Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


MAARATA: MM-finaali 5, Vechta, Saksa 7.9.2013
08.09.2013 - Ratalajiryhmä / SML

Joonas Kylmäkorvella vankka ote MM-kultaan

Maaradan kauden toiseksi viimeinen MM-finaali ajettiin viime yönä Vechtassa Saksassa. Joonas Kylmäkorpi lähti kilpailuun 11 pisteen johdossa ennen Tsekin Josef Francia. Kylmäkorven tavoite oli kasvattaa MM-johtoa reilusti, jotta kauden viimeiseen kilpailuun Ranskan Morizessa pääsee turvallisessa johtoasemassa.

Kylmäkorpi ajoikin jälleen mestarin ottein, vaikka viime vuoden loistoon ei aivan pystynytkään. Viidestä alkuerästä mies keräsi kahden erävoiton siivittämänä 16 pistettä ja oli toiseksi paras pistemies. Semifinaalissa mestari näytti jälleen taitonsa ja teräksiset hermonsa voittamalla alkueristä maksimipisteet ajaneen Saksan Martin Smolinskin.

Finaalissa Smolinski ja Australian Cameron Woodward kävivät kovaa vääntöä joka päättyi saksalaisen kaatumiseen ja hylkäämiseen. Uusinnassa voittajaksi ajoi kotiyleisön riemuksi Richard Speiser. Kylmäkorpi ajoi varmasti toiseksi ja Woodward kolmanneksi.

Suomen toinen edustaja Aki-Pekka Mustonen oli myös hyvässä vauhdissa. Neljän ajetun erän jälkeen pisteitä oli kertynyt siihen malliin, että jopa finaali paikka oli mahdollinen. Onni kuitenkin hylkäsi nuoren varkautelaisen. Viimeisessä alkuerässä Saksan Matthias Kröger ajoi Mustosen kylkeen sillä seurauksella, että suomalaisen pyörästä lähtivät ketjut päältä ja keskeytys oli edessä. Semifinaalissa kilvan ajon päätti rengasrikko. 10. sija ja 10 MM-pistettä saivat nuoren suomalaisen tyytyväiseksi.

- Hyvä kisa oli, erävoitto ja paikka semifinaalissa täpötäydellä Vechtan stadionilla on hienoa. Harmittaa tietysti nuo keskeytykset mutta ei voi mitään. Paikka 10 parhaan joukossa on vielä täysin mahdollista saavuttaa ja se antaa Morizen kisaan lisäpotkua, kertoi Mustonen kilpailun jälkeen.

MM-pisteissä Kylmäkorpi kasvatti johtonsa muhkeaan 20 pisteeseen. Morizessa viikon päästä ajettavasta kilpailusta suomalaiselle riittää 9 pistettä varmistamaan neljännen peräkkäisen maailmanmestaruuden. Mustonen on puolestaan kolmen pisteen päässä 10. sijasta. 10 parasta jatkaa suoraan kauden 2014 sarjaan, joten panosta sarjan päätökseen riittää myös Mustosella.

Tulokset Vechta:
1. Richard Speiser Saksa 20
2. Joonas Kylmäkorpi Suomi 23 (3,2,4,3,4,4,3)
3. Cameron Woodward Australia 22
4. Jannick de Jong Hollanti 20
5. Martin Smolinski Saksa 23
6. Mathieu Tresarrieu Ranska 15
7. Stephan Katt Saksa 14
8. Richard Hall Iso-Britannia 13
9. Dirk Fabriek Hollanti 11
10. Aki-Pekka Mustonen Suomi 10 (3,0,4,3,R,R)
11. Josef Franc Tsekki 10
12. Stephane Tresarrieu Ranska 9
13. Theo Pijper Hollanti 8
14. Theo di Palma Ranska 7
15. Jörg Tebbe Saksa 7
16. Matthias Kröger Saksa 6
17. Glen Phillips Iso-Britannia 5
18. Erik Riss Saksa 4
19. Nick Lourens Hollanti 3
20. Joel Nyström Ruotsi 0

MM-pisteet 5/6:
1. Joonas Kylmäkorpi Suomi 108
2. Jannick de Jong Hollanti 88
3. Josef Franc Tsekki 84
4. Richard Hall Iso-Britannia 83
5. Cameron Woodward Australia 80
6. Martin Smolinski Saksa 77
7. Jörg Tebbe Saksa 70
8. Richard Speiser Saksa 68
9. Mathieu Tresarrieu Ranska 61
10. Dirk Fabriek Hollanti 58
11. Aki-Pekka Mustonen Suomi 55
12. Stephane Tresarrieu Ranska 52
13. Stephan Katt Saksa 47
14. David Howe Iso-Britannia 46
15. Glen Phillips Iso-Britannia 37
16. Matthias Kröger Saksa 32
17. Theo Pijper Hollanti 32
18. Richard Wolff Tsekki 16
19. Stanislav Burza Puola 15
20. Theo di Palma Ranska 12

