Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
Kalle Katajisto U21 Vuoden Kuljettaja
16.12.2009 - Speedwaysanomat

U21 Vuoden kuljettaja Kalle Katajisto Speedwaysanomien numero 10/2009 julisteessa.

Kautta aikain kolmas Speedwaysanomien U21 Vuoden Kuljettaja on nyt selvillä ja hän on Kalle Katajisto. Taistelu tästä palkinnosta on kiihtynyt vuosi vuodelta, eikä tällä kertaa edes lajin suuri yleisö päässyt asiasta yksimielisyyteen Speedwaysanomien internetissä järjestämässä äänestyksessä. Moottoriliiton valmennusryhmän toiminta on edesauttanut sen toiminnasta kiinnostuneiden kuljettajien kehitystä huimalla ja koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Kun palkinto ensimmäisen kerran jaettiin vuonna 2007, ei voittajasta juuri ollut epäselvyyttä. 2008 ehdokkaita jo löytyi, mutta tällä kertaa kaksi oli selvästi ylitse muiden ja molemmat olisivat olleet täysin palkinnon arvoisia.

Speedwaysanomien Petteri Pohjola kommentoi Katajiston valintaa näin: ”Minun silmissäni kausi alkoi huhtikuussa ajetusta Hallstavikin leiristä ja siellä järjestetystä karsintakilpailusta. Karsinnassa jaettiin paikat kevään kansainvälisiin edustustehtäviin ja siellä toisten vauhti riitti ja toisten ei: Katajisto oli siellä nopein. Kesällä ainoa selvä lipsahdus hänen kohdaltaan oli U21 SM-finaali, mutta kausi kuitenkin jatkui hänen osaltaan lokakuun loppuun asti eikä vauhti ottanut laantuakseen, päinvastoin. Kesällä pronssi henkilökohtaisessa SM-finaalissa, hopeaa pariajossa kilpailun parhailla pisteillä ja lajin suomalaista historiaa hyvällä suorituksella U19 EM-finaalissa ovat täysin tämän palkinnon saamisen arvoisia suorituksia. Toivon kuitenkin, ettei työnteko lopu tähän. Saavutettavaa Katajistolla vielä riittää, enkä epäile hetkeäkään, etteikö hän kirjoittaisi tulevaisuudessa lajin suomalaisia historiankirjoja uusiksi vielä moneen kertaan. Onneksi olkoon Kalle hienosta kaudesta.”

Tänä vuonna palkintoon ei liittynyt minkäänlaista tuotepakettia. Sen sijaan Speedwaysanomat itse tuki valittua kuljettajaa painattamalla jokaiseen lehteen valitusta kuljettajasta A3 kokoisen nelivärijulisteen. Sen nähtiin ajavan sekä lajin että valitun kuljettajan asiaa eteenpäin paremmin, kuin mahdollinen samanhintainen tuotepaketti.

Ensi kaudeksi Katajisto on tehnyt sopimuksen Englannin Premier liigaan, jossa hän palaa Edinburgh Monarchsin riveihin.

(16.12.2009 Speedwaysanomat)

Speedwaysanomat - - toimitus@speedwaysanomat.fi
  UUTISPALSTA
2025 - 2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019
2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Suomenmestaruus ratkaistaan lauantaina Haapajärvellä
11.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe uusi Suomenmestaruutensa
07.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin jälki-ilmoittautuminen avattu
04.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
Flat track: Purtilolla epäonnea Terenzanossa
31.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Tero Aarnio ruohoradan EM-challengeen
29.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilo finaalipaikka tähtäimessä toiseen MM-osakilpailuun
28.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas kivenkovaan MM-karsintaan
27.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak karsiutui
17.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: SM-finaalien ilmoittautumiset
15.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kovaan testiin EM-karsinnassa
14.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Purtilolla vahva MM-avaus
09.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilo valmiina MM-sarjaan
07.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kolmastoista Debrecenissä
03.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas metsästää jatkopaikkaa EM-karsinnassa
23.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi maailmanmestari, Max Koivulalle MM-hopeaa
12.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestaruus ratkeaa lauantaina, Suomi suosikkina sunnuntain joukkuefinaaliin
09.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ratalajiryhmä tiedottaa 24.3.2026
27.03.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY SM-FINAALI, Kauhajoki 28.2.2026 HUUSKO SUOMENMESTARI
28.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaali Kaihajoella
02.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
  Speedwaysanomat