Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


MAARATA: Mustonen jäi pisteen jatkopaikasta, Ahlbom 16.
16.06.2024 - Ratalajiryhmä / SML

Maaradan MM-challenge ajettiin tänään Mühldorfissa Saksassa huippunopealla 1000 metrin ovaalilla. Suomen edustajina kilpailussa olivat Henri Ahlbom ja Jesse Mustonen. Suomen kolmas edustaja Tero Aarnio joutui jäämään kilpailusta pois loukkaantumisen vuoksi.
Panokset kilpailussa olivat kovat, sillä vain viidelle parhaalle oli tarjolla jatkopaikka, eli paikka vuoden 2025 MM-sarjaan.

Suomalaiset aloittivat vahvasti, sillä sekä Ahlbom että Mustonen tulivat erässään toisena maaliin. Toisesta erästään Alhbom ajoi kolmannen sijan myötä kaksi pistettä mutta Mustonen jäi pisteittä.
Kolmannesta erästään Mustonen ajoi kaksi pistettä ja Ahlbom yhden. Neljänteen ja viidenteen alkuerään Mustonen sai ajamisen jiiriin, tuloksena voitto ja toinen sija ja varkautelainen nousi mukaan semifinaalieriin. Ahlbom ei sen sijaan kahdessa viimeisessä alkuerässään pistepussiaan kasvattanut, joten miehen saldoksi jäi kuusi pistettä ja sija 16.

Semifinaalissa Mustonen ajoi lopulta yhden pisteen ja jäi harmittavasti pisteen finaalista ja jatkopaikasta. Mustonen ajoi yhteensä 13 pistettä samoin kuin Hollannin Dave Meijerink ja Saksan Stephan Katt. Heidän osaltaan sijoitukset ratkaistiin lopulta arvalla. Siinä Mustonen veti "lyhyimmän tikun" ja sijoitus 9.

- Tottakai harmittaa, kun noin tipalle se jatkoonpääsy lopulta jäi. Kolme ekaa erää meni heikosti, kyllä se pitkä tauko 1000 metrin maaradoilta tuntui. Kahteen viimeiseen alkuerään sain juonesta kiinni ja ne meni hyvin, Mustonen kommentoi.

- Semifinaalissa pääsin startista hyvin liikkeelle, mutta kun piti vaihtaa kakkoselle, niin vaihde löi vapaalle. Se erä meni sitten siinä. En tiedä, mitä siinä tapahtui, samalla lailla vaihdoin kuin muissakin erissä. Ja sijoituksen arvonnassakaan ei tuuria ollut, Mustonen toteaa.

Finaalin ja kilpailun voittajaksi ajoi kotiyleisön riemuksi Erik Riss. Riss voitti kuusi erää, mutta jäi yhdessä viimeiseksi teknisten murheiden vuoksi. Toiseksi ajoi Iso-Britannian Zach Wajtknecht ja kolmanneksi Tanskan Kenneth Hansen. Loput kaksi jatkopaikkaa ajoivat viime vuoden MM-hopeamies britti Chris Harris ja Saksan Daniel Spiller.

Tulokset:
1. Erik Riss, Saksa 24
2. Zach Wajtknecht, Iso-Britannia 26
3. Kenneth Hansen, Tanska 21
4. Chris Harris, Iso-Britannia 23
5. Daniel Spiller, Saksa 14
6. Henry van der Steen, Hollanti 14
7. Dave Meijerink, Hollanti 13
8. Stephan Katt, Saksa 13
9. Jesse Mustonen, Suomi 13 (3,0,2,4,3,1)
10. Jan Macek, Tsekki 12
11. Hynek Stichauer, Tsekki 11
12. Mathias Tresarrieu, Ranska 9
13. Mika Meijer, Hollanti 7
14. Max Dilger, Saksa 7
15. Jacob Bukhave, Tanska 7
16. Henri Ahlbom, Suomi 6 (3,2,1,0,R)
17. Jordan Dubernard, Ranska 4
18. Andrew Appleton, Iso-Britannia 2
19. Nigel Hummel, Hollanti 2
20. Thomas Valladon, Ranska 1
21. Julian Bielmeier, Saksa 1
22. Mario Niedermaier, Saksa 1

