Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


MAARATA: MM-sarja paketoitiin lauantaina - suomalaiset loppupisteissä kuudes ja kahdeksas
30.09.2026 - Ratalajiryhmä / SML

Maaradan MM-sarjan kolmas ja viimeinen osakilpailu ajettiin myöhään lauantai-iltana Marmandessa Ranskassa. Suomalaiskuljettajat Jesse Mustonen ja Tero Aarnio hakivat maaratakaudelle onnistunutta päätöstä hyvällä menestyksellä. Mustonen taisteli itsensä finaaliin ja Aarnio sijoittui lopulta yhdeksänneksi. Maailmanmestaruus matkasi Saksaan Erik Rissin mukana. MM-hopealle ajoi niin ikään Marmandessa hopealle ajanut hollantilainen Dave Meijerink. Kilpailun voittoon ajanut Chris Harris nousi voiton myötä MM-loppupisteissä kolmanneksi.

Mustonen aloitti kilpailun kolmos sijalla, kun erittäin onnistuneen startin jälkeen Harris ja saksalainen Lukas Fienhage onnistuivat ohittamaan suomalaisen. Toisessa erässä Mustonen lähti jälleen loistavasti viivalta, mutta jäi lopulta uudestaan kolmanneksi ylitettyään maaliviivan Harrisin ja Meijerinkin jälkeen. Kolmanteen erään Mustonen sai palaset loksahtamaan kohdilleen. Kärkipaikka pysyi startista maaliin. Neljännestä erästä Mustonen ajoi jälleen kaksi pistettä, kun Riss ajoi erävoittoon ja Fienhage toiseksi. Viimeisen erän tyylikkään erävoiton myötä Mustosella oli alkuerien jälkeen kasassa 14 pistettä ja tie vei semifinaaliin, johon hän pääsi valitsemaan lähtöpaikan ensimmäisenä. Mustonen luotti koko myöhäisillan toimineeseen sisärataan.

Loistavan startin jälkeen Mustonen ja iso-britannialainen Zach Wajtknecht ampaisivat kärkeen. Erittäin kovan ja viihdyttävän, jopa kontakteja sisältäneen taistelun päätteeksi Mustonen ajoi maaliin erävoittajana ja näin ollen ilta jatkui finaalierässä. Mustonen ei päässyt valitsemaan lähtöpaikkaansa, vaan joutui tyytymään siihen mikä ei muille kelvannut. Edessä oli haastava finaali kilpailun huonoimmalta lähtöpaikalta. Mustonen ei ehtinyt kärkitaisteluun ja jäi finaalissa lopulta viimeiseksi. Tulos oli kuitenkin erinomainen, viides sija.

Sarjan kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa Mustonen jäi semifinaalien jälkeen pisteellä finaalin ulkopuolelle. Viimeisessä osakilpailussa finaalitavoite lopulta täyttyi. Loppupisteissä Mustonen oli upeasti kuudes, joka on kautta aikain historian toiseksi paras suomalais suoritus maaradan MM-sarjassa.

- Tyytyväinen oon. Alussa oli hakemista, kun en ole tuolla ennen ajanut. Loppua kohden alkoi ajo kulkemaan paremmin ja tuntumaan paremmalta. Finaaliin selvisin, mutta siinä kun sai kisan huonoimman lähtöpaikan, niin tiesin että vaikeeta tulee. Oli kuitenkin hyvä suoritus, kommentoi Mustonen Marmandessa ajettua päätösosakilpailua.

- Onhan kuudes sija tällaisessa sarjassa jotain, mutta kun tavoitteet oli kuitenkin olla mitaleilla, niin en tietenkään täysin tyytyväinen ole. Hyvä suoritus silti, vaikka vähän jäi hampaan koloon, kommentoi Mustonen kesän MM-sarjaa.

