Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
MM-finaali 5, Assen, Hollanti
16.03.2012 | Laji: Jääspeedway

Jääspeedwayn MM-finaalisarja jatkui kuluneena viikonloppuna Hollannin Assenissa. Perjantaina ajettiin sarjan 5 finaali. Antti Aakko teki aiemmista finaaleista tutun suorituksen, 9. sija ja 7 MM-pistettä. Mats Järfille kyyti oli kylmää, pisteitä ei kertynyt ja sijoitus 16. Odotetusti venäläisten hallitsemassa kilpailussa voittajaksi ajoi Dmitri Khomitsevits tiivistäen samalla sarjan kärkikolmikkoa. Alkueriä hallinnut Nikolai Krasnikov kaatui finaalierässä ja jäi neljänneksi.

Tänään myöhään illalla ajetussa 6 finaalissa Antti Aakko paransi vauhtia eilisestä. Alkueristä Aakko keräsi kahdeksan pistettä ja se riitti kahdeksan parhaan semifinaalieriin. Semifinaalierässään Aakko jäi kuitenkin kolmanneksi. Loppusijoitus oli kuitenkin hyvä, 8. ja 9 MM-pistettä. Mats Järf onnistui tänään avaamaan pistetilinsä, 2 pisteellä Järf sijoittui 15:nneksi. Kilpailun voittajaksi ajoi Daniil Ivanov ennen Krasnikovia. Samalla taistelu mestaruudesta tiivistyi entisestään, sillä Krasnikov johtaa sarjaa vain 4 pisteen erolla ennen Ivanovia. Eilen voittajaksi ajaneen Dmitri Khomitsevitsin suoritus semifinaalissa hylättiin ja hän jäi viidenneksi. Samalla Khomitsevits jäi ehkä jo ratkaisevan kauas sarjan kärkikaksikosta.

MM-mitalien kohtalo ratkeaa Uppsalassa 31.3.-1.4. ajettavassa kauden päätös viikonlopussa.

Tulokset MM-finaali 5:
1.Dmitri KhomitsevitsVenäjä20
2. Daniil Ivanov Venäjä 15
3. Dmitry Koltakov Venäjä 15
4. Nikolai Krasnikov Venäjä 18
...
9. Antti Aakko Suomi 7 (2,0,1,2,2)
...
16. Mats Järf Suomi 0 (0,0,0,0,0)

Terveisin
Tomi Nevanperä


 
  KALENTERI
SM-finaali, Haapajärvi
13.06.2026 Speedway
U23 SM-finaali, Haapajärvi
13.06.2026 Speedway
250cc kansallinen, Haapajärvi
13.06.2026 Speedway
SGP3 - 250cc MM-semifinaali, Pardubice, Tsekki
16.06.2026 Speedway
U19 EM-semifinaali, Debrecen, Unkari
20.06.2026 Speedway
U19 EM-semifinaali, Plzen, Tsekki
20.06.2026 Speedway
SGP2 - U21 MM-semifinaali, Fjelsted, Tanska
27.06.2026 Speedway
Routsikan Räminät, Seinäjoki
27.06.2026 Speedway
Viking Cup, Seinäjoki
10.07.2026 Flat track
SGP4 - 190cc maailmanmestaruus, Målilla, Ruotsi
11.07.2026 Speedway
Viking Cup, Seinäjoki
11.07.2026 Flat track
SeMk 100v. Juhlakisa, Seinäjoki
18.07.2026 Speedway
250cc EM Youth Speedway Championship, Zarnovica, Slovakia
01.08.2026 Speedway
Veteraanipäivä, Seinäjoki
01.08.2026 Speedway
Mönkkärien harjoituskisa, Seinäjoki
08.08.2026 Muu tapahtuma
Parispeedwayn semifinaali, Mureck, Itävalta
12.09.2026 Speedway
Joukkue MM-finaali, Roden, Hollanti
20.09.2026 Maarata
  Speedwaysanomat