Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
250cc Youth World Cup, Opole, Puola
10.08.2014 | Laji: Speedway

Henri Ahlbomilta upea taistelu World Cupissa

Speedwayn 250 cc Youth World Cup ajettiin kuluneena viikonloppuna Puolan Opolessa. 250 cc on 13-17-vuotiaille tarkoitettu kilpaluokka. Suomella oli kilpailuun kaksi paikkaa ja edustajina olivat Forssan Henri Ahlbom sekä Korialta kohti maailmanmainetta ponnistava Niklas Säyriö.

Henri Ahlbom taisteli upeasti koko viikonlopun ajan uransa ensimmäisessä varttilitraisten kilpailussa. Avauspäivänä lauantaina mies voitti kolme erää ja yhteensä pisteitä kertyi 11. Sunnuntaina Ahlbom ajoi pisteitä yhden enemmän. Yhteensä pisteitä kertyi 23 ja se riitti tasaisessa kilpailussa kahdeksanteen sijaan.

Forssan miehen hienon kilpailun kruunasi upea taistelu viimeisessä erässään, jossa hän pystyi aiheuttamaan kilpailun voittajalle Saksan Sandro Wassermanille viikonlopun ainoan pistemenetyksen. Tämä sai myös kokeneen varikkotiimin myhäilemään tyytyväisenä.

- Hieno kilpailu Henkalta, jonka kruunasi tuo viimeisen erän voitto. Wasserman yritti joka puolelta ohi, mutta ei päässyt. Tukka nousi pystyyn erän aikana, kun pariin kertaan pojat siinä kolistelivatkin. Hienosti poika kesti paineen, totesi isä Jari Ahlbom.

Kuljettaja itsekin oli tyytyväinen viikonlopun antiin. – Hyvin meni, tyytyväinen olen. Ajaminen sujui hienosti. Pyörätkin toimivat koko ajan paremmin ja paremmin. Radassa oli molemmissa kurveissa laineita, joista pyörä nousi välillä ilmaan. Tarkkana sai olla.

Niklas Säyriön kilpailu sujui päinvastaisesti. Kahden päivän saldo oli kuusi pistettä ja loppusijoitus 22.

1. Sandro WassermanSaksa29
2. Lukas Fienhage Saksa 28
3. Darell de Vries Hollanti 27
4. Arslan Fayzulin Venäjä 26
5. Niels-Oliver Wessel Saksa 26
6. Gleb Chugunov Venäjä 23
7. Ethan Spiller Saksa 23
8. Henri Ahlbom Suomi 23 (3,3,1,1,3)+(2,3,2,2,3)
9. Roman Lachbaum Venäjä 19
10. Igor Kopec-Sobczynski Puola 18
11. Jack Andrew Smith Iso-Britannia 17
12. Ziga Kovacic Slovenia 17
13. Adam Fencl Tsekki 15
14. Marcin KocielskiPuola 14
15. Zach Waitknecht Iso-Britannia 13
16. Fabian Wachs Saksa 12
17. Jimmy Jones Australia 10
18. Marcin Turowski Puola 10
19. Jaka Kovacic Slovenia 9
20. Patrik Mikel Tsekki 8
21. Kirill Khvan Venäjä 6
22. Niklas Säyriö Suomi 6 (0,2,1,0,1)+(0,0,1,0,1)
23. Filip Hajek Tsekki 5
24. Lewis Whitmore Iso-Britannia 4
25. Steven Goret Ranska 3
26. Gaetin Stella Ranska 3


