Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
Sanok Cup, Sanok, Puola
25.01.2014 | Laji: Jääspeedway

Seppänen jäi karsintaan

Kuluneena viikonloppuna ajettiin Puolan Sanokissa kovatasoinen kutsukilpailu jääspeedwayssa. Lauantaina ajettiin karsintakilpailu ja sunnuntaina ratkaistiin finaalikilpailussa cupin voitto.

Lauantain kilpailussa Suomen värejä edusti Tammelan Jouni Seppänen, joka lähti hakemaan sijoitusta viiden joukkoon ja paikkaa sunnuntain finaalissa. Kivikovassa kilpailussa Seppänen esiintyi edukseen vaikka jatkopaikka ja sitä myötä ajo finaalissa jäikin haaveeksi. Viisi pistettä ja kahdeksas sija oli hyvä suoritus, vaikkei mies itse ei aivan samaa mieltä ollutkaan.

- No oli se ihan ok kisa. Pari pistettä meni harmittavasti omiin ajovirheisiin. Pyörä toimi tosi hyvin. Alussa ajo vähän takkusi mutta lähti loppua kohden paranemaan. Kilpailujen vähyys näkyi suorituksessa. Ajotaulukko oli hieman erikoinen, kun ajettiin kolmentoista kuljettajan taulukolla. Tuli peräkkäisiä eriä ja sitten saattoi olla pitkä tauko. Ja tässä taulukossa ei kaikki aja kaikkia vastaan, niin kuin perinteisesti ajetaan. Mutta kaikillehan se taulukko oli sama, kommentoi Seppänen.

Tulokset lauantai:
1.Grzegorz KnappPuola11+3
2. Per-Olof Serenius Ruotsi 11+2
3. Günther Bauer Saksa 9+3
4. Igor Kononov Venäjä 9+N
5. Max Niedermaier Saksa 8
6. Tommy Flyktman Ruotsi 7
7. Simon Gartman Sveitsi 6
8. Jouni Seppänen Suomi 5 (1,1,2,1)
9. Radek Hutla Tsekki 4
10. Miroslav Daniszevski Puola 3
11. Markus Birn Sveitsi 3
12. Lukas Hutla Tsekki1
13. Ronny Häring Sveitsi 0

Teksti Tomi Nevanperä


 
  TULOKSET
2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

Leiri, Ylitornio
07.12.2014 Jääspeedway
Kaupunki Cup
12.10.2014 Speedway
SM-liiga, Hyvinkää
12.10.2014 Speedway
Kaupunki Cup 6, Hyvinkää
27.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Hyvinkää
27.09.2014 Speedway
SM-liiga 7, Kuusankoski
20.09.2014 Speedway
Kaupunki Cup 5, Kuusankoski
14.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Kuusankoski/Karhula
14.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Hyvinkää
13.09.2014 Speedway
SM-liiga 8, Hyvinkää
13.09.2014 Speedway
Kaupunki Cup 4, Seinäjoki
07.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
07.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Pori
06.09.2014 Speedway
SM-liiga 6, Pori
06.09.2014 Speedway
SM-liiga 5, Hyvinkää
25.08.2014 Speedway
Joukkue MM-finaali, Forssa
23.08.2014 Maarata
SM-finaali, Seinäjoki
16.08.2014 Speedway
250cc Youth World Cup, Opole, Puola
10.08.2014 Speedway
Nuorten SM, Kuusankoski
09.08.2014 Speedway
71. Henkilökohtainen SM-finaali, Kauhajoki
02.08.2014 Maarata
Mini- ja Microspeedway, Kuusankoski
26.07.2014 Speedway
25. Henkilökohtainen U21 SM-finaali, Kuusankoski
26.07.2014 Speedway
Minispeedwayn joukkue-PM, Seinäjoki
20.07.2014 Speedway
Minispeedwayn PM, Seinäjoki
19.07.2014 Speedway
SM-liiga 4, Seinäjoki
13.07.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
13.07.2014 Speedway
MM-finaali, Marmande, Ranska
13.07.2014 Maarata
SM-liiga 3, Kuusankoski
12.07.2014 Speedway
FIM Youth Gold Trophy joukkuekilpailu, Czestochowa, Puola
07.07.2014 Speedway
MM-karsinta, Tayac, Ranska
05.07.2014 Maarata
U21 Joukkue MM-semifinaali, Motala, Ruotsi
05.07.2014 Speedway
FIM Youth Gold Trophy, Czestochowa, Puola
04.07.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
29.06.2014 Speedway
Seinäjoki speedway, Seinäjoki
29.06.2014 Speedway
EM-finaali, St Macaire, Ranska
28.06.2014 Ruohorata
Mini- ja Microspeedway, Haapajärvi
28.06.2014 Speedway
Kaupunki Cup 3, Haapajärvi
28.06.2014 Speedway
EM-semifinaali, Mulmshorn, Saksa
15.06.2014 Ruohorata
U21 EM-semifinaali, Elgane, Norja
15.06.2014 Speedway
Kauhajoki speedway, Kauhajoki
14.06.2014 Speedway
MM-karsinta, Ljubljana, Slovenia
08.06.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Pori
08.06.2014 Speedway
SM-liiga 2, Pori
08.06.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
07.06.2014 Speedway
SM-liiga 1, Seinäjoki
07.06.2014 Speedway
Maarata ja flat track harjoituspäivä, Kauhajoki
07.06.2014 Maarata
Kaupunki Cup 1, Seinäjoki
01.06.2014 Speedway
MM-karsinta, Bielefeld, Saksa
01.06.2014 Maarata
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
01.06.2014 Speedway
MM-finaali, Herxheim, Saksa
29.05.2014 Maarata
Yyteri-speedway, Pori
29.05.2014 Speedway
Kaupunki Cup, Hyvinkää
26.05.2014 Speedway
EM-karsinta, Zarnovica, Slovakia
24.05.2014 Speedway
U21 EM-semifinaali, Plzen,Tsekki
24.05.2014 Speedway
Maarataleiri, Vaasa
24.05.2014 Maarata
Grand Prix, Tampere
17.05.2014 Speedway
U-21 MM-karsinta, Leicester, Iso-Britannia
10.05.2014 Speedway
Kutsukilpailu, Lübbenau, Saksa
01.05.2014 Maarata
Kutsukilpailu, Dingolfing, Saksa
01.05.2014 Maarata
EM-semifinaali, Balkbrug, Hollanti
21.04.2014 Ruohorata
MM-finaali 8, Inzell, Saksa
23.03.2014 Jääspeedway
MM-finaali 7, Inzell, Saksa
22.03.2014 Jääspeedway
Berlin Ice Challenge
15.03.2014 Jääspeedway
MM-finaali 6, Assen, Hollanti
09.03.2014 Jääspeedway
MM-finaali 5, Assen, Hollanti
08.03.2014 Jääspeedway
SM-finaali, Joensuu
01.03.2014 Jääspeedway
EM-finaali, Kamensk-Uralskij, Venäjä
23.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 4, Blagovesjtjensk, Venäjä
16.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 3, Blagovesjtjensk, Venäjä
15.02.2014 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliatti, Venäjä
09.02.2014 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliatti, Venäjä
08.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 2, Krasnogorsk, Venäjä
02.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 1, Krasnogorsk, Venäjä
01.02.2014 Jääspeedway
Sanok Cup, Sanok, Puola
26.01.2014 Jääspeedway
 Sanok Cup, Sanok, Puola
 25.01.2014 Jääspeedway


Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
  Speedwaysanomat