4. MM-osakilpailu, Rzeszow, Puola 10.08.2013 | Laji: Maarata
Ketjurikko vei Kylmäkorvelta voiton
Maaradan neljäs MM-osakilpailu ajettiin myöhään lauantai-iltana Puolan Rzeszowissa. Kilpailu oli sikäli erikoinen, että ensimmäistä kertaa maaradan MM-pisteistä ajettiin speedwayradalla. Suomalaisittain odotukset olivat korkealla, sillä maailmanmestari Joonas Kylmäkorpi pääsi ajamaan vanhalle kotiradalleen. Mies ajoi viime kaudella Rzeszowin riveissä Puolan liigaa.
Kylmäkorpi lähti kilpailuun 7 pisteen MM-johdossa ennen Hollannin Jannick de Jongia. Alkuun mestari ajoi kaksi kertaa toiseksi. Kolmannessa erässään mies kaatui etukaarteessa tullen hylätyksi. Sen jälkeen Kylmäkorpi ryhdistäytyi ja voitti viimeiset kaksi alkueräänsä. 14 pisteellä varmistui paikka semifinaaleihin.
Semifinaalissa Kylmäkorpi sijoittui toiseksi Ranskan Matthieu Tresarrieun jälkeen. Finaalissa Kylmäkorpi näytti mestarin otteita ja johti selvästi kunnes viimeisessä kaarteessa onnetar hylkäsi hänet totaalisesti. Ketjut hyppäsivät päältä ja vauhti hyytyi kokonaan. Mies taisteli itsensä kuitenkin maaliin saalistaen näin yhden arvokkaan pisteen.
- Ei ollut hyvä kisa, harmittaa. Onnikaan ei ollut myötä. Kolmannessa erässäni kaaduin, tuli stoplari ja lensin pyörän päältä pois. Sen jälkeen kolme erää meni hyvin. Finaalia johdin, kun viimeisessä kurvissa ketjut hyppäsi pois päältä. Rata oli tosi lopussa röykkyinen ja ne vaan lähti päältä. Työnsin itseni maaliin ja sain pisteen, kun Tresarrieu oli kaatunut aiemmin. Sen verran onneksi hyvääkin, että MM-pisteissä johto kasvoi 11 pisteeseen, kertoi Kylmäkorpi kilpailun jälkeen.
Suomen toinen edustaja Aki-Pekka Mustonen aloitti kilpailun hyvin mutta lopussa vauhti hyytyi ja tuloksena oli 16. sija ja 8 MM-pistettä.
- Kisaan mahtui hyviä ja huonoja eriä. Pyörät pelasi hyvin, miehen suorituskyky ei ihan riittänyt, totesi Mustonen.
Kilpailun voittajaksi ajoi Saksan Martin Smolinski, joka joutui jättämään edellisen osakilpailun loukkaantumisen vuoksi väliin. Todellinen yllättäjä oli Puolan Stanislaw Burza, joka oli mukana villillä kortilla. Mies ajoi kuvia kumartelematta komeasti seitsemänneksi ensimmäisessä MM-tason maaratakilpailussaan. Seuraavan kerran maaradan MM-pisteistä ajetaan Saksan Vechtassa 7.syyskuuta.