Aarnio aloitti kilpailun tyylikkäästi erävoitolla johtaen ensimmäistä eräänsä startista maaliin. Toisessa erässä Riss vei pidemmän korren, mutta Aarnio ajoi hienosti toiseksi. Kolmannessa erässä hieman huonommalta lähtöpaikalta lähtenyt Aarnio jäi lopulta kolmanneksi. Pistetilanne näytti kuitenkin hyvältä, kun koossa oli yhdeksän pistettä. Neljännessä erässä Aarniolla kävi ikävin mahdollinen, kun pyörä hyytyi kärkipaikalta selkeästä johdosta, eikä näin ollen erästä tullut lisäpisteitä. Viimeisessä erässä Fienhage ja Harris olivat Aarniota nopeampia, mutta suomalainen sai ajettua arvokkaat kaksi lisäpistettä. Edessä oli semifinaali, johon Aarnio valitsi lähtöpaikan kolmantena. Mies päätyi vihreällä kypärällä ulkoradalle.

Onnistuneesta startista huolimatta Aarnio ei aivan ehtinyt ensimmäiseen kurviin Mustosen ja Wajtknechtin mukaan, vaan jäi kolmanneksi. Järjestys pysyi samana maaliin asti, ja Aarnion ilta päättyi semifinaaliin. Loppupisteissä hän oli yhdeksäs.

Kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa Aarnion kilpailu päättyi niin ikään semifinaaliin. Ensimmäisessä osakilpailussa Scheeßelissä Aarnion pyörä ei semifinaaliin mentäessä käynnistynyt, ja näin ollen erä jäi ajamatta. Sijoitus kahdestoista. Toisessa osakilpailussa Morizessa Aarnio voitti oman semifinaalinsa, mutta jäi niukasti pisteellä finaalipaikan ulkopuolelle. Sijoitus seitsemäs. MM-pisteissä Aarnio nousi lopulta kahdeksanneksi, ja oli samalla viimeinen suoran paikan kauden 2027 maaradan MM-sarjaan lunastanut kuljettaja.

- Kaksijakoinen fiilis jäi. Vauhti tuntui siltä, että olisi varmasti riittänyt finaaliin asti, mutta keskytys kärkipaikalta vei ne mahdollisuudet. Sillä erävoitolla olisin valinnut lähtöpaikan semifinaaliin ensimmäisenä. Nyt tiesin, että ulkoradalta ei vaan kerkeä ensimmäiseen kurviin. Muuten oli kyllä todella onnistunut kilpailu, mutta se yksi keskeytys jäi harmittamaan, kommentoi Aarnio päätöskilpailua.

- Kausi kokonaisuudessaan oli täynnä haasteita. Alkukauden loukkaantuminen, tekniset murheet, kuljetusauton hajoaminen ja viimeiset kilpailut murtuneella kylkiluulla ajaminen eivät tehneet kauden läpiviennistä helppoa ja tuntuu, että en saanut ulosmitattua parasta, mihin ajaminen ja vauhti riittäisivät. Siitä huolimatta onnistuin lunastamaan suoran paikan ensi kaudelle, mikä oli minimi tavoite, siihen olen tyytyväinen, kommentoi Aarnio kesän MM-sarjaa.

Tulokset la 26.9. Marmande, Ranska
1. Chris Harris, Iso-Britannia 18+4
2. Dave Meijerink, Hollanti 16+3
3. Erik Riss, Saksa 15+4+2
4. Lukas Fienhage, Saksa 16+1
5. Jesse Mustonen, Suomi 14+4+0 (2,2,4,2,4,4,0)
6. Zach Wajtknecht, Iso-Britannia 14+3
7. Mika Meijer, Hollanti 14+3
8. Kenneth Kruse Hansen, Tanska 13+d
9. Tero Aarnio, Suomi 11+2 (4,3,2,R,2,2)
10. Jake Mulford, Iso-Britannia 11+2
11. William Kruit, Hollanti 12+0
12. Tino Bouin, Ranska 9+1
13. Patrick Kruse, Tanska 9+1
14. Anthony Chauffour, Ranska 8
15. Glenn Moi, Norja 6
16. Niek Meijerink, Hollanti 5
17. Darryl Ritchings, Iso-Britannia 4
18. Ashton Vale, Iso-Britannia 3
19. Jan Hlačina, Tshekki 2
20. Theo Ugoni, Ranska 0
21. Noah Urda, Ranska - (varallla)

