Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


RUOHORATA: EM-semifinaali Artiques de Lussac, Ranska 25.5.2013
26.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML

Suomalaiset jäivät hännille

Ruohoradan EM-semifinaali ajettiin viime yönä Ranskan Artiques de Lussacissa. 18 kuljettajaa lähti tavoittelemaan sijoitusta yhdeksän parhaan joukkoon ja EM-finaaliin. Suomelta kilpailussa oli kaksi edustajaa, Aarni Heikkilä ja Klaus-Peter Gerdemann. Suomalaisten kilpailu oli vaatimaton. Pistesaalis jäi laihaksi, molemmille kertyi yksi piste ja lopputuloksissa kaksi viimeistä sijaa.

- Eipä siitä paljoa kerrottavaa jäänyt, ei se edes ollut oikeen kisa minun osalta. Yksi piste ja toiseksi viimeinen sija ei paljoa lämmitä. Ensimmäinen erä meni vähän harjoittelun piikkiin. Toisessa erässä ajoin hyvin ja olin toisena kun moottori hajosi. Puristukset katosi ja meno hyytyi. Kolmannessa erässä nilkutin maaliin, kun takaiskari hajosi. Viimeinen erä jäi sitten ajamatta, kun molemmat pyörät oli hajalla, kertoo Aarni Heikkilä epäonnisesta kilpailustaan.

Kilpailun voittajaksi ajoi kotiyleisön riemuksi Stephane Tresarrieu, joka voitti kaikki ajamansa erät. 9 parasta jatkavat 21.7. Saksan Bielefeldissä ajettavaan EM-finaaliin. 10. sijoittunut Iso-Britannian Glen Phillips jatkaa EM-finaaliin varamiehenä.

Tulokset:
1. Stephane Tresarrieu Ranska 20+5
2. Richard Speiser Saksa 17+4
3. Josef Franc Tsekki 13+4+3
4. Stephan Katt Saksa 15+2
5. Alessandro Milanese Italia 16+1
6. Jerome Lespinasse Ranska 15+5+0
7. David Howe Iso-Britannia 15+3
8. Richard Wolff Tsekki 11+2
9. Joel Nyström Ruotsi 11+1
10. Glen Phillips Iso-Britannia 12+D
11. Andrew Appleton Iso-Britannia 8+5
12. Markus Eibl Saksa 8+4
13. Richard Di Biasi Ranska 3+3
14. Gabriel Dubernard Ranska 2+2
15. Marcel Dachs Saksa 5+1
16. Sjoerd Rozenberg Hollanti 5+0
17. Karel Kadlec Tsekki 2
18. Aarni Heikkilä Suomi 1 (0,0,1,N)
19. Klaus-Peter Gerdemann Suomi 1 (0,1,0,T)

