Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
PM-finaali, Forssa
21.09.2018 | Laji: Maarata | Järjestäjä: Forssan Moottoriseura ry ( FMS )

Anders Mellgren PM-kultaan Forssassa

Maaradan henkilökohtainen Pohjoismaiden mestaruus ratkaistiin lauantai-iltana Forssan Pilvenmäen raviradalla. Poisjääntien seurauksena radalla nähtiin lopulta 14 kuljettajaa, joista 11 olivat Suomesta. Ennakkosuosikkeja kilpailuun olivat pitkältä sairaslomalta radalle palannut Henri Ahlbom, Ruotsin Anders Mellgren, sekä kotiradallaan ajanut kokenut arvokisakävijä Aarni Heikkilä. Kilpailussa ajettiin ensin 15 alkuerää, jonka jälkeen vuorossa olivat kaksi semifinaalia sekä finaali.

Alkuerissä parasta vauhtia piti juuri Ahlbom, joka kaasutteli jokaisen ajamansa erän ykkösenä maaliin. Myös Mellgren oli hyvässä vauhdissa ajaen alkueriin 18 pistettä, kuten myös Norjan Tommy Thu. Heikkilä kaasutteli semifinaaleihin 13 pisteellä. Janne Koivula sai kasaan 12, Daniel Henderson 11 ja ensimmäistä maarata-kilpailuaan ajanut Nike Lunna 10. Klaus-Peter Gerdemann, Max Koivula ja Jarmo Raappana nappasivat viimeiset paikat semifinaaleihin.

Ahlbom jatkoi voittokulkuaan ensimmäisen semifinaalin voitolla. Heikkilä varmisti myös finaalipaikkansa oltuaan maalissa toisena. Janne Koivulan, Gerdemannin ja Max Koivulan kilpailu päättyi semifinaaliin. Toisen semifinaalin vei nimiinsä Lunna ennen Mellgreniä, Hendersonia ja Thuta.

Illan finaalin ja PM-kullan vei nimiinsä Mellgren, ennen hopealle ajanutta Lunnaa ja kilpailua finaaliin asti hallinutta Ahlbomia. Thu ajoi neljänneksi jättäen Heikkilän sijalle viisi.

1. Anders Mellgren, Ruotsi 18+3+4
2. Nike Lunna, Suomi 10+4+3
3. Henri Ahlbom, Suomi 20+4+2
4. Tommy Thu, Norja 18+1+1
5. Aarni Heikkilä, Suomi 13+3+0
6. Janne Koivula, Suomi 12+2
7. Daniel Henderson, Ruotsi 11+2
8. Klaus-Peter Gerdemann, Suomi 10+1
9. Max Koivula, Suomi 9+0
10. Jarmo Raappana, Suomi 7+N
11. Simo Pulli, Suomi 7
12. Jarkko Kunnaskari, Suomi 7
13. Jarno Kokkonen, Suomi 4
14. Mattias Blom, Suomi 3

Teksti: Matias Hirsimäki, Ratalajiryhmä/SML

Yhteystiedot
Forssan Moottoriseura ry ( FMS )
041 318 5107 - Jouni Mäki-Tulokas
sihteeri@forssanmoottoriseura.fi
www.forssanmoottoriseura.fi

 
  TULOKSET
2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

PM-finaali, Forssa
21.09.2018 Maarata
SM-liiga 8, Nokia
08.09.2018 Speedway
SM-liiga 7, Pori
25.08.2018 Speedway
SM-liiga 6, Nokia
22.08.2018 Speedway
SM-liiga 5, Hyvinkää
20.08.2018 Speedway
U19 EM-finaali
11.08.2018 Speedway
85cc EC, Skaerbak, Tanska
10.08.2018 Speedway
64. SM-finaali, Haapajärvi
05.08.2018 Speedway
Joukkue PM, Hagfors, Ruotsi
29.07.2018 Maarata
U21 EM-karsinta, Oslo, Norja
28.07.2018 Speedway
85cc YGT, Rybnik, Puola
28.07.2018 Speedway
SM-liiga 4, Seinäjoki
24.07.2018 Speedway
SM-liiga 2, Pori
23.07.2018 Speedway
U21 MM-semifinaali, Riika, Latvia
14.07.2018 Speedway
29. U21 SM-finaali , Pori
08.07.2018 Speedway
39. pariajon SM-finaali, Pori
07.07.2018 Speedway
SM-karsinta, Pori
07.07.2018 Speedway
U19 EC-karsinta, Pardubice, Tsekki
05.07.2018 Speedway
250cc MM-semifinaalit, Gdansk, Puola
04.07.2018 Speedway
Pariajon EM-semifinaali, Debrecen, Unkari
30.06.2018 Speedway
U21 EM-semifinaali, Gniezno, Puola
30.06.2018 Speedway
MM-karsintojen finaali, Bielefeld, Saksa
24.06.2018 Maarata
MM-sarja, La Reole, Ranska
16.06.2018 Maarata
U21 MM-karsinta, Vetlanda, Ruotsi
16.06.2018 Speedway
U21 MM-karsinta, Liberec, Tsekki
16.06.2018 Speedway
74. SM-finaali, Tampere
09.06.2018 Maarata
250cc EC-semifinaalit, Randers, Tanska
09.06.2018 Speedway
Suomi-Ruotsi, Tampere
08.06.2018 Maarata
Speedway Of Nations, Manchester, Iso-Britannia
05.06.2018 Speedway
MM-karsinta, Marianske Laznes, Tsekki
02.06.2018 Maarata
SM-liiga 3, Seinäjoki
27.05.2018 Speedway
250cc PM-finaali, Målilla, Ruotsi
26.05.2018 Speedway
MM-karsinnat, Slangerup, Tanska
19.05.2018 Speedway
MM-karsinnat, Lonigo, Italia
19.05.2018 Speedway
MM-sarja, Herxheim, Saksa
10.05.2018 Maarata
SM-liiga 1, Hyvinkää
10.05.2018 Speedway
EM-karsinta, Pardubice, Tsekki
28.04.2018 Speedway
EM-karsinta, Balakovo, Venäjä
26.04.2018 Speedway
Jäätävä-sarja, Hailuoto
17.03.2018 Jääspeedway
Henkilökohtainen PM-finaali, Varkaus
10.03.2018 Jääspeedway
EM-finaali, Vyatskiye Polyan, Venäjä
25.02.2018 Jääspeedway
Jäätävä-sarja, Valkeakoski
17.02.2018 Jääspeedway
MM-joukkuefinaali, Shadrinski, Venäjä
11.02.2018 Jääspeedway
Henkilökohtainen SM-finaali, Kauhajoki
03.02.2018 Jääspeedway
MM-karsinta, Ylitornio
13.01.2018 Jääspeedway
MM-karsinta, Örnsköldvik, Ruotsi
13.01.2018 Jääspeedway


Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
  Speedwaysanomat