*Jesse Mustonen (5) piti Chris Harrisin takanaan erässä 15. Kuva Jesper Veldhuizen / Baansportfansite.nl
Teksti Tomi Nevanperä, ratalajiryhmä/SML
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010
2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Suomi hienosti neljäs pariajon EM-finaalissa
20.10.2024 - Ratalajiryhmä / SML
Moottoripyöräilyn Flattrackista MM pronssia!
12.10.2024 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Henri Ahlbom MM-sarjan päätöksessä huippuvauhdissa, Tero Aarnio sijalle 12.
22.09.2024 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Henri Ahlbom 14. Vechtan MM-osakilpailussa
15.09.2024 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Suomi jäi "mietaan sadasosan" mitalista
08.09.2024 - Ratalajiryhmä / SML
Ratalajien kilpailuhaku Suomessa kaudelle 2025
02.09.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Jesse Mustoselle kolmas SM-kulta putkeen kotiradalla
25.08.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaali lauantaina Varkaudessa
20.08.2024 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Tero Aarnio 7. Scheesselin MM-maaradalla
18.08.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin ilmoittautumisaikaa jatketaan
12.08.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Pariajon SM-finaali peruttu
04.08.2024 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Lasse Kurvinen viides Meissenin MM-osakilpailussa
27.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Jesse Mustonen Seinäjoki speedwayn ykkönen
27.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Seinäjoki Speedway huomenna
26.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Topias Manner 14. 125cc MM-finaalissa
21.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Topias Manner 125-kuutioisten EM-finaalin 13.
20.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Topias Manner edustaa Suomea viikonloppuna 125-kuutioisten EM- ja MM-finaaleissa
19.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
Flat track: Lasse Kurvinen MM-sarjaan
18.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Henri Ahlbom Marmanden MM-osakilpailun 15.
14.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ilmoittautumiset kilpailuihin käynnissä
12.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomi karsiutui niukasti Speedway of Nationsin finaalista
10.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Varkauden U19 EM-semifinaali peruttu
04.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen trio tähtää finaaliin
04.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: pariajon Suomi sarjan aloitus siirtyy kauteen 2025
03.07.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Liikennevakuutus
24.06.2024 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Henri Ahlbom karsiutui EM-finaalista
23.06.2024 - Ratalajiryhmä / SML
 MAARATA: Mustonen jäi pisteen jatkopaikasta, Ahlbom 16.
 16.06.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Seinäjoki speedway siirretty
13.06.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomi-Sarjan avausviikonloppu siirtyy
11.06.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak 15. alle 19-vuotiaiden PM-finaalissa
25.05.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas MM-karsinnassa sijalle 13
25.05.2024 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Liikennevakuutuslaki muuttuu 1.6. alkaen
17.05.2024 - Ratalajiryhmä / SML
Flat Track: Burt Racing Skandinavian Flat Track RD 1, Viking Cup
11.05.2024 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Suomalaisilla haastava päivä Herxheimissä
09.05.2024 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-sarja käyntiin helatorstaina
07.05.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Säyrio 14. EM-karsinnassa
01.05.2024 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Kotimainen kilpailukalenteri kaudelle 2024
12.04.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Huuskolle MM-pronssia, Ala-Riihimäki MM-sarjan neljäs ja Koivula seitsemäs
11.04.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset hyvässä vauhdissa Heerenveenin avauspäivänä
06.04.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomalaiset taistelemaan maailmanmestaruudesta Heerenveeniin
05.04.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Aki Ala-Riihimäki MM-osakilpailun voittoon Inzellissä
24.03.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Huusko ja Ala-Riihimäki finaaliin MM-avauksessa, Koivula yhdeksäs
23.03.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Nokian pariajokilpailu peruttu
15.03.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kokoonpanot lauantain pariajokilpailuun Nokialla
13.03.2024 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ratalajit tiedottaa
07.03.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Pariajokilpailu Nokialla maaliskuussa
28.02.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Max Koivula upeasti neljäs EM-finaalissa
25.02.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Heikki Huusko pohjoismaiden mestari 2024
18.02.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali huomenna ja muutoksia edustuskuljettajiin
16.02.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Aki Ala-Riihimäki Suomenmestari 2024
10.02.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kolme suomalaista MM-sarjaan!
27.01.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Valintoja edustustehtäviin
24.01.2024 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaalin kuljettajat
17.01.2024 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Lajipäivä vietetty Jyväskylässä
14.01.2024 - Ratalajiryhmä / SML
LAJIPÄIVÄ JA JÄÄSPEEDWAYN SM-FINAALI
03.01.2024 - Ratalajiryhmä / SML
  Speedwaysanomat