EM-sarja, Bydgoszcz, Puola 16.06.2021 | Laji: Speedway
Timo Lahti EM-sarjan avauksessa sijalle 16.
Speedwayn henkilökohtainen EM-sarja vuosimallia 2021 käynnistyi tänään Puolan Bydgoszczissa. Alunperin kilpailu oli tarkoitus ajaa viime lauantaina, mutta vesisade siirsi kilpailun tälle päivälle. Suomalaisvärejä EM-sarjassa edustaa Timo Lahti, jonka näytöt viime kauden sarjassa ja tämän vuoden karsinnassa toivat paikan sarjaan villillä kortilla. Lahden lähtökohdat illan kilpailuun eivät olleet parhaat mahdolliset, hänen oltuaan mukana kolarissa eilen Ruotsin liigassa. Alkuerien kaksi nopeinta lunastivat paikan illan finaalierään ja sijoille 3.-6. tulleet Last Chance- erään, josta kahdelle oli luvassa paikka finaaliin.
Lahti avasi kilpailun kolmannen sijan tuomalla yhdellä pisteellä, kun avauserässä selän taakse jäi Ruotsin Jacob Thorssell. Myös toisessa erässään Lahti kaasutteli ruutulipulle kolmantena, ottaen illan toisen pisteensä. Kolmannessa ja neljännessä erässään Lahti jäi neljänneksi eikä pistetili karttunut näiden erien osalta. Viimeisessä erässä nähtiin Lahden osalta illan paras suoritus. Suomalainen pääsi startista kärkeen, mutta erän aikana Tsekin Vaclav Milik sekä Puolan Bartosz Smektala pääsivät kuittaamaan ohitse Lahdesta. Maalissa Lahti siis kolmantena saaden yhden pisteen. Yhteensä Lahden ajamat viisi erää tuottivat kolme pistettä, jotka riittivät sijaan 16.
Kilpailun voittoon ajoi Tanskan Leon Madsen ennen Puolan Piotr Pawlickia ja Iso-Britannian Daniel Bewleytä. EM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan Saksan Güstrowissa 26. kesäkuuta. Yhteensä EM-sarja kattaa neljä osakilpailua.
1. | Leon Madsen, | Tanska | 13 |
2. | Piotr Pawlicki, | Puola | 15 |
3. | Daniel Bewley, | Iso-Britannia | 11 |
4. | Mikkel Michelsen, | Tanska | 14 |
5. | Patryk Dudek, | Puola | 11 |
6. | Vadim Tarasenko, | Venäjä | 11 |
7. | Robert Lambert, | Iso-Britannia | 8 |
8. | Kai Huckenbeck, | Saksa | 8 |
9. | Vaclav Milik, | Tsekki | 7 |
10. | Andzejs Lebedevs, | Latvia | 5 |
11. | Jacob Thorssell, | Ruotsi | 5 |
12. | Bartosz Smektala, | Puola | 4 |
13. | Patrick Hansen, | Tanska | 4 |
14. | Sergey Logachev, | Venäjä | 4 |
15. | Nicki Pedersen, | Tanska | 3 |
16. | Timo Lahti, | Suomi | 3 (1,1,0,0,1) |
17. | Mateusz Tonder, | Puola | 0 |
18. | Wiktor Przyjemski, | Puola | 0 |
Teksti: Matias Hirsimäki, Ratalajiryhmä/SML
  | |
|
|

2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004
EM-kilpailu, Puola 04.12.2021 Jääspeedway |  | MM-semifinaali, Daugavpils, Latvia 17.09.2021 Speedway |  | HäMK 90 v. juhlakilpailu, Tampere 12.09.2021 Speedway |  | Flat track Suomen Cup 2/2, Tampere 12.09.2021 Speedway |  | SM-liiga 6, Tampere 11.09.2021 Speedway |  | SM-liiga 5, Kuusankoski 09.09.2021 Speedway |  | RFF Suomi-sarja, Seinäjoki 04.09.2021 Speedway |  | MM-sarja, Puola 28.08.2021 Maarata |  | SM-liiga 4, Hyvinkää 23.08.2021 Speedway |  | MM-challenge, Pardubice, Tsekki 22.08.2021 Maarata |  | Flat track, Diedenberg, Saksa 21.08.2021 Speedway |  | Henkilökohtainen PM-finaali, Kauhajoki (PERUTTU) 21.08.2021 Maarata |  | Flat track Suomen Cup 1/2, Kauhajoki 21.08.2021 Speedway |  | Henkilökohtainen SM-finaali, Hyvinkää 14.08.2021 Speedway |  | RFF Suomi-sarja, Tampere 08.08.2021 Speedway |  | Pariajon SM-finaali, Tampere 07.08.2021 Speedway |  | SM-liiga 3, Seinäjoki 25.07.2021 Speedway |  | U23 henkilökohtainen SM-finaali, Seinäjoki 24.07.2021 Speedway |  | SM-liiga 2, Varkaus 19.07.2021 Speedway |  | GP-sarja, Marmunde, Ranska 13.07.2021 Maarata |  | EM-sarjan 4. osakilpailu, Rybnik, Puola 10.07.2021 Speedway |  | SM-liiga 1, Haapajärvi 10.07.2021 Speedway |  | RFF Suomi-sarja, Varkaus 03.07.2021 Speedway |  | EM-sarjan 3. osakilpailu, Gdansk, Puola 03.07.2021 Speedway |  | EM-sarjan 2. osakilpailu, Gustrow, Saksa 26.06.2021 Speedway |  | MM-karsinta, Glasgow, Skotlanti 19.06.2021 Speedway |  | MM-karsinta, Terenzano, Italia 19.06.2021 Speedway |  | EM-sarja, Bydgoszcz, Puola 16.06.2021 Speedway |  | U21 MM-sarja, Daugavpils, Latvia 12.06.2021 Speedway |  | SEC Challenge, Pardubic, Tsekki 22.05.2021 Speedway |  | Henkilökohtainen SM-finaali, Kauhajoki 06.03.2021 Jääspeedway |  | MM-sarja, Togliat, Venäjä 14.02.2021 Jääspeedway |  |
Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
| |
|
|