Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
SML ja Kokkolan SM
07.04.2006 - Sivuston ylläpito

1. Mitkä ovat tapahtuman taustat?
Yhden kuljettajan tekemä vetoomus Kokkolan Jääspeedwayn SM- finaalissa häntä kohtaan tapahtunutta epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Säännöt sallii hyvin rajallisia toimia jolla oikeuksiaan voi vaatia oikaistavaksi tai tarkasteltavaksi ja siksi kyseinen kuljettajan on ollut pakko toimia niiden sallimien rajoitteiden mukaisesti(säännöt).

2. Onko päätös tavanomainen? Nythän kärsijöinä on kuskeja jotka eivät ole mitenkään vaikuttaneet tapahtumien kulkuun.
On vaikea sanoa mikä on tavanomaista koska, vetoomuksia tehdään harvoin ja ne ovat harvoin samanlaisia ja siksi niitä on vaikea verrata toisiinsa. Kärsijäksi joutui nyt valitettavasti kuljettajia jotka ovat ajaneet oman kilpailunsa sääntöjenmukaisesti. Kysymys onkin se, että mikä on vääryyttä kärsineen kuljettajan oikeus.

3. Ajetaanko uusi SM-kilpailu myöhemmin vai jääkö vuosi 2006 ilman Suomenmestaria?
Minun tietooni ei ole tullut, että kilpailu ajettaisiin uudelleen. Lajiryhmä varmasti käsittelee asiaa tai on jo käsitellyt sitä. Toivottavasti joku hyvä ratkaisu löytyisi.

Vastaukset antoi Kurt Ljungqvist, Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja


Sivuston ylläpito - 050-5624 801 - aleksi.makinen@maarata.fi
  UUTISPALSTA
2025 - 2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019
2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Suomenmestaruus ratkaistaan lauantaina Haapajärvellä
11.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe uusi Suomenmestaruutensa
07.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin jälki-ilmoittautuminen avattu
04.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
Flat track: Purtilolla epäonnea Terenzanossa
31.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Tero Aarnio ruohoradan EM-challengeen
29.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilo finaalipaikka tähtäimessä toiseen MM-osakilpailuun
28.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas kivenkovaan MM-karsintaan
27.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak karsiutui
17.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: SM-finaalien ilmoittautumiset
15.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kovaan testiin EM-karsinnassa
14.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Purtilolla vahva MM-avaus
09.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilo valmiina MM-sarjaan
07.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kolmastoista Debrecenissä
03.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas metsästää jatkopaikkaa EM-karsinnassa
23.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi maailmanmestari, Max Koivulalle MM-hopeaa
12.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestaruus ratkeaa lauantaina, Suomi suosikkina sunnuntain joukkuefinaaliin
09.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ratalajiryhmä tiedottaa 24.3.2026
27.03.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY SM-FINAALI, Kauhajoki 28.2.2026 HUUSKO SUOMENMESTARI
28.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaali Kaihajoella
02.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
  Speedwaysanomat