Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
EM-semifinaali, Balkbrug, Hollanti
21.04.2014 | Laji: Ruohorata

Aarni Heikkilä karsiutui EM-ruohoradalla

Aarni Heikkilä ajoi tänään Hollannin Balkbrugissa ruohoradan EM-semifinaalissa, tavoitteena sijoitus yhdeksän parhaan joukossa ja paikka kesäkuun lopussa ajettavassa EM-finaalissa.

Epäonnestakin kärsinyt Heikkilä ei pystynyt keräämään tarpeeksi pisteitä vaan neljällä pisteellä sijoitus oli 15. Ensimmäisessä erässä meno oli hyvän näköistä mutta matkan teko päättyi ketjujen katkeamiseen. Sen jälkeen mies ei enää kärkikuskien kyytiin ehtinyt.

- Ei mennyt niin kuin piti, taas matkaan mahtui myös epäonnea. Eka erässä olin kolmantena kun ketjut katkesivat. Se näköjään kuuluu Heikkilän EM-kisoihin aina vähintään yksi keskeytys, mies hymähtää.

- Viime syksynä loukkaantunut käsi ei kestänyt ruohoradan rääkkiä. Kipu on kova kun pari kertaa löi etupään pohjaan. Kun vielä alla oli Hallstavikin leiri niin kyllä se kädessä tuntuu. Ensi viikonloppuna on ruohokisa Schwarmessa ja sen jälkeen ajan maarataa Lübbenaussa ja Parchimissa. Paljon vaan kisoja niin kyllä se siitä lähtee kulkemaan, toteaa Heikkilä.

Balkbrugin semifinaali oli todella kova tasoinen. Voittajaksi ajoi ylivoimaiseen tyyliin kotiyleisön riemuksi hallitseva euroopanmestari Jannick de Jong. Toiseksi ajoi de Jongin maamies, viime vuoden EM-hopeamitalisti Dirk Fabriek. Viimeisen paikan podiumilla otti kokenut saksalainen Matthias Kröger. Vesisade teki ajamisesta raskasta ja haastavaa ja lopulta olosuhteet pakottivat keskeyttämään kilpailun alkuerien jälkeen.

EM-finaali ajetaan Ranskan St Macairessa 28. kesäkuuta.

1.Jannick de Jong Hollanti20
2. Dirk Fabriek Hollanti 19
3.Matthias Kröger Saksa 17
4. Stephan Katt Saksa 17
5.Paul Cooper Iso-Britannia 14
6. Harland Cook Iso-Britannia 14
7.Henry van der Steen Hollanti 12
8.Rob Finlow Iso-Britannia 11
9. Mark Stiekema Hollanti 8
10. Theo di Palma Ranska 8
11. Marcel Dachs Saksa 8
12. Mitch Godden Iso-Britannia 6
13. Richard di Biasi Ranska 5
14. Bernd Dinklage Saksa 5
15. Aarni Heikkilä Suomi 4 (R,2,1,1)
16. Anthony Chauffour Ranska 3
17. Karel Kadlec Tsekki 2
18. Jan Bohac Tsekki 1
19. Arne Anderssen Tanska 1


