Speedwaysanomat uusi nettisivunsa 18.01.2010 - Speedwaysanomat
Speedwaysanomien nettisivut ovat saaneet uuden ulkoasun.
Pienen viivästyksen jälkeen on Speedwaysanomien uudet nettisivut nyt viimein julkaistu. Aiemmin todella matalaa profiilia verkossa pitänyt sivusto on nyt saanut paljon uusia ominaisuuksia ja sisältö on kasvanut merkittävällä määrällä uutta lisätietoa. Uusiin ominaisuuksiin kuuluu mm. uutispalsta, joka toimii yhdessä speedway.fi-sivuston kanssa. Kaikki Speedwaysanomien sivuillaan julkaisemat uutiset näkyvät myös speedway.fi palvelussa. Tämä on ollut mahdollista jo useamman vuoden ajan myös kaikille ratalajien kerhoille ja Speedwaysanomat lähti siihen mukaan vajaa vuosi sitten. Vuoden 2010 linjanvedot on vielä sanomissa tekemättä uusitun sivuston käyttöä ajatellen, mutta ainakin kaikkien lajien SM-finaaleita tullaan lehden puolesta kommentoimaan myös internetissä. Tavoitteena on myös jatkaa minispeedway kilpailuiden hyvän vastaanoton saamaa tulospalvelua. Täysin odotuksia vastaava ei sivustosta kuitenkaan tekijänsä mielestä tullut: ”Aika ei yksinkertaisesti riittänyt kaiken muun ohessa, joten varsinkin visuaalisen ulkoasun puolesta sivusto ei juuri pääse leveilemään. Paljon uutta tietoa on kuitenkin nyt suomalaisesta speedwaysta nettiin ladattu ja sitä tullaan päivittämään sitä mukaa kun lisää tietoa saadaan. Speedwayn rataluettelo on hyvä alku sille, millainen siitä toivottavasti jossain vaiheessa tulee. Suunnitelmat ja tavoitteet ainakin ovat riittävän korkealentoisia siihen ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin liittyen.” Näin Speedwaysanomien Petteri Pohjola.
Vaikka uusitut nettisivut antavat paljon mahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen, on kuitenkin hyvä muistaa, että Speedwaysanomat on perinteinen painettu lehti. Sieltä voi lukea kaikki kansallisen ja kansainvälisen tason tulokset erä erältä, kuljettajahaastattelut ja kilpailuraportit sekä paljon taustatietoa ja muita uutisia liittyen kaikkiin ratalajeihin. Internetiä käytetään varsinaisen lehden tukena tiettyjen pikku-uutisten ja lähinnä valokuvien esille tuontiin. Uutisoinnissa yhteistyö speedway.fi sivuston kanssa on osoittautunut toimivaksi ja kuvien kanssa yhteistyötä tullaan jatkamaan speedwaysuomi.comin kanssa myös tulevaisuudessa.
Suora linkki uusille sivuille: Speedwaysanomat - www.speedwaysanomat.fi
(18.1.2010 Speedwaysanomat)
 Speedwaysanomat - - toimitus@speedwaysanomat.fi |
|
|

|
|
|