SM-liiga 8, Hyvinkää 13.09.2014 | Laji: Speedway | Järjestäjä: Hyvinkään Moottorikerho ry ( HyMK )
Paholaishaukat voittoon Hyvinkäällä
Speedwayn SM-liigan kuudes ottelu ajettiin tänään Hyvinkään Vauhtipuistossa. Joukkueet olivat matkassa jälleen hieman viilatuilla kokoonpanoilla, kun Timo Lahti oli mukana Kymin ríveissä ja Tomi Reima puolestaan Kotkien väreissä. Paholaishaukat ja Sand Blowers luottivat samoihin miehistöihin kuin aiemmissakin otteluissa.
Kilpailun niukkaan voittoon kaasutti lopulta Paholaishaukat kasattuaan 33 pistettä. Joukkueen parhaana pistemiehenä toimi 10 pistettä ajanut Kalle Katajisto. Marko Suojanen keräsi pisteitä yhdeksän, Jiri Nieminen kahdeksan ja Niko Siltaniemi kuusi. Voitto oli Paholaishaukoille toinen putkeen SM-liigassa.
Kilpailussa toiseksi tuli Seinäjoen Kotkat jäätyään kaksi pistettä Paholaishaukoista. Juha Hautamäki keräsi Kotkille 10 pistettä, Tomi Reima yhdeksän, ruotsalaisvahvistus Robin Aspegren seitsemän ja Joni Keskinen täydensi Kotkien saldoa viidellä pisteellä. Kilpailussa kolmanneksi sijoittui Kymin joukkue, joka kärsi päivän aikana teknisistä ongelmista. Timo Lahti oli joukkueensa paras yhdeksällä pisteellään. Yhteensä Kymin joukkue kasasi 26 pistettä. Kotijoukkue Sand Blowers jäi tällä kertaa viimeiseksi 23 pisteellään.
1. Paholaishaukat 33: Kalle Katajisto 10, Niko Siltaniemi 6, Jiri Nieminen 8, Marko Suojanen 9
2. Kotkat 31: Robin Aspegren 7, Juha Hautamäki 10, Tomi Reima 9, Joni Keskinen 5
3. Kymi 26: Timo Lahti 9, Jooa Partanen 8, Tero Aarnio 3, Nike Lunna 6
4. Sand Blowers 23: Kauko Nieminen 9, Jari Mäkinen 8, Aarni Heikkilä 3, Niilo Vuolas 3
Terveisin
Matias Hirsimäki
Yhteystiedot Hyvinkään Moottorikerho ry ( HyMK )
www.hyvinkaanmoottorikerho.fi
  | |
|
|

2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004
Leiri, Ylitornio 07.12.2014 Jääspeedway |  | Kaupunki Cup 12.10.2014 Speedway |  | SM-liiga, Hyvinkää 12.10.2014 Speedway |  | Kaupunki Cup 6, Hyvinkää 27.09.2014 Speedway |  | Mini- ja Microspeedway, Hyvinkää 27.09.2014 Speedway |  | SM-liiga 7, Kuusankoski 20.09.2014 Speedway |  | Kaupunki Cup 5, Kuusankoski 14.09.2014 Speedway |  | Mini- ja Microspeedway, Kuusankoski/Karhula 14.09.2014 Speedway |  | Mini- ja Microspeedway, Hyvinkää 13.09.2014 Speedway |  | SM-liiga 8, Hyvinkää 13.09.2014 Speedway |  | Kaupunki Cup 4, Seinäjoki 07.09.2014 Speedway |  | Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki 07.09.2014 Speedway |  | Mini- ja Microspeedway, Pori 06.09.2014 Speedway |  | SM-liiga 6, Pori 06.09.2014 Speedway |  | SM-liiga 5, Hyvinkää 25.08.2014 Speedway |  | Joukkue MM-finaali, Forssa 23.08.2014 Maarata |  | SM-finaali, Seinäjoki 16.08.2014 Speedway |  | 250cc Youth World Cup, Opole, Puola 10.08.2014 Speedway |  | Nuorten SM, Kuusankoski 09.08.2014 Speedway |  | 71. Henkilökohtainen SM-finaali, Kauhajoki 02.08.2014 Maarata |  | Mini- ja Microspeedway, Kuusankoski 26.07.2014 Speedway |  | 25. Henkilökohtainen U21 SM-finaali, Kuusankoski 26.07.2014 Speedway |  | Minispeedwayn joukkue-PM, Seinäjoki 20.07.2014 Speedway |  | Minispeedwayn PM, Seinäjoki 