Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
Kauko Nieminen edusti VM Motorshowssa
17.01.2010 - Speedwaysanomat

Moottoriliiton osastolla koko viikonlopun pyöränsä kanssa päivystänyt Kauko Nieminen kertoo lajistaan useille kyselijöille.

Suomen Moottoriliitto oli vahvasti esillä viikonlopun aikana järjestetyssä moottoriurheilunäyttelyssä Helsingin jäähallissa. Liiton osastolla ratalajien puolta olivat pitämässä lajipäällikkö Petri Meritähti ja tämän hetken speedwayn ykköstykkimme Kauko Nieminen. Niemisen viikonloppuun kuului myös henkilökohtaisen SM-kultamitalin pokkaaminen Moottoriliiton palkintojenjakotilaisuudessa lauantai-iltana. Itse messuilla esillä oli Niemisen kaluston lisäksi myös microspeedwaypyörä, josta lajipäällikkö Meritähti kertoi kaikille halukkaille lisää. Kaksikolla oli myös jaettavana esitteitä, joissa oli lyhyesti esitelty koko ratalajien kirjo microspeedwaysta ruohorataan.

Niemisellä on jälleen edessään kiireinen kesä, sillä vastikään julkistettiin hänen jatkosopimuksensa Englannin Elite liigan Lakeside Hammersiin. Ruotsissa Nieminen edustaa Rospiggarnaa Elitserienissä ja neuvottelut Puolan 1. divisioonaan ovat tällä hetkellä loppusuoralla. Näin Nieminen itse ensi kauden tavoitteistaan: ”Kyllä tässä sähköpostia seuraillaan, että koska se viimeiseksi jäävä sopimusehdotus sinne Puolan sarjaan napsahtaa. Viime keväästä saakka asiasta on ollut puhetta, mutta nyt syksyllä asiat saivat uutta vauhtia. Tulevaksi kaudeksi on kalusto saatu nyt lähes kuntoon, sillä puolella ei tarvitse kenellekään enää tasoitusta antaa. Jokaisella moottoripajalla on tietysti omat suosikkipoikansa, eikä rahallakaan välttämättä aina sitä parasta saa, mutta kyllä minun moottoreillakin lujaa päästään, eikä ne pisteet niiden takia jää saamatta. Itse kuljettajan suhteen kuntokuuria on pidetty yllä syksystä saakka Mäkelän Juhan kanssa ja olen fyysisesti kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Pari kuukautta tässä vielä keritään tekemään töitä ennen kuin laatikkoon taas pääsee. Henkisestikin olen valmis ja täynnä virtaa uuden kauden haasteisiin.”

Niemisellä on mitä todennäköisemmin edessään täysi kausi kolmessa eri sarjassa. Se tarkoittaisi onnistuessaan noin 85-100 ottelun kautta. Nieminen itse odottaa eniten Ruotsin alkavaa kautta, jossa hän nyt ensimmäistä kertaa aloittaa Elitserien tasolla: ”Suurin oma mielenkiinto ensi kaudeksi liittyy Ruotsin Elitserieniin, siellä toivon kaiken sujuvan hyvin ja sen eteen on tehty paljon töitä. Englannissa palaan hyvillä mielin toiseksi kaudeksi Lakesideen. Siellä on tuttu porukka ja melko tekniseksi osoittautunut rata. Ennen sinne siirtoani moni sanoi minun tekevän virheen, sillä olin aiemmin ajanut enimmäkseen isoilla radoilla. Nyt vuoden ajamisen jälkeen voin sanoa, ettei kyllä kaduta yhtään. Opin viime kauden aikana todella paljon ja se näkyi myös sitten isoilla radoilla hyvinä suorituksina. Suomessa ajaminen riippuu paljon Puolan kuvioista, mutta ainakin henkilökohtaista Suomenmestaruutta on tarkoitus tulla puolustamaan Kauhajoelle, vaikka se parin ottelun huilia ammattilaissarjoista merkitsisikin. Koskaan en ole radalla käynyt, enkä varmaan ennen finaalia kerkiäkään.”

Niemisen ensi kauden työkalu Ruotsin Elitserieniin kaikessa komeudessaan.

(17.1.2010 Speedwaysanomat)

Speedwaysanomat - - toimitus@speedwaysanomat.fi
  UUTISPALSTA
2025 - 2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019
2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SPEEDWAY: Suomenmestaruus ratkaistaan lauantaina Haapajärvellä
11.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe uusi Suomenmestaruutensa
07.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin jälki-ilmoittautuminen avattu
04.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
Flat track: Purtilolla epäonnea Terenzanossa
31.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Tero Aarnio ruohoradan EM-challengeen
29.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilo finaalipaikka tähtäimessä toiseen MM-osakilpailuun
28.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas kivenkovaan MM-karsintaan
27.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak karsiutui
17.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: SM-finaalien ilmoittautumiset
15.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kovaan testiin EM-karsinnassa
14.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Purtilolla vahva MM-avaus
09.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilo valmiina MM-sarjaan
07.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kolmastoista Debrecenissä
03.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas metsästää jatkopaikkaa EM-karsinnassa
23.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi maailmanmestari, Max Koivulalle MM-hopeaa
12.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestaruus ratkeaa lauantaina, Suomi suosikkina sunnuntain joukkuefinaaliin
09.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ratalajiryhmä tiedottaa 24.3.2026
27.03.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY SM-FINAALI, Kauhajoki 28.2.2026 HUUSKO SUOMENMESTARI
28.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaali Kaihajoella
02.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
  Speedwaysanomat