Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
MM-finaali 5, Assen, Hollanti
08.03.2014 | Laji: Jääspeedway

Jääspeedwayn MM-sarjan viides finaali ajettiin myöhään lauantai-iltana Hollannin Assenissa. Suomalaiset saivat kilpailuun tuplasti jännättävää, sillä Antti Aakko palasi loukkaantumisensa jälkeen kehiin ja Tomi Tani pääsi myös mukaan loukkaantuneen itävaltalaisen Harald Simonin tilalle.

Valitettavasti Aakon menon hyydyttivät konerikot. Ensimmäisessä erässä moottori hajosi ja tuloksena nolla pistettä. Toinenkaan erä ei pistetiliä avannut, sillä taas moottori hajosi. Lopuista kolmesta erästään Aakko sai varakalustolla kasaan viisi pistettä ja se riitti sijaan 11.

Vaikka tulos oli Aakolle pettymys niin mies ehti väläyttää osaamistaan. Starttaajana Aakko on edelleen yksi maailman parhaista. Mies irtoaa viivalta todella mahtavasti. Mutta kun pyörät eivät kestäneet eikä varakalusto kulkenut riittävästi niin kärkikuljettajien haastaminen oli vaikeaa.

Suomen toinen edustaja Tomi Tani ajoi kaksi pistettä ja sijan 16.

Kilpailua hallitsivat odotetusti venäläiset kuljettajat. Hallitseva mestari Daniil Ivanov kukisti jännittävässä finaalissa Dmitry Koltakovin vain muutamalla sentillä.

Huomenna Assenissa ajetaan sarjan kuudes kilpailu.

1.Daniil IvanovVenäjä20
2. Dmitry Koltakov Venäjä 17
3. Dmitri Khomitsevich Venäjä 18
4. Igor Kononov Venäjä 15
5. Sergey Makarov Venäjä 12
6. Stefan Svensson Ruotsi 11
7. Jan Klatovsky Tsekki 8
8. Grzegorz Knapp Puola 6
9. Günther Bauer Saksa 6
10. Max Niedermaier Saksa 6
11. Antti Aakko Suomi 5 (R,R,2,1,2)
12. Sven Holstein Hollanti 3
13. Dirk Werkman Hollanti 3
14. Stefan Pletschacher Saksa 3
15. Rene Stellingwerf Hollanti 2
16. Tomi Tani Suomi 2 (0,1,0,0,1)
17. Gerrit Schukken Hollanti 1
18. Simon Reitsma Hollanti 0

MM-pisteet 5/8:
1. Daniil Ivanov Venäjä 92
2. Dmitry Koltakov Venäjä 85
3. Dmitri Khomitsevich Venäjä 74
4. Igor Kononov Venäjä 72
5. Sergey Makarov Venäjä 61
6. Stefan Svensson Ruotsi 41
7. Vitaly Khomitsevich Venäjä 30
8. Pavel Chaika Venäjä 27
9. Jan Klatovsky Tsekki 27
10. P-A Lindström Ruotsi 24
11. Günther Bauer Saksa 23
12. Rene Stellingwerf Hollanti 21
13. Antti Aakko Suomi 19
14. Stefan Pletschacher Saksa 19
15. Grzegorz Knapp Puola 15
16. Vasily Kosov Venäjä 14
17. Sergey Logachev Venäjä 10
18. Max Niedermaier Saksa 9
19. Harald Simon Itävalta 8
20. Tomi Tani Suomi 5