1. | Martin Smolinski | Saksa | 23 |
2. | Cameron Woodward | Australia | 20 |
3. | Josef Franc | Tsekki | 20 |
4. | Joonas Kylmäkorpi | Suomi | 18 (3,3,d,4,4,3,1) |
5. | Matthieu Tresarrieu | Ranska | 18 |
6. | Richard Hall | Iso-Britannia | 16 |
7. | Stanislaw Burza | Puola | 15 |
8. | Richard Speiser | Saksa | 15 |
9. | Jörg Tebbe | Saksa | 12 |
10. | Stephane Tresarrieu | Ranska | 10 |
11. | Theo Pijper | Hollanti | 9 |
12. | Stephan Katt | Saksa | 9 |
13. | David Howe | Iso-Britannia | 9 |
14. | Dirk Fabriek | Hollanti | 8 |
15. | Jannick de Jong | Hollanti | 8 |
16. | Aki-Pekka Mustonen | Suomi | 8 (2,3,2,1,0) |
17. | Glen Phillips | Iso-Britannia | 6 |
18. | Matthias Kröger | Saksa | 3 |
19. | Joel Nyström | Ruotsi | 3 |
20. | Richard Wolff | Tsekki | 0 |
MM-pisteet 4/6: |
1. | Joonas Kylmäkorpi | Suomi | 85 |
2. | Josef Franc | Tsekki | 74 |
3. | Richard Hall | Iso-Britannia | 70 |
4. | Jannick de Jong | Hollanti | 68 |
5. | Jörg Tebbe | Saksa | 63 |
6. | Cameron Woodward | Australia | 58 |
7. | Martin Smolinski | Saksa | 54 |
8. | Richard Speiser | Saksa | 48 |
9. | Dirk Fabriek | Hollanti | 47 |
10. | David Howe | Iso-Britannia | 46 |
11. | Matthieu Tresarrieu | Ranska | 46 |
12. | Aki-Pekka Mustonen | Suomi | 45 |
13. | Stephane Tresarrieu | Ranska | 43 |
14. | Stephan Katt | Saksa | 33 |
15. | Glen Phillips | Iso-Britannia | 32 |
16. | Matthias Kröger | Saksa | 26 |
17. | Theo Pijper | Hollanti | 24 |
18. | Richard Wolff | Tsekki | 16 |
19. | Jerome Lespinasse | Ranska | 10 |
20. | Joel Nyström | Ruotsi | 8 |
  | |
|
|

2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004
GP Challenge, St. Johan, Itävalta 25.12.2013 Jääspeedway |  | Leirikilpailu, Ylitornio 08.12.2013 Jääspeedway |  | GP-finaali, Torun, Puola 05.10.2013 Speedway |  | MM-challenge, Mühldorf, Saksa 22.09.2013 Maarata |  | 6. MM-osakilpailu, Morize, Ranska 15.09.2013 Maarata |  | Harjoitusleiri, minispeedway, Hyvinkää 14.09.2013 Speedway |  | 1. 80cc Itä-Länsi ottelu 07.09.2013 Speedway |  | 2. Itä-Länsi ottelu 07.09.2013 Speedway |  | 5. MM-osakilpailu, Vechta, Saksa 07.09.2013 Maarata |  | Itä-Länsi ottelu, Seinäjoki 07.09.2013 Speedway |  | Kaupunki Cup, Karhula 01.09.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Karhula 01.09.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 7, Varkaus 31.08.2013 Speedway |  | Jappi-Ukkojen Speedway, Hyvinkää 26.08.2013 Speedway |  | MM-karsintojen finaali, Poole, Iso-Britannia 24.08.2013 Speedway |  | SM-finaali, Hyvinkää 24.08.2013 Speedway |  | SM-liiga, Hyvinkää 20.08.2013 Speedway |  | Joukkue MM-finaali, Swingfield, Englanti 18.08.2013 Maarata |  | Kaupunki Cup, Kuusankoski 17.08.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Kuusankoski 17.08.2013 Speedway |  | Harjoituspäivä, Hyvinkää 14.08.2013 Speedway |  | Kaupunki Cup, Seinäjoki 11.08.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Seinäjoki 11.08.2013 Speedway |  | 80 cc UEM Youth Gold Trophy, Elgane, Norja 10.08.2013 Speedway |  | 4. MM-osakilpailu, Rzeszow, Puola 10.08.2013 Maarata |  | SM-liiga, Pori 10.08.2013 Speedway |  | 80cc EM, Elgane, Norja 10.08.2013 Speedway |  | MM-karsintojen semifinaali, Holsted, Tanska 07.08.2013 Speedway |  | SM-finaali, Kauhajoki 03.08.2013 Maarata |  | U21 SM-finaali + kansallinen, Varkaus 27.07.2013 Speedway |  | MiniSPW Suomen Cup finaali (joukkue), Varkaus 27.07.2013 Speedway |  | Harjoituspäivä, Kuusankoski 24.07.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Haapajärvi 21.07.