MM-sarjan loppupisteet 2026
1. Erik Riss, Saksa 74
2. Dave Meijerink, Hollanti 66
3. Chris Harris, Iso-Britannia 59
4. Lukas Fienhage, Saksa 59
5. Zach Wajtknecht, Iso-Britannia 58
6. Jesse Mustonen, Suomi 50
7. Mika Meijer, Hollanti 40
8. Tero Aarnio, Suomi 38
9. William Kruit, Hollanti 37
10. Patrick Kruse, Tanska 35
11. Kenneth Kruse Hansen, Tanska 32
12. Glenn Moi, Norja 28
13. Jake Mulford, Iso-Britannia 25
14. Mathias Trésarrieu, Ranska 20
15. Tino Bouin, Ranska 17
16. Anthony Chauffour, Ranska 14
17. Romano Hummel, Hollanti 9
18. Darryl Ritchings, Iso-Britannia 9
19. Theo Ugoni, Ranska 8
20. Noah Urda, Ranska 6
21. Andre Appleton, Iso-Britannia 6
22. Niek Meijerink, Hollanti 5
23. Jordan Dubernard, Ranska 5
24. Timo Wachs, Saksa 4
25. Ashton Vale, Iso-Britannia 3
26. Keijo Busch, Saksa 3
27. Jan Hlačina, Tshekki 3
28. Daniel Spiller, Saksa 1
29. Fabian Wachs, Saksa 0

#moottoriliitto

*Illan toisen semifinaalin ensimmäinen kaarre.
Kuva Jesper Veldhuizen / baansportfansite
Teksti Miro Nevanperä
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2025 - 2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019
2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

