Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
JÄÄSPEEDWAY: Aki Ala-Riihimäki MM-sarjan kymmenes
14.02.2021 - Ratalajiryhmä / SML

Aki Ala-Riihimäki MM-sarjan kymmenes

Koronaviruksen peruessa tämän talven kilpailuja jääspeedwayssä, kutistui myös lajin MM-sarja kahteen osakilpailuun. MM-pisteistä taisteltiin lauantaina ja sunnuntaina Venäjän Togliattissa. Aiemmin talvella myös MM-karsinnat peruttiin, joten kuljettajat nimettiin suoraan mukaan MM-sarjaan. Suomen edustajana sarjaan starttasi Aki Ala-Riihimäki, joka oli aiemmin kauden aikana ajanut Puolassa EM-finaalissa sijalle kymmenen. 

Lauantain kilpailu alkoi Ala-Riihimäen osalta hienosti, kun ensimmäisestä erästään suomalainen nappasi kaksi pistettä. Toinen erä kartutti jälleen pistepussia, kun saaliina oli kolmannen sijan turvin yksi piste. Kolmannessa erässään Ala-Riihimäki ylitti maaliviivan jälleen toisena, napaten kaksi pistettä lisää. Neljäs erä tuotti vielä yhden pisteen lisää, ennen kuin viimeisestä erästä tuli hylkäys ja jääminen pisteittä. Avauspäivän saldona siis kuusi pistettä ja sijoitus yhdeksäs. MM-sarjassa pisteet jaetaan kuitenkin sijoituspisteiden mukaan, joita suomalaiselle kertyi avauspäivänä kahdeksan.

Sunnuntain kilpailu sai hankalan alun, kun Ala-Riihimäki hylättiin avauserästään.  Toisessa erässään Ala-Riihimäki sai pistetilin auki ajettuaan ruutulipulle kolmantena. Kolmannesta erästä tuli jälleen kolmossijan turvin yksi piste lisää. Neljännessä erässä Ala-Riihimäki koki jo viikonlopun kolmannen hylkäyksensä. Suomalaisittain viikonlopun huippuhetki koettiin Ala-Riihimäen viimeisessä erässä, jossa hän ajoi ruutulipulle ykkösenä ja erävoittoon. Yhteensä sunnuntain saldona viisi ajettua eräpistettä ja sijoitus 11. Sijoituspisteitä se tuotti kuusi kappaletta, joten yhteensä niitä kertyi 14. Se riitti tämän vuoden lyhennetyssä sarjassa hienosti sijaan kymmenen.

Maailmanmestariksi ajoi Venäjän  Dinar Valeev ennen maanmiehiään Igor Kononovia ja Dmitrii Khomitsevichia. Itävallan Franz Zorn oli sarjan paras ei-venäläinen oltuaan yhteispisteissä viides.

Tulokset:
1. Dinar Valeev, Venäjä 36 (16+20)
2. Igor Kononov, Venäjä 36 (18+18)
3. Dmitrii Khomitsevich, Venäjä 34 (20+14)
4. Daniil Ivanov, Venäjä 30 (14+16)
5. Franz Zorn, Itävalta 22 (11+11)
6. Nikita Toloknov, Venäjä 22 (12+10)
7. Harald Simon, Itävalta 21 (9+12)
8. Andrei Shishegov, Kazakstan 18 (10+8)
9. Markus Jell, Saksa 16 (7+9)
10. Aki Ala-Riihimäki, Suomi 14 (8+6)
11. Andrei Anisimov, Venäjä 12 ( 5+7)
12. Lukas Hutla, Tsekki 11 (6+5)
13. Pavel Nekrassov, Kazakstan 6 (3+3)
14. Andrej Divis, Tsekki 6 (4+2)
15. Jasper Iwema, Hollanti 5 (1+4)
16. Luca Bauer, Saksa 3 (2+1)

Teksti: Matias Hirsimäki, Ratalajiryhmä/SML
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: U23 maajoukkue jäi kotiin
30.07.2021 - Ratalajiryhmä / SML
Timo Lahti EM-sarjassa sijalle 14
11.07.2021 - Ratalajiryhmä / SML
Haapajärvi SM-liiga-aloituksen voittoon
10.07.2021 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga käyntiin lauantaina Haapajärvellä
09.07.2021 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti EM-sarjan kolmannen osakilpailun 16.
03.07.2021 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti 11. Speedwayn EM-sarjan toisessa osakilpailussa
27.06.2021 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti ja Tero Aarnio karsiutuivat MM-karsinnoissa
20.06.2021 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti EM-sarjan avauksessa sijalle 16.
16.06.2021 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timi Salonen karsiutui U21 MM-sarjasta
13.06.2021 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Joukkueet sekä kilpailukalenteri SM-liigaan 2021
08.06.2021 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Lajiryhmä etsii uutta tiedoitusvastaavaa
04.06.2021 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kansainvälisiä edustustehtäviä kesäkuussa
03.06.2021 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti villillä kortilla mukaan EM-sarjaan
26.05.2021 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti karsiutui niukasti EM-sarjasta
22.05.2021 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Edustajat EM- ja MM-karsintoihin
06.05.2021 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Matti Isoaho Suomenmestari 2021
06.03.2021 - Ratalajiryhmä / SML
 JÄÄSPEEDWAY: Aki Ala-Riihimäki MM-sarjan kymmenes
 14.02.2021 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kauhajoen SM-finaali siirretty
13.02.2021 - Ratalajiryhmä / SML
  MultiCopterCenter.com

Speedwaysanomat

Tilitoimisto Ulla Mursula