19.07.2014 Speedway |  | SM-liiga 4, Seinäjoki 13.07.2014 Speedway |  | Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki 13.07.2014 Speedway |  | MM-finaali, Marmande, Ranska 13.07.2014 Maarata |  | SM-liiga 3, Kuusankoski 12.07.2014 Speedway |  | FIM Youth Gold Trophy joukkuekilpailu, Czestochowa, Puola 07.07.2014 Speedway |  | MM-karsinta, Tayac, Ranska 05.07.2014 Maarata |  | U21 Joukkue MM-semifinaali, Motala, Ruotsi 05.07.2014 Speedway |  | FIM Youth Gold Trophy, Czestochowa, Puola 04.07.2014 Speedway |  | Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki 29.06.2014 Speedway |  | Seinäjoki speedway, Seinäjoki 29.06.2014 Speedway |  | EM-finaali, St Macaire, Ranska 28.06.2014 Ruohorata |  | Mini- ja Microspeedway, Haapajärvi 28.06.2014 Speedway |  | Kaupunki Cup 3, Haapajärvi 28.06.2014 Speedway |  | EM-semifinaali, Mulmshorn, Saksa 15.06.2014 Ruohorata |  | U21 EM-semifinaali, Elgane, Norja 15.06.2014 Speedway |  | Kauhajoki speedway, Kauhajoki 14.06.2014 Speedway |  | MM-karsinta, Ljubljana, Slovenia 08.06.2014 Speedway |  | Mini- ja Microspeedway, Pori 08.06.2014 Speedway |  | SM-liiga 2, Pori 08.06.2014 Speedway |  | Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki 07.06.2014 Speedway |  | SM-liiga 1, Seinäjoki 07.06.2014 Speedway |  | Maarata ja flat track harjoituspäivä, Kauhajoki 07.06.2014 Maarata |  | Kaupunki Cup 1, Seinäjoki 01.06.2014 Speedway |  | MM-karsinta, Bielefeld, Saksa 01.06.2014 Maarata |  | Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki 01.06.2014 Speedway |  | MM-finaali, Herxheim, Saksa 29.05.2014 Maarata |  | Yyteri-speedway, Pori 29.05.2014 Speedway |  | Kaupunki Cup, Hyvinkää 26.05.2014 Speedway |  | EM-karsinta, Zarnovica, Slovakia 24.05.2014 Speedway |  | U21 EM-semifinaali, Plzen,Tsekki 24.05.2014 Speedway |  | Maarataleiri, Vaasa 24.05.2014 Maarata |  | Grand Prix, Tampere 17.05.2014 Speedway |  | U-21 MM-karsinta, Leicester, Iso-Britannia 10.05.2014 Speedway |  | Kutsukilpailu, Lübbenau, Saksa 01.05.2014 Maarata |  | Kutsukilpailu, Dingolfing, Saksa 01.05.2014 Maarata |  | EM-semifinaali, Balkbrug, Hollanti 21.04.2014 Ruohorata |  | MM-finaali 8, Inzell, Saksa 23.03.2014 Jääspeedway |  | MM-finaali 7, Inzell, Saksa 22.03.2014 Jääspeedway |  | Berlin Ice Challenge 15.03.2014 Jääspeedway |  | MM-finaali 6, Assen, Hollanti 09.03.2014 Jääspeedway |  | MM-finaali 5, Assen, Hollanti 08.03.2014 Jääspeedway |  | SM-finaali, Joensuu 01.03.2014 Jääspeedway |  | EM-finaali, Kamensk-Uralskij, Venäjä 23.02.2014 Jääspeedway |  | MM-finaali 4, Blagovesjtjensk, Venäjä 16.02.2014 Jääspeedway |  | MM-finaali 3, Blagovesjtjensk, Venäjä 15.02.2014 Jääspeedway |  | Joukkue MM-finaali, Togliatti, Venäjä 09.02.2014 Jääspeedway |  | Joukkue MM-finaali, Togliatti, Venäjä 08.02.2014 Jääspeedway |  | MM-finaali 2, Krasnogorsk, Venäjä 02.02.2014 Jääspeedway |  | MM-finaali 1, Krasnogorsk, Venäjä 01.02.2014 Jääspeedway |  | Sanok Cup, Sanok, Puola 26.01.2014 Jääspeedway |  | Sanok Cup, Sanok, Puola 25.01.2014 Jääspeedway |  |
Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
| |
|
|