RATALAJIT: Ensi kesän SM-finaalit ja jääspeedwayn SM-ilmoittautuminen
29.12.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Vuosikalenterien postitustilanne 12.12.
12.12.2016 - Speedwaysanomat
Vuosikalenterien postitus alkaa vko 49
30.11.2016 - Speedwaysanomat
KISS VARKAUS KOVASSA SEURASSA SIJOITTUEN KOLMEN PARHAAN JOUKKOON FIMIN 2016 YMPÄRISTÖPALKINTO EHDOKKAANA
29.11.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Lehden ja Vuosikalenterin postitus lähestyy
23.11.2016 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: Leiritiedote ja sinne ilmoittautuminen
10.11.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Syksyn sarjakokous ja ensi kauden keskiarvot
10.11.2016 - Ratalajiryhmä / SML
LAJIPÄIVÄ: Ratalajien SM-finaaleille järjestäjät ja muita uutisia
02.11.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Kymmenen vuotta takana!
31.10.2016 - Speedwaysanomat
RATALAJIT: Lajiryhmän muoto ja koostumus uusiksi
15.10.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MINISPEEDWAY: Arttu Pentinmäki Suomenmestari
29.09.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Porin Nopea Racing huikean trillerin jälkeen Suomenmestari 2016
24.09.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga huipentuu Porissa lauantaina
21.09.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Jooa Partanen 12. U21 EM-finaalissa
11.09.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittaja Hyvinkäällä
10.09.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SM-liigan LIVE-päivitykset lauantaina
08.09.2016 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Porin Nopea Racing hakemaan mestaruutta
07.09.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Juha Hautamäki Yyterin valtias
03.09.2016 - Ratalajiryhmä / SML
PUHEENVUORO: Lajipäällikkö hakusessa
30.08.2016 - Speedwaysanomat
MAARATA: Aki-Pekka Mustonen neljäs Forssan MM-maaradalla
28.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Varkaudessa
23.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-sarja palaa Forssaan lauantaina
23.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustosella epäonnea, Aki-Pekan suoritus vaatimaton
22.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa jatkuu taistelu mitaleista
21.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Haukat voittoon Hyvinkäällä
20.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan kärkikamppailu lauantaina Hyvinkäällä
18.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Ratalajien kansainväliset edustustehtävät 2017
17.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustonen Hollannin MM-maaradalle
16.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MINISPEEDWAY: Seinäjoelle Suomen Cupin mestaruus
15.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti uusi mestaruuden
13.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: 62. henkilökohtainen SM-finaali Hyvinkäällä lauantaina
10.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Porin Nopea Racing voittoon Seinäjoella
09.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: PM-finaali Mustosten juhlaa
07.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MINISPEEDWAY: Salonen 11., Pentinmäki 15. EM-finaalissa
07.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Aiemmin pois satanut ottelu tiistaina
07.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MINISPEEDWAY: Pentinmäki ja Salonen EM-finaaliin
07.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Partaselle U21 SM-kultaa Varkaudessa
06.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Yyterispeedway siirtyy ajettavaksi 3. syyskuuta
05.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MINISPEEDWAY: Pentinmäki ja Salonen valmiina EM-kisoihin
05.08.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustoselta upea suoritus Challengessa
31.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kouvola jyräsi Muun Suomen
30.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustonen haasteen edessä
29.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin aikataulu
29.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Yyterispeedway Porissa 21. elokuuta
28.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Lauantaina Kouvola vs Muu Suomi
26.07.2016 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: SM-finaaleissa mukana maan parhaat
26.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Sand Blowers voittoon Seinäjoella
24.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lunna palaa loukkaantumisestaan sunnuntaina
22.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Suomi viides MM-maaradalla
16.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Säyriö viides, Hyyryläinen 14. 250cc MM-finaalissa
16.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Ratalajiryhmään muutoksia
14.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin ilmoittautuminen on umpeutumassa
11.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Säyriö 250cc MM-finaaliin, Salonen karsiutui
10.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Hyyryläinen 250cc MM-finaaliin
09.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Sade siirsi Seinäjoen SM-liigaottelun
09.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigaa Seinäjoella lauantaina
07.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomalaiset valmiina 250cc MM-taistoon
06.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Heikkilä karsiutui jatkosta
03.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MINISPEEDWAY: Pentinmäki kahdeksas MM-finaalissa
03.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Kouvola - Muu Suomi Kuusankoskella
03.07.2016 - Speedwaysanomat
MINISPEEDWAY: Pentinmäki ainoana suomalaisena YGT-finaaliin
03.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Partanen finaaliin, Mustonen karsiutui
02.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MINISPEEDWAY: Suomalaiset MM-taistoon viikonloppuna