Teksti ja kuva Tomi Nevanperä.
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010
2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: SM-liiga jatkuu neljällä joukkueella
16.12.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Kuljettajia edustustehtäviin‏
13.12.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Tämän vuoden palkitut
11.12.2013 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: Leirikilpailu 8.12.2013, Ylitornio‏
08.12.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwaysanomien lukijakilpailu 1
27.11.2013 - Speedwaysanomat
Lakon vaikutus Sanomien postitukseen
27.11.2013 - Speedwaysanomat
Sanomien Vuosikalenteri 2014 valmis (edit 18.11.)
18.11.2013 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAYLEIRI 5.12.2012 – 8.12.2012 YLITORNIO
11.11.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tai Woffinden maailmanmestari 2013
06.10.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Aki-Pekka Mustosen MM-challenge päättyi katastrofiin
22.09.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Joonas Kylmäkorpi voitti historiallisen neljännen peräkkäisen maaradan maailmanmestaruuden
15.09.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Sade siirsi Morizen MM-maaradan huomiselle
14.09.2013 - Ratalajiryhmä / SML
 MAARATA: MM-finaali 5, Vechta, Saksa 7.9.2013
 08.09.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Itä-Länsi 7.9.2013, Seinäjoki‏‏
07.09.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cupin ja 80cc Suomen Cupin päätös lauantaina Varkaudessa
30.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SM: Hautamäki otti mestaruuden
25.08.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: MM-karsintojen finaali, Challenge, Poole, Iso-Britannia 24.8.2013
25.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaali 24.8.2013, Hyvinkää
24.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SM: Kaikki valmista lauantaille
22.08.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Loppukauden kalenterimuutoksia
21.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan päätösottelu, Hyvinkää 20.8.2013
20.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Joukkue MM-finaali 18.8.2013 Swingfield, Englanti‏‏
19.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan päätösottelu tiistaina Hyvinkäällä
18.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup 17.8.2013, Kuusankoski‏
17.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti ajaa MM-karsintojen finaalissa
16.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
FIM Speedway GP Ratina stadion Tampere Finland
16.08.2013 - Sivuston ylläpito
SPEEDWAY: SM-finaali​n jälki-ilmo​ittautumin​en
15.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: 80 cc UEM Youth Gold Trophy, Elgane, Norja 10.-11.8.2013
14.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SM: Tasainen taistelu luvassa
12.08.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Kaupunki Cup 11.8.2013, Seinäjoki‏
12.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: 4. MM-osakilpailu, Rzeszow, Puola 10.8.2013
11.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-Liiga 10.8.2013, Pori‏
10.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Ratinassa SGP vuosina 2014-2016
10.08.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: MM-karsintojen semifinaali 7.8.2013, Holsted, Tanska‏‏
07.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Hyvinkään SM-finaalin numerointi
06.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: SM-Finaali 3.8.2013, Kauhajoki‏
03.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: 80 cc joukkue Suomen Cup, Varkaus 27.7.
02.08.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kuljettajia ratalajien edustustehtäviin
30.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U21 SM-Finaali 27.7.2013, Varkaus‏
27.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAYN U-21 SM-finaali Varkaudessa lauantaina
25.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Sarjatilanteita ja SM-liigan keskiarvot
24.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup 21.7.2013, Haapajärvi‏
22.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-Liiga 20.7.2013, Kauhajoki
20.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Sarjaspeedwayta molempina päivinä
18.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-Liiga 16.7.2013, Seinäjoki‏
17.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Huiput jälleen tiistaina Seinäjoella
14.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
80cc: PM-Kilpailut 13.7-14.7.2013 Vetlanda, Ruotsi‏
14.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Suomalaisilla vaikeaa Marmandessa
14.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA MM: Mustosella lyhyiden ratojen haasteet edessä
11.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa joukkueiden ajojärjestys muuttuu
10.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: EM-Semifinaali 7.7.2013 Noorwolde, Hollanti‏
08.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
80cc: FIM Youth Gold Trophy semifinaali 5.7.2013 Fjelstedt, Tanska
06.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
80cc: FIM Youth Gold Trophy karsinnat, 4.7.2013 Fjelstedt, Tanska
05.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwayn SM-finaali Hyvinkäällä
03.07.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: FIM Youth Gold Trophy, Fjelstedt, Tanska 4.-7.7.2013
01.07.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-Karsinta 29.6.2013, St. Macaire, Ranska