Teksti Tomi Nevanperä


 
  TULOKSET
2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

Leiri, Ylitornio
07.12.2014 Jääspeedway
Kaupunki Cup
12.10.2014 Speedway
SM-liiga, Hyvinkää
12.10.2014 Speedway
Kaupunki Cup 6, Hyvinkää
27.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Hyvinkää
27.09.2014 Speedway
SM-liiga 7, Kuusankoski
20.09.2014 Speedway
Kaupunki Cup 5, Kuusankoski
14.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Kuusankoski/Karhula
14.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Hyvinkää
13.09.2014 Speedway
SM-liiga 8, Hyvinkää
13.09.2014 Speedway
Kaupunki Cup 4, Seinäjoki
07.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
07.09.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Pori
06.09.2014 Speedway
SM-liiga 6, Pori
06.09.2014 Speedway
SM-liiga 5, Hyvinkää
25.08.2014 Speedway
Joukkue MM-finaali, Forssa
23.08.2014 Maarata
SM-finaali, Seinäjoki
16.08.2014 Speedway
250cc Youth World Cup, Opole, Puola
10.08.2014 Speedway
Nuorten SM, Kuusankoski
09.08.2014 Speedway
71. Henkilökohtainen SM-finaali, Kauhajoki
02.08.2014 Maarata
Mini- ja Microspeedway, Kuusankoski
26.07.2014 Speedway
25. Henkilökohtainen U21 SM-finaali, Kuusankoski
26.07.2014 Speedway
Minispeedwayn joukkue-PM, Seinäjoki
20.07.2014 Speedway
Minispeedwayn PM, Seinäjoki
19.07.2014 Speedway
SM-liiga 4, Seinäjoki
13.07.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
13.07.2014 Speedway
MM-finaali, Marmande, Ranska
13.07.2014 Maarata
SM-liiga 3, Kuusankoski
12.07.2014 Speedway
FIM Youth Gold Trophy joukkuekilpailu, Czestochowa, Puola
07.07.2014 Speedway
MM-karsinta, Tayac, Ranska
05.07.2014 Maarata
U21 Joukkue MM-semifinaali, Motala, Ruotsi
05.07.2014 Speedway
FIM Youth Gold Trophy, Czestochowa, Puola
04.07.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
29.06.2014 Speedway
Seinäjoki speedway, Seinäjoki
29.06.2014 Speedway
EM-finaali, St Macaire, Ranska
28.06.2014 Ruohorata
Mini- ja Microspeedway, Haapajärvi
28.06.2014 Speedway
Kaupunki Cup 3, Haapajärvi
28.06.2014 Speedway
EM-semifinaali, Mulmshorn, Saksa
15.06.2014 Ruohorata
U21 EM-semifinaali, Elgane, Norja
15.06.2014 Speedway
Kauhajoki speedway, Kauhajoki
14.06.2014 Speedway
MM-karsinta, Ljubljana, Slovenia
08.06.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Pori
08.06.2014 Speedway
SM-liiga 2, Pori
08.06.2014 Speedway
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
07.06.2014 Speedway
SM-liiga 1, Seinäjoki
07.06.2014 Speedway
Maarata ja flat track harjoituspäivä, Kauhajoki
07.06.2014 Maarata
Kaupunki Cup 1, Seinäjoki
01.06.2014 Speedway
MM-karsinta, Bielefeld, Saksa
01.06.2014 Maarata
Mini- ja Microspeedway, Seinäjoki
01.06.2014 Speedway
MM-finaali, Herxheim, Saksa
29.05.2014 Maarata
Yyteri-speedway, Pori
29.05.2014 Speedway
Kaupunki Cup, Hyvinkää
26.05.2014 Speedway
EM-karsinta, Zarnovica, Slovakia
24.05.2014 Speedway
U21 EM-semifinaali, Plzen,Tsekki
24.05.2014 Speedway
Maarataleiri, Vaasa
24.05.2014 Maarata
Grand Prix, Tampere
17.05.2014 Speedway
U-21 MM-karsinta, Leicester, Iso-Britannia
10.05.2014 Speedway
Kutsukilpailu, Lübbenau, Saksa
01.05.2014 Maarata
Kutsukilpailu, Dingolfing, Saksa
01.05.2014 Maarata
EM-semifinaali, Balkbrug, Hollanti
21.04.2014 Ruohorata
MM-finaali 8, Inzell, Saksa
23.03.2014 Jääspeedway
MM-finaali 7, Inzell, Saksa
22.03.2014 Jääspeedway
Berlin Ice Challenge
15.03.2014 Jääspeedway
MM-finaali 6, Assen, Hollanti
09.03.2014 Jääspeedway
 MM-finaali 5, Assen, Hollanti
 08.03.2014 Jääspeedway
SM-finaali, Joensuu
01.03.2014 Jääspeedway
EM-finaali, Kamensk-Uralskij, Venäjä
23.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 4, Blagovesjtjensk, Venäjä
16.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 3, Blagovesjtjensk, Venäjä
15.02.2014 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliatti, Venäjä
09.02.2014 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliatti, Venäjä
08.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 2, Krasnogorsk, Venäjä
02.02.2014 Jääspeedway
MM-finaali 1, Krasnogorsk, Venäjä
01.02.2014 Jääspeedway
Sanok Cup, Sanok, Puola
26.01.2014 Jääspeedway
Sanok Cup, Sanok, Puola
25.01.2014 Jääspeedway


Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
  Speedwaysanomat