Teksti Tomi Nevanperä


 
  TULOKSET
2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

Leiri, Ylitornio
07.12.2014 Jääspeedway
Kaupunki Cup
12.10.2014 Speedway
SM-liiga, Hyvinkää
12.10.2014 Speedway
Kaupunki Cup 6, Hyvinkää
27.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Hyvinkää
27.09.2014 Speedway
SM-liiga 7, Kuusankoski
20.09.2014 Speedway
Kaupunki Cup 5, Kuusankoski
14.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Kuusankoski/Karhula
14.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Hyvinkää
13.09.2014 Speedway
SM-liiga 8, Hyvinkää
13.09.2014 Speedway
Kaupunki Cup 4, Seinäjoki
07.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
07.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Pori
06.09.2014 Speedway
SM-liiga 6, Pori
06.09.2014 Speedway
SM-liiga 5, Hyvinkää
25.08.2014 Speedway
Joukkue MM-finaali, Forssa
23.08.2014 Maarata
SM-finaali, Seinäjoki
16.08.2014 Speedway
 250cc Youth World Cup, Opole, Puola
 10.08.2014 Speedway
Nuorten SM, Kuusankoski
09.08.2014 Speedway
71. Henkilökohtainen SM-finaali, Kauhajoki
02.08.2014 Maarata
Mini- ja Microspeedway, Kuusankoski
26.07.2014 Speedway
25. Henkilökohtainen U21 SM-finaali, Kuusankoski
26.07.2014 Speedway
Minispeedwayn joukkue-PM, Seinäjoki
20.07.2014 Speedway
Minispeedwayn PM, Seinäjoki
19.07.2014 Speedway
SM-liiga 4, Seinäjoki
13.07.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
13.07.2014 Speedway
MM-finaali, Marmande, Ranska
13.07.2014 Maarata
SM-liiga 3, Kuusankoski
12.07.2014 Speedway
FIM Youth Gold Trophy joukkuekilpailu, Czestochowa, Puola
07.07.2014 Speedway
MM-karsinta, Tayac, Ranska
05.07.2014 Maarata
U21 Joukkue MM-semifinaali, Motala, Ruotsi
05.07.2014 Speedway
FIM Youth Gold Trophy, Czestochowa, Puola
04.07.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
29.06.2014 Speedway
Seinäjoki speedway, Seinäjoki
29.06.2014 Speedway
EM-finaali, St Macaire, Ranska
28.06.2014 Ruohorata
Mini- ja Microspeedway, Haapajärvi
28.06.2014 Speedway
Kaupunki Cup 3, Haapajärvi
28.06.2014 Speedway
EM-semifinaali, Mulmshorn, Saksa
15.06.2014 Ruohorata
U21 EM-semifinaali, Elgane, Norja
15.06.2014 Speedway
Kauhajoki speedway, Kauhajoki
14.06.2014 Speedway
MM-karsinta, Ljubljana, Slovenia
08.06.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Pori
08.06.2014 Speedway
SM-liiga 2, Pori
08.06.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
07.06.2014 Speedway
SM-liiga 1, Seinäjoki
07.06.2014 Speedway
Maarata ja flat track harjoituspäivä, Kauhajoki
07.06.2014 Maarata
Kaupunki Cup 1, Seinäjoki
01.06.2014 Speedway
MM-karsinta, Bielefeld, Saksa
01.06.2014 Maarata
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
01.06.2014 Speedway
MM-finaali, Herxheim, Saksa
29.05.2014 Maarata
Yyteri-speedway, Pori
29.05.2014 Speedway
Kaupunki Cup, Hyvinkää
26.05.2014 Speedway
EM-karsinta, Zarnovica, Slovakia
24.05.2014 Speedway
U21 EM-semifinaali, Plzen,Tsekki
24.05.2014 Speedway
Maarataleiri, Vaasa
24.05.2014 Maarata
Grand Prix, Tampere
17.05.2014 Speedway
U-21 MM-karsinta, Leicester, Iso-Britannia
10.05.2014 Speedway
Kutsukilpailu, Lübbenau, Saksa
01.05.2014 Maarata
Kutsukilpailu, Dingolfing, Saksa
01.05.2014 Maarata
EM-semifinaali, Balkbrug, Hollanti
21.04.2014 Ruohorata
MM-finaali 8, Inzell, Saksa
23.03.2014 Jääspeedway
MM-finaali 7, Inzell, Saksa
22.03.2014 Jääspeedway
Berlin Ice Challenge
15.03.2014 Jääspeedway
MM-finaali 6, Assen, Hollanti
09.03.2014 Jääspeedway
MM-finaali 5, Assen, Hollanti
08.03.2014 Jääspeedway
SM-finaali, Joensuu
01.03.2014 Jääspeedway
EM-finaali, Kamensk-Uralskij, Venäjä
23.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 4, Blagovesjtjensk, Venäjä
16.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 3, Blagovesjtjensk, Venäjä
15.02.2014 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliatti, Venäjä
09.02.2014 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliatti, Venäjä
08.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 2, Krasnogorsk, Venäjä
02.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 1, Krasnogorsk, Venäjä
01.02.2014 Jääspeedway
Sanok Cup, Sanok, Puola
26.01.2014 Jääspeedway
Sanok Cup, Sanok, Puola
25.01.2014 Jääspeedway


Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
  Speedwaysanomat