Teksti Tomi Nevanperä


 
  TULOKSET
2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

Leiri, Ylitornio
07.12.2014 Jääspeedway
Kaupunki Cup
12.10.2014 Speedway
SM-liiga, Hyvinkää
12.10.2014 Speedway
Kaupunki Cup 6, Hyvinkää
27.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Hyvinkää
27.09.2014 Speedway
SM-liiga 7, Kuusankoski
20.09.2014 Speedway
Kaupunki Cup 5, Kuusankoski
14.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Kuusankoski/Karhula
14.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Hyvinkää
13.09.2014 Speedway
SM-liiga 8, Hyvinkää
13.09.2014 Speedway
Kaupunki Cup 4, Seinäjoki
07.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
07.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Pori
06.09.2014 Speedway
SM-liiga 6, Pori
06.09.2014 Speedway
SM-liiga 5, Hyvinkää
25.08.2014 Speedway
Joukkue MM-finaali, Forssa
23.08.2014 Maarata
SM-finaali, Seinäjoki
16.08.2014 Speedway
250cc Youth World Cup, Opole, Puola
10.08.2014 Speedway
Nuorten SM, Kuusankoski
09.08.2014 Speedway
71. Henkilökohtainen SM-finaali, Kauhajoki
02.08.2014 Maarata
Mini- ja Microspeedway, Kuusankoski
26.07.2014 Speedway
25. Henkilökohtainen U21 SM-finaali, Kuusankoski
26.07.2014 Speedway
Minispeedwayn joukkue-PM, Seinäjoki
20.07.2014 Speedway
Minispeedwayn PM, Seinäjoki
19.07.2014 Speedway
SM-liiga 4, Seinäjoki
13.07.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
13.07.2014 Speedway
MM-finaali, Marmande, Ranska
13.07.2014 Maarata
SM-liiga 3, Kuusankoski
12.07.2014 Speedway
FIM Youth Gold Trophy joukkuekilpailu, Czestochowa, Puola
07.07.2014 Speedway
MM-karsinta, Tayac, Ranska
05.07.2014 Maarata
U21 Joukkue MM-semifinaali, Motala, Ruotsi
05.07.2014 Speedway
FIM Youth Gold Trophy, Czestochowa, Puola
04.07.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
29.06.2014 Speedway
Seinäjoki speedway, Seinäjoki
29.06.2014 Speedway
EM-finaali, St Macaire, Ranska
28.06.2014 Ruohorata
Mini- ja Microspeedway, Haapajärvi
28.06.2014 Speedway
Kaupunki Cup 3, Haapajärvi
28.06.2014 Speedway
EM-semifinaali, Mulmshorn, Saksa
15.06.2014 Ruohorata
U21 EM-semifinaali, Elgane, Norja
15.06.2014 Speedway
Kauhajoki speedway, Kauhajoki
14.06.2014 Speedway
MM-karsinta, Ljubljana, Slovenia
08.06.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Pori
08.06.2014 Speedway
SM-liiga 2, Pori
08.06.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
07.06.2014 Speedway
SM-liiga 1, Seinäjoki
07.06.2014 Speedway
Maarata ja flat track harjoituspäivä, Kauhajoki
07.06.2014 Maarata
Kaupunki Cup 1, Seinäjoki
01.06.2014 Speedway
MM-karsinta, Bielefeld, Saksa
01.06.2014 Maarata
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
01.06.2014 Speedway
MM-finaali, Herxheim, Saksa
29.05.2014 Maarata
Yyteri-speedway, Pori
29.05.2014 Speedway
Kaupunki Cup, Hyvinkää
26.05.2014 Speedway
EM-karsinta, Zarnovica, Slovakia
24.05.2014 Speedway
U21 EM-semifinaali, Plzen,Tsekki
24.05.2014 Speedway
Maarataleiri, Vaasa
24.05.2014 Maarata
Grand Prix, Tampere
17.05.2014 Speedway
U-21 MM-karsinta, Leicester, Iso-Britannia
10.05.2014 Speedway
Kutsukilpailu, Lübbenau, Saksa
01.05.2014 Maarata
Kutsukilpailu, Dingolfing, Saksa
01.05.2014 Maarata
 EM-semifinaali, Balkbrug, Hollanti
 21.04.2014 Ruohorata
MM-finaali 8, Inzell, Saksa
23.03.2014 Jääspeedway
MM-finaali 7, Inzell, Saksa
22.03.2014 Jääspeedway
Berlin Ice Challenge
15.03.2014 Jääspeedway
MM-finaali 6, Assen, Hollanti
09.03.2014 Jääspeedway
MM-finaali 5, Assen, Hollanti
08.03.2014 Jääspeedway
SM-finaali, Joensuu
01.03.2014 Jääspeedway
EM-finaali, Kamensk-Uralskij, Venäjä
23.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 4, Blagovesjtjensk, Venäjä
16.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 3, Blagovesjtjensk, Venäjä
15.02.2014 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliatti, Venäjä
09.02.2014 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliatti, Venäjä
08.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 2, Krasnogorsk, Venäjä
02.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 1, Krasnogorsk, Venäjä
01.02.2014 Jääspeedway
Sanok Cup, Sanok, Puola
26.01.2014 Jääspeedway
Sanok Cup, Sanok, Puola
25.01.2014 Jääspeedway


Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
  Speedwaysanomat