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 6, Haapajärvi 21.07.2013 Speedway |  | Kaupunki Cup, Haapajärvi 21.07.2013 Speedway |  | SM-liiga, Kauhajoki 20.07.2013 Speedway |  | SM-liiga, Seinäjoki 16.07.2013 Speedway |  | 80cc PM-Kilpailut, Vetlanda, Ruotsi 14.07.2013 Speedway |  | 80cc PM-Kilpailut, Vetlanda, Ruotsi 13.07.2013 Speedway |  | EM-Semifinaali, Noorwolde, Hollanti 07.07.2013 Ruohorata |  | Harjoituspäivä, Seinäjoki 06.07.2013 Speedway |  | Harjoitusleiri, minispeedway, Seinäjoki 06.07.2013 Speedway |  | 80cc: FIM Youth Gold Trophy semifinaali, Fjelstedt, Tanska 05.07.2013 Speedway |  | 80cc: FIM Youth Gold Trophy karsinnat, Fjelstedt, Tanska 04.07.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 5, Kauhajoki 29.06.2013 Speedway |  | MM-Karsinta, St. Macaire, Ranska 29.06.2013 Maarata |  | SM-liiga, Kauhajoki 29.06.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Kauhajoki 29.06.2013 Speedway |  | EM-Semifinaali, Mureck, Itävalta 23.06.2013 Speedway |  | SM-liiga, Seinäjoki 18.06.2013 Speedway |  | Jappi-Ukkojen Speedway, Seinäjoki 16.06.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 4, Pori 15.06.2013 Speedway |  | MM-finaali 2, Forus, Norja 15.06.2013 Maarata |  | Kaupunki Cup, Pori 15.06.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Pori 15.06.2013 Speedway |  | Harjoituspäivä, Kauhajoki 13.06.2013 Speedway |  | Kansainvälinen Maaratakilpailu, Vaasa 11.06.2013 Maarata |  | Flat Track Cup, Forssa 09.06.2013 Maarata |  | MM-finaali 1, Forssa 08.06.2013 Maarata |  | SM-liiga, Hyvinkää 04.06.2013 Speedway |  | MM-karsinta, Marianske Lazne, Tsekki 02.06.2013 Maarata |  | Harjoituspäivä, Pori 30.05.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Hyvinkää 26.05.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 3, Hyvinkää 26.05.2013 Speedway |  | Kaupunki Cup, Hyvinkää 26.05.2013 Speedway |  | EM-semifinaali, Artiques de Lussac, Ranskan 25.05.2013 Ruohorata |  | Seinäjoki speedway, Seinäjoki 25.05.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Seinäjoki 25.05.2013 Speedway |  | MM-karsinta, Abensberg, Saksa 20.05.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 2, Pori 18.05.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Pori 18.05.2013 Speedway |  | SM-liiga, Pori 18.05.2013 Speedway |  | Harjoituspäivä, Seinäjoki 16.05.2013 Speedway |  | U21 MM-Karsinta, Rawicz, Puola 11.05.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Pori 09.05.2013 Speedway |  | Yyteri speedway, Pori 09.05.2013 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 1, Pori 09.05.2013 Speedway |  | Harjoitusleiri, minispeedway, Seinäjoki 07.05.2013 Speedway |  | Kaupunki Cup, Viro 05.05.2013 Speedway |  | Allsvenskan, Bollnäs, Ruotsi 02.03.2013 Jääspeedway |  | PM-finaali, Eskilstuna, Ruotsi 01.03.2013 Jääspeedway |  | EM-finaali, Ufa, Venäjä 24.02.2013 Jääspeedway |  | EM-semifinaali, Ufa, Venäjä 23.02.2013 Jääspeedway |  | SM, Kauhajoki 17.02.2013 Jäärata |  | SM-finaali, Joensuu 16.02.2013 Jääspeedway |  | SM, Seinäjoki 16.02.2013 Jäärata |  | FIM Ice Speedway Training Camp, Togliatti, Venäjä 11.02.2013 Jääspeedway |  | MM-Finaali 4, Togliatti, Venäjä 10.02.2013 Jääspeedway |  | SM-semifinaali, Kuortane 10.02.2013 Jääspeedway |  | MM-Finaali 3, Togliatti, Venäjä 09.02.2013 Jääspeedway |  | MM-Finaali 2, Krasnogorsk, Venäjä 03.02.2013 Jääspeedway |  | MM-Finaali 1, Krasnogorsk, Venäjä 02.02.2013 Jääspeedway |  | Allsvenskan, Norrköping, Ruotsi 26.01.2013 Jääspeedway |  | MM-finaali, Sanok, Puola 26.01.2013 Jääspeedway |  | MM-finaali, Sanok, Puola 25.01.2013 Jääspeedway |  | MM-Challenge, Norrköping, Ruotsi 19.01.2013 Jääspeedway |  |
Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
| |
|
|