTERI
SM-finaali, Haapajärvi
13.06.2026 Speedway
U23 SM-finaali, Haapajärvi
13.06.2026 Speedway
250cc kansallinen, Haapajärvi
13.06.2026 Speedway
SGP3 - 250cc MM-semifinaali, Pardubice, Tsekki
16.06.2026 Speedway
U19 EM-semifinaali, Debrecen, Unkari
20.06.2026 Speedway
U19 EM-semifinaali, Plzen, Tsekki
20.06.2026 Speedway
SGP2 - U21 MM-semifinaali, Fjelsted, Tanska
27.06.2026 Speedway
Routsikan Räminät, Seinäjoki
27.06.2026 Speedway
Viking Cup, Seinäjoki
10.07.2026 Flat track
SGP4 - 190cc maailmanmestaruus, Målilla, Ruotsi
11.07.2026 Speedway
Viking Cup, Seinäjoki
11.07.2026 Flat track
SeMk 100v. Juhlakisa, Seinäjoki
18.07.2026 Speedway
250cc EM Youth Speedway Championship, Zarnovica, Slovakia
01.08.2026 Speedway
Veteraanipäivä, Seinäjoki
01.08.2026 Speedway
Mönkkärien harjoituskisa, Seinäjoki
08.08.2026 Muu tapahtuma
Parispeedwayn semifinaali, Mureck, Itävalta
12.09.2026 Speedway
Joukkue MM-finaali, Roden, Hollanti
20.09.2026 Maarata
  Speedwaysanomat