Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


SPEEDWAY: Otto Raak karsiutui
17.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML

SPEEDWAY: Otto Raak karsiutui

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Ranskan Lamothe-Landerronissa ajettu speedwayn henkilökohtainen EM-karsinta oli Raakille kova tapahtuma. Otto saalisti viidessä ajamassaan erässä vain yhden pisteen ja jäi erittäin kovatasoisessa kilpailussa lopulta viidenneksitoista.

Raakin iltapuhde Ranskassa oli alusta alkaen vaikea. Kilpailun korkea taso näkyi ensimmäisestä erästä asti. Vaikka Raak onnistui hyvin haastamaan kilpakumppaneitaan, ei hän kolmessa ensimmäisessä erässä saanut pistetiliään avatuksi. Kilpailun ainoan pisteen Raak nappasi neljännessä erässään, jossa hän tuli maaliin ennen norjalaista Truls Kamhaugia.

- Kyllä ajamisen puute näkyi tänään eniten. Treeneissä tuntui ihan hyvältä. Rata oli aika haastavassa kunnossa ja järjestäjät muuttivat sitä jo harjotusten toiseen settiin. Muokkaamista jatkui vielä kisan aikanakin, kun se oli alussa niin huonossa kunnossa ja vaikeasti ajettava. Ihan hyvin onnistuin starteissa ja ajoin hyviä ekapäitä, mutta erät kokonaisuudessaan oli vaikeita. Oon vaan liian vähän ajanut nyt. Rata kun muuttui niin joutui pyörän säätöjäkin vaihtamaan aika paljon illan aikana. Kisan lopusta jäi hyvä fiilis, kun ajo rupesi viimeissä erissä sujumaan paremmin. Hyvä kokemus, kommentoi Raak.

Kilpailu oli viimeinen EM-karsinta ennen karsintojen viimeistä vaihetta, challengea. Viimeiset paikat challengeen lunasti täydet pisteet ajanut tanskalainen Mikkel Michelsen, kotiyleisön suosikki David Bellego, iso-britannialainen Adam Ellis, saksalainen Kai Huckenbeck sekä tanskalainen Mads Hansen.

Tulokset Lamothe-Landerron 16.5. (viisi parasta jatkoon)
1. Mikkel Michelsen, Tanska 15
2. David Bellego, Ranska 13
3. Adam Ellis, Iso-Britannia 12
4. Kai Huckenbeck, Saksa 12
5. Mads Hansen, Tanska 11
6. Oliver Berntzon, Ruotsi 10
7. Gregorz Zengota, Puola 10
8. Steven Goret, Ranska 9
9. Valentin Grobauer, Saksa 6
10. Michele Castagna, Italia 6
11. Daniel Klima, Tshekki 5
12. Glenn Moi, Norja 3
13. Sven Cerjak, Slovenia 3
14. Mathias Tresarrieu, Ranska 2
15. Otto Raak, Suomi 1 (0,0,0,1,0)
16. Truls Kamhaug, Norja 1
17. Jordan Dubernard, Ranska 1
18. Francis Gusts, Latvia 0

#moottoriliitto

*Kuva Dalmiso Photography
Teksti Miro Nevanperä

Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2025 - 2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019
2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

 SPEEDWAY: Otto Raak karsiutui
 17.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: SM-finaalien ilmoittautumiset
15.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kovaan testiin EM-karsinnassa
14.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Purtilolla vahva MM-avaus
09.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilo valmiina MM-sarjaan
07.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kolmastoista Debrecenissä
03.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas metsästää jatkopaikkaa EM-karsinnassa
23.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi maailmanmestari, Max Koivulalle MM-hopeaa
12.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestaruus ratkeaa lauantaina, Suomi suosikkina sunnuntain joukkuefinaaliin
09.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ratalajiryhmä tiedottaa 24.3.2026
27.03.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY SM-FINAALI, Kauhajoki 28.2.2026 HUUSKO SUOMENMESTARI
28.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaali Kaihajoella
02.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
  Speedwaysanomat