Terveisin
Tomi Nevanperä
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010
2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: SM-liiga jatkuu neljällä joukkueella
16.12.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia edustustehtäviin‏
13.12.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Tämän vuoden palkitut
11.12.2013 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: Leirikilpailu 8.12.2013, Ylitornio‏
08.12.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwaysanomien lukijakilpailu 1
27.11.2013 - Speedwaysanomat
Lakon vaikutus Sanomien postitukseen
27.11.2013 - Speedwaysanomat
Sanomien Vuosikalenteri 2014 valmis (edit 18.11.)
18.11.2013 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAYLEIRI 5.12.2012 – 8.12.2012 YLITORNIO
11.11.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tai Woffinden maailmanmestari 2013
06.10.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Aki-Pekka Mustosen MM-challenge päättyi katastrofiin
22.09.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Joonas Kylmäkorpi voitti historiallisen neljännen peräkkäisen maaradan maailmanmestaruuden
15.09.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Sade siirsi Morizen MM-maaradan huomiselle
14.09.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-finaali 5, Vechta, Saksa 7.9.2013
08.09.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Itä-Länsi 7.9.2013, Seinäjoki‏‏
07.09.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cupin ja 80cc Suomen Cupin päätös lauantaina Varkaudessa
30.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SM: Hautamäki otti mestaruuden
25.08.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: MM-karsintojen finaali, Challenge, Poole, Iso-Britannia 24.8.2013
25.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaali 24.8.2013, Hyvinkää
24.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SM: Kaikki valmista lauantaille
22.08.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Loppukauden kalenterimuutoksia
21.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan päätösottelu, Hyvinkää 20.8.2013
20.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Joukkue MM-finaali 18.8.2013 Swingfield, Englanti‏‏
19.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan päätösottelu tiistaina Hyvinkäällä
18.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup 17.8.2013, Kuusankoski‏
17.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti ajaa MM-karsintojen finaalissa
16.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
FIM Speedway GP Ratina stadion Tampere Finland
16.08.2013 - Sivuston ylläpito
SPEEDWAY: SM-finaali​n jälki-ilmo​ittautumin​en
15.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: 80 cc UEM Youth Gold Trophy, Elgane, Norja 10.-11.8.2013
14.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SM: Tasainen taistelu luvassa
12.08.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Kaupunki Cup 11.8.2013, Seinäjoki‏
12.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: 4. MM-osakilpailu, Rzeszow, Puola 10.8.2013
11.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-Liiga 10.8.2013, Pori‏
10.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Ratinassa SGP vuosina 2014-2016
10.08.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: MM-karsintojen semifinaali 7.8.2013, Holsted, Tanska‏‏
07.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Hyvinkään SM-finaalin numerointi
06.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: SM-Finaali 3.8.2013, Kauhajoki‏
03.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: 80 cc joukkue Suomen Cup, Varkaus 27.7.
02.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kuljettajia ratalajien edustustehtäviin
30.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U21 SM-Finaali 27.7.2013, Varkaus‏
27.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAYN U-21 SM-finaali Varkaudessa lauantaina
25.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Sarjatilanteita ja SM-liigan keskiarvot
24.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup 21.7.2013, Haapajärvi‏
22.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-Liiga 20.7.2013, Kauhajoki
20.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Sarjaspeedwayta molempina päivinä
18.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-Liiga 16.7.2013, Seinäjoki‏
17.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Huiput jälleen tiistaina Seinäjoella
14.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
80cc: PM-Kilpailut 13.7-14.7.2013 Vetlanda, Ruotsi‏
14.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Suomalaisilla vaikeaa Marmandessa
14.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA MM: Mustosella lyhyiden ratojen haasteet edessä
11.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa joukkueiden ajojärjestys muuttuu
10.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: EM-Semifinaali 7.7.2013 Noorwolde, Hollanti‏
08.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
80cc: FIM Youth Gold Trophy semifinaali 5.7.2013 Fjelstedt, Tanska
06.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
80cc: FIM Youth Gold Trophy karsinnat, 4.7.2013 Fjelstedt, Tanska
05.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwayn SM-finaali Hyvinkäällä
03.07.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: FIM Youth Gold Trophy, Fjelstedt, Tanska 4.-7.7.2013
01.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-Karsinta 29.6.2013, St. Macaire, Ranska
30.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-Liiga 29.6.2013, Kauhajoki‏‏
29.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lauantaina Kauhajoelle
25.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: EM-Semifinaali, Mureck Itävalta 23.6.2013
23.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tasainen taistelu voitosta
18.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: SM-finaalit 2013 ilmoittautuminen
17.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaikki ovat tiistaina paikalla
16.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-finaali 2, Forus Norja 15.6.2013
15.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup 15.6.2013, Pori
15.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup jatkuu Porissa
12.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan keskiarvot
12.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Vaasan maarata 11.6.2013, Vaasa‏‏‏
11.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-finaali 1, Forssa 8.6.2013
09.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Kylmäkorpi toinen Forssassa
09.06.2013 - Speedwaysanomat
MAARATA: Mustonen valmiina maaradan MM-avaukseen
05.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga Hyvinkää 4.6.2013
04.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kauko Nieminen Testimonial, 2.6.2013 Leicester, Englanti
03.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigaa Hyvinkäällä tiistaina
02.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwayn SM-finaali Hyvinkäällä
02.06.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Kaupunki Cup 26.5.2013 Hyvinkää‏
26.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
 RUOHORATA: EM-semifinaali Artiques de Lussac, Ranska 25.5.2013
 26.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Seinäjoki Speedway 25.5.2013, Seinäjoki‏
26.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Simo Pulli MM-karsintaan
21.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: MM-karsinta, Abensberg, Saksa 20.5.2013
20.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
80cc: Niilo Vuolas ykkönen Porissa
19.05.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: SM-Liiga, Pori 18.5.2013‏
18.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan avausottelu Porissa
16.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U21 MM-Karsinta 11.5.2013, Rawicz, Puola‏
12.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
80cc: Ahlbom ajoi maksimipisteet Porissa
10.05.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Yyteri Speedway 9.5.2013 Pori‏‏
10.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen edustajat MM-karsinnoissa
09.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti kovien haasteiden edessä
09.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup, Ranna, Viro 5.5.2013‏
05.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kilpailukausi käyntiin sunnuntaina
03.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Aki-Pekka Mustonen loukkaantui vakavasti
29.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Sanomien kuvakauppa-yhteistyö päättyy
29.04.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Yyterispeedwayn ilmoittautuminen
27.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Aarni Heikkilä villilläkortilla Forssan MM-finaaliin
25.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Aki-Pekka Mustonen elämänsä kunnossa MM-maaradalle
23.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: MINISPEEDWAYN KALENTERI 2013
17.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Jouni Seppänen jatkaa moottoriliiton hallituksessa
14.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SGP: Ullevilla se nähdään!
01.04.2013 - Speedwaysanomat
MAARATA: Edustajat MM-karsintoihin valittu
13.03.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Ratalajien kilpailukalenteri 2013
10.03.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Timo Lahden tavoitteena nuorten MM
10.03.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedwayn SM-finaali DVD
04.03.2013 - Sivuston ylläpito
Kotimainen kilpailukalenteri 2013
27.02.2013 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali Eskilstunassa 1.3.
24.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: EM-Finaali, Ufa 24.2.2013
24.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: EM-semifinaali, Ufa, Venäjä 23.2.
23.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Antti Aakon kausi ohi
23.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwaysanomat 1/2013 on ilmestynyt
13.02.2013 - Speedwaysanomat
Jääspeedwayn SM-finaali Joensuussa
13.02.2013 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-semifinaali Kuortaneen Kuharannassa sunnuntaina
05.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: MM-Finaali 2, Krasnogorsk 3.2.2013
03.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwaysanomien vuosikertoja
02.02.2013 - Speedwaysanomat
Sanomien kalenteri MP-messuilta
31.01.2013 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: Joukkue-MM, Sanok 26.1.2013
26.01.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi haastavan tehtävän edessä joukkue MM-finaalissa
23.01.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Joonas Kylmäkorpi Suomen paras moottoripyöräurheilija vuonna 2012
15.01.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa neljä joukkuetta
08.01.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedwayn Allsvenskan 2013
07.01.2013 - Speedwaysanomat
  Speedwaysanomat