01.07.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga, 29.6.2016, Seinäjoki
29.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Keskiviikkona kärki kohtaa Seinäjoella
28.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY U-21 EM-semifinaali, Varkaus 2.7.: Suomalaiset valmiina kotikisaan
23.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga, 21.6.2016, Varkaus
21.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Säyriö ja Hyyryläinen huippusuoritukseen EM-finaalissa
19.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Mustonen huippusuoritukseen MM-sarjan avauksessa
19.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: 250cc EM-semifinaalit, 18.6.2016, Grindstedt, Tanska
18.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tiistaina Varkauteen
18.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Lukijaäänestys 2016 – VIELÄ EHTII!
15.06.2016 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: SM-finaalien ilmoittautumiset auki
14.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: SM-finaali, 11.6.2016, Kauhajoki
12.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe nopein maarata Masterssissa
11.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustoselle villikortti Forssan MM-finaaliin
08.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Aki-Pekka Mustoselle kylmää kyytiä MM-karsinnassa
05.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jesse Mustonen ajoi jatkoon MM-maaradalla
05.06.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: MM-karsintojen semifinaali, 28.5.2016, Gorican, Kroatia
29.05.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga, 28.5.2016, Hyvinkää
28.05.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga jatkuu lauantaina Hyvinkäällä
25.05.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Minikuskit maaotteluvauhdissa Ruotsissa
22.05.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U21 MM-karsinta, 21.5.2016, Manchester, Englanti
22.05.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga, 17.5.2016, Seinäjoki
17.05.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe nopein Heinolassa
15.05.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan avaus tiistaina Seinäjoella
13.05.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti huippusuoritukseen speedwayn MM-karsinnassa!
07.05.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Juniorit urakoivat kansainvälisiä kilpailuja
07.05.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Mustoset loistivat Dingolfingissa, Heikkilä loukkaantui Parchimissa
01.05.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti karsiutui niukasti jatkosta EM-semifinaalissa
30.04.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Lunna ja Mustonen Varkauden EM-ovaalille
26.04.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U-21 EM Semifinaali Varkaudessa 2.7.2016
10.04.2016 - Ratalajiryhmä / SML
U-21 EM Semifinaali Varkaudessa 2.7.2016
10.04.2016 - Sivuston ylläpito
MAARATA: Kuljettajia MM- ja EM-edustuksiin nimetty
28.03.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Sanomien tiedotteita
24.03.2016 - Speedwaysanomat
MINISPEEDWAY: Suomen Cupin päivät selvillä
18.03.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa kalenterimuutoksia
15.03.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kuljettajia MM- ja EM-edustuksiin nimetty
14.03.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: 8. MM-osakilpailu, 13.3.2016, Assen, Hollanti
13.03.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: 7. MM-osakilpailu, 12.3.2016, Assen, Hollanti
13.03.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: 6. MM-osakilpailu, 6.3.2016, Berliini, Saksa
06.03.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: 5. MM-osakilpailu, 5.3.2016, Berliini, Saksa
05.03.2016 - Ratalajiryhmä / SML
MIIA-MARIA VEPSÄLÄINEN LAJIRYHMÄÄN
05.03.2016 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaali Varkaus 27.2.2016
27.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: EM-finaali 2, 22.2.2016, Ufa, Venäjä
23.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigalle kalenteri ensi kaudeksi
22.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: EM-finaali 1, 21.2.2016, Ufa, Venäjä
21.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: 4. MM-osakilpailu, 21.2.2016, Almaty, Kazakstan
21.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinta, 20.2.2016, Kuortane
20.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: 3. MM-osakilpailu, 20.2.2016, Almaty, Kazakstan
20.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Joukkue MM-finaali 14.2.2016, Togliatti, Venäjä
14.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Joukkue MM-finaali 13.2.2016, Togliatti, Venäjä
13.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsintakilpailu Kuortaneen Kuharannassa 20.2.2016
11.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Sarjakokous 20. helmikuuta Pirkkalassa
08.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: 2. MM-osakilpailu, 7.2.2016, Krasnogorsk, Venäjä
07.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: 1. MM-osakilpailu, 6.2.2016, Krasnogorsk, Venäjä
06.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali, 6.2.2016, Teuva
06.02.2016 - Ratalajiryhmä / SML
Sanomien tiedotteita
03.02.2016 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajat EM-finaaliin nimetty
28.01.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomen joukkue MM-finaaliin nimetty
22.01.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: MM-karsinta, Östersund, Ruotsi 15.1.2016
16.01.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin ilmoittautuminen
15.01.2016 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: MM-karsinta, 9.1.2016, Ylitornio
09.01.2016 - Ratalajiryhmä / SML
ISGWC: Suomalaiset karsiutuivat jatkosta
09.01.2016 - Speedwaysanomat
  Speedwaysanomat