30.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-Liiga 29.6.2013, Kauhajoki‏‏
29.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Lauantaina Kauhajoelle
25.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: EM-Semifinaali, Mureck Itävalta 23.6.2013
23.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Tasainen taistelu voitosta
18.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: SM-finaalit 2013 ilmoittautuminen
17.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaikki ovat tiistaina paikalla
16.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-finaali 2, Forus Norja 15.6.2013
15.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup 15.6.2013, Pori
15.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup jatkuu Porissa
12.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan keskiarvot
12.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Vaasan maarata 11.6.2013, Vaasa‏‏‏
11.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-finaali 1, Forssa 8.6.2013
09.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Kylmäkorpi toinen Forssassa
09.06.2013 - Speedwaysanomat
MAARATA: Mustonen valmiina maaradan MM-avaukseen
05.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liiga Hyvinkää 4.6.2013
04.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kauko Nieminen Testimonial, 2.6.2013 Leicester, Englanti
03.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigaa Hyvinkäällä tiistaina
02.06.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwayn SM-finaali Hyvinkäällä
02.06.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Kaupunki Cup 26.5.2013 Hyvinkää‏
26.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: EM-semifinaali Artiques de Lussac, Ranska 25.5.2013
26.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Seinäjoki Speedway 25.5.2013, Seinäjoki‏
26.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Simo Pulli MM-karsintaan
21.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: MM-karsinta, Abensberg, Saksa 20.5.2013
20.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
80cc: Niilo Vuolas ykkönen Porissa
19.05.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: SM-Liiga, Pori 18.5.2013‏
18.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigan avausottelu Porissa
16.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: U21 MM-Karsinta 11.5.2013, Rawicz, Puola‏
12.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
80cc: Ahlbom ajoi maksimipisteet Porissa
10.05.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Yyteri Speedway 9.5.2013 Pori‏‏
10.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomen edustajat MM-karsinnoissa
09.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Timo Lahti kovien haasteiden edessä
09.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kaupunki Cup, Ranna, Viro 5.5.2013‏
05.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Kilpailukausi käyntiin sunnuntaina
03.05.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Aki-Pekka Mustonen loukkaantui vakavasti
29.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Sanomien kuvakauppa-yhteistyö päättyy
29.04.2013 - Speedwaysanomat
SPEEDWAY: Yyterispeedwayn ilmoittautuminen
27.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Aarni Heikkilä villilläkortilla Forssan MM-finaaliin
25.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Aki-Pekka Mustonen elämänsä kunnossa MM-maaradalle
23.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: MINISPEEDWAYN KALENTERI 2013
17.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: Jouni Seppänen jatkaa moottoriliiton hallituksessa
14.04.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SGP: Ullevilla se nähdään!
01.04.2013 - Speedwaysanomat
MAARATA: Edustajat MM-karsintoihin valittu
13.03.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Ratalajien kilpailukalenteri 2013
10.03.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Timo Lahden tavoitteena nuorten MM
10.03.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedwayn SM-finaali DVD
04.03.2013 - Sivuston ylläpito
Kotimainen kilpailukalenteri 2013
27.02.2013 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: PM-finaali Eskilstunassa 1.3.
24.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: EM-Finaali, Ufa 24.2.2013
24.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: EM-semifinaali, Ufa, Venäjä 23.2.
23.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Antti Aakon kausi ohi
23.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwaysanomat 1/2013 on ilmestynyt
13.02.2013 - Speedwaysanomat
Jääspeedwayn SM-finaali Joensuussa
13.02.2013 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: SM-semifinaali Kuortaneen Kuharannassa sunnuntaina
05.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: MM-Finaali 2, Krasnogorsk 3.2.2013
03.02.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Speedwaysanomien vuosikertoja
02.02.2013 - Speedwaysanomat
Sanomien kalenteri MP-messuilta
31.01.2013 - Speedwaysanomat
JÄÄSPEEDWAY: Joukkue-MM, Sanok 26.1.2013
26.01.2013 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi haastavan tehtävän edessä joukkue MM-finaalissa
23.01.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Joonas Kylmäkorpi Suomen paras moottoripyöräurheilija vuonna 2012
15.01.2013 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-liigassa neljä joukkuetta
08.01.2013 - Ratalajiryhmä / SML
Jääspeedwayn Allsvenskan 2013
07.01.2013 - Speedwaysanomat
  Speedwaysanomat