Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


MAARATA: Topi Mustonen 11. nuorten MM-maaradalla
08.10.2023 - Ratalajiryhmä / SML

Moottoripyöräurheilun kattojärjestön FIM:n tälle kaudelle lanseeraama FIM Long Track under 23 World Cup ajettiin tänään Morizessa Ranskassa. Suomen edustajana historian ensimmäisellä nuorten MM-maaradalla ajoi Topi Mustonen.

Kilpailussa jokainen kuljettaja ajoi viisi alkuerää. Alkuerien jälkeen kolme parasta pistemiestä selvisivät suoraan finaaliin ja sijoille 4-8 sijoittuneet ajoivat last change erän, josta kaksi parasta pääsi mukaan mestaruuden ratkaisevaan finaalierään.

Mustonen ajoi kilpailussa tasaisesti pisteitä. Kolme kertaa mies tavoitti ruutulipun erän kolmantena ja kaksi kertaa neljäntenä. Yhteensä pisteitä kertyi hienosti kahdeksan ja sijoitus 11.

- Aivan hieno kokemus, ihan hyvä kisa. Alkuun oli vähän hakemista, mutta loppua kohden ajo parani. Rata oli sisälinjalta tosi liukas ja ajolinja meni loppua kohden ihan ulos. Mutta kyllä minä tästä radasta tykkäsin. Mekaanikot teki huipputyötä, kommentoi Mustonen päivän kilpailuaan.

Ranskalaiset ovat tunnetusti kiveäkin kovempia kotiradallaan, eikä tämäkään kilpailu tehnyt poikkeusta. Mestariksi ajoi kaikki kuusi eräänsä voittanut Steven Goret. Tresarrieun kuuluisan kilpa-ajaja suvun nuori vesa Mathias ajoi toiseksi ja ranskalaisten kolmoisvoiton täydensi varamiehenä kilpailuun mukaan päässyt Theó Ugoni.

Tulokset:
1. Steven Goret, Ranska 20+4
2. Mathias Tresarrieu, Ranska 18+3
3. Theó Ugoni, Ranska 15+2
4. William Kruit, Hollanti 15+4+1
5. Tino Bouin, Ranska 12+3+d
6. Chad Wirtzfeld, Iso-Britannia 10+2
7. Nigel Hummel, Hollanti 12+1
8. Louis Tebbe, Saksa 9+R
9. Timo Wachs, Saksa 8
10. Mario Niedermaier, Saksa 8
11. Topi Mustonen, Suomi 8 (1,2,1,2,2)
12. Thomas Valladon, Ranska 4
13. Jeffrey Sijbesma, Hollanti 4
14. Steven Labouyrie, Ranska 3
15. Nynke Sijbesma, Hollanti 2
16. Lando Nicolay Michaelis, Saksa 2

Kuva Jesper Veldhuizen
Teksti Tomi Nevanperä, ratalajiryhmä/SML

Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010
2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

JÄÄSPEEWAY: SM-finaalin ilmoittautuminen on auki
28.12.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomen edustajat MM-karsintaan valittu
19.12.2023 - Ratalajiryhmä / SML
Ratalajiryhmän syksyn kuulumisia
10.12.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAYTIEDOTE
06.12.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaali helmikuussa Messilän satamassa
10.11.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAYTIEDOTE
02.11.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAYN SM-FINAALIN HAKUAIKAA JATKETAAN
19.10.2023 - Ratalajiryhmä / SML
 MAARATA: Topi Mustonen 11. nuorten MM-maaradalla
 08.10.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomelle pariajon EM-pronssia
01.10.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Pariajon EM-finaali huomenna Puolan Opolessa
30.09.2023 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedwaykilpailut kaudella 2024
27.09.2023 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Suomi MM-finaalissa neljänneksi
24.09.2023 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Tero Aarnio kahdeksas Mühldorfin MM-osakilpailussa
17.09.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomi-sarjan pariajokilpailun voitto Helsinkiin 
09.09.2023 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Suomen joukkue MM-finaaliin
31.08.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ankkurit pariajon Suomenmestari
26.08.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Pariajon SM-finaali lauantaina Varkaudessa
22.08.2023 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Tero Aarniolla epäonnea Scheesselin MM-osakilpailussa
20.08.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak EM-finaalissa yhdeksänneksi
20.08.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak 250cc EM-finaaliin
19.08.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Pariajon SM-finaalin ilmoittautumisaikaa jatketaan
15.08.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Jesse Mustonen uusi Suomenmestaruutensa
12.08.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajiin muutos ja uusi lähtöjärjestys
10.08.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä
05.08.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak upeasti 4. PM-finaalissa, Jani Änkiläinen 13.
30.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-FINAALIN ILMOITTAUTUMISAIKAA JATKETAAN
30.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomi karsiutui World Cupissa
27.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Henri Ahlbom yhdeksäs EM-finaalissa
23.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Topias Manner kovassa kyydissä 125cc Euroopan Cupissa
23.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Joukkueet World Cupiin nimetty
21.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin ilmottautuminen käynnissä
20.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomi upeasti toinen Varkaudessa ja jatkaa pariajon EM-finaaliin
15.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Niko Hatva Speedway Youth World Cupissa kuudenneksi
15.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak SGP 3- luokan MM-finaalissa sijalle 17
15.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Tero Aarnio Marmanden MM-osakilpailussa sijalle 12.
14.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak taisteli MM-finaaliin
12.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Tero Aarnio mukaan Marmanden GP-osakilpailuun
12.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ankkurit mestariksi Seinäjoella
08.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
MINISPEEDWAY: Niko Hatva Youth Gold Trophyssa sijalle 12.
08.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Varkauden EM-semifinaalissa kova kuljettajakattaus
07.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigafinaali Seinäjoella lauantaina
03.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: 250cc pariajon EM-finaali 1, Raakilta ja Filimonovsilta vahva suoritus
02.07.2023 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: SM-finaali peruttu
30.06.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Varkauden EM-semifinaalin kuljettajaesittelyssä Timi Salosen vuoro
28.06.2023 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Aarnion ja Ahlbomin hieno suoritus ei ihan riittänyt MM-challengessa
25.06.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti sijalle 13 EM-sarjan avauksessa
17.06.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Varkauden EM-semifinaalin kuljettajaesittelyssä vuorossa Antti Vuolas
11.06.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEWAY: Valinnat Varkauden pariajon EM-semifinaaliin tehty
07.06.2023 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Henri Ahlbom ajoi varamiehenä jatkoon
04.06.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalien ilmoittautumiset
30.05.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomalaisten tie nousi pystyyn MM-karsinnoissa
29.05.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SEC Challenge, suomalaiset karsiutuivat jatkosta
14.05.2023 - Ratalajiryhmä / SML
Suomi-Sarja avaa kotimaisen speedwaykauden
10.05.2023 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti ja Antti Vuolas kaksoisvoittoon EM-karsinnassa, Timi Salonen karsiutui
01.05.2023 - Ratalajiryhmä / SML
Maarata treenipäivä Forssan Pilvenmäellä 6.5.
26.04.2023 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: BSL Henkilökohtainen mestaruus 20.5.2023 Riika, Latvia
03.04.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf MM-finaalin kahdeksas, Max Koivula sijalle 11
20.03.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järfillä vahva avauspäivä, Max Koivula 13.
18.03.2023 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kotimaan kilpailukalenteri kaudelle 2023
18.03.2023 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kesän edustuskuljettajat nimetty
15.03.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf Suomenmestari Pyynikillä
12.03.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Martin Haarahiltunen taituroi Pohjoismaiden mestariksi
05.03.2023 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedway SM Tampereen Pyynikin kentällä 11.3.2023 klo 13:00
27.02.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Max Koivula EM-finaalin kuudes, Tomi Norola kymmenes
26.02.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY, PM-FINAALI STARTTILISTA:
25.02.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin starttilistaan muutoksia
25.02.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajat EM- ja PM-finaaleihin valittu
02.02.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat selvillä, Huusko SM-karsinnan ykkönen
29.01.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf ja Max Koivula mukaan MM-sarjaan
28.01.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-karsinnan starttilista
22.01.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Mats Järf MM-karsintaan, SM-karsintakilpailun kuljettajat
13.01.2023 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kokkolassa harjoitukset loppuviikosta
02.01.2023 - Ratalajiryhmä / SML
